Sziasztok!
Onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä ja suomalais-ugrilaista kielentutkimusta Turkuun! Täällä kirjoittelee Sugri ry:n puheenjohtaja Lotta ja esittelen tässä tervehdyksessä hieman ainejärjestöämme.
Sugri on siis suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö. Ainejärjestömme on pieni mutta pippurinen, ja olemme vuodesta 1973 lähtien järjestäneet jäsenillemme kaikenlaisia sukukieliin liittyviä tapahtumia sekä toimineet opiskelijoiden ja oppiaineen välisenä linkkinä. Perinteisiin tapahtumiimme kuuluvat laulu- ja leffaillat, sitsit ja bileet. Järjestämme tapahtumia usein muiden ainejärjestöjen kanssa ja erityisen vankkaa yhteistyötä teemme sisarjärjestömme Kannan kanssa. Esimerkiksi piakkoin järjestettävät fuksisitsit ovat molempien järjestöjen käsialaa. Tapahtumavinkkinä myös, että IFUSCO eli kansainvälinen fennougristiikan opiskelijoiden konferenssi järjestetään ensi keväänä Helsingissä.
Jos suomalais-ugrilainen kielentutkimus yhtään kiinnostaa, liityhän Sugrin jäseneksi! Jos molemmat linjavalinnat vaikuttavat kiinnostavilta, voit liittyä sekä Sugrin että Kannan jäseneksi (myös allekirjoittanut kuuluu tähän joukkoon). Suosittelen myös ottamaan sugriopintoja, vaikka valitsisitkin linjaksesi suomen kielen. Esimerkiksi tänä syksynä tarjolla olevat eteläsaame ja komi voivat antaa uusia näkökulmia omaan äidinkieleen ja ehkä jopa herättää kiinnostuksen muihinkin sugrikieliin.
Opintojen aloituksesta sanon sen verran, että alku voi tuntua jännittävältä, mutta se kuuluu asiaan. Lähtekää rohkeasti kokeilemaan uusia asioita! Tulkaa kokeilemaan ainejärjestön hallituksen hommia, liittykää speksiin tai johonkin muuhun harrastusjärjestöön ja käykää rohkeasti tapahtumissa! Opiskeluaika on mukavaa aikaa, ottakaa siitä ilo irti!
Vielä kerran onnittelut opiskelupaikasta ja toivottavasti näemme esimerkiksi Sugrin tutustumisillassa!
Lotta Ylikangas
Kirjoittaja on Sugri ry:n puheenjohtaja ja aktiivinen järjestötoimija.