Tarinoita kansakouluajoista, kuten monia muitakin tarinoita arjesta ennen vanhaan, on tämä kirjoittaja kuullut isoisältään, joka kävi koulunsa sota-aikaan Tarvasjoen Liedonperän kansakoulussa. Pappa praakasi paljon opettajatar Matilda Hinkasta, jota luonnehti vaativaksi ja hyväksi opettajaksi. Hän jutteli, että järjestäjäoppilaitten tehtäviin kuului sen tavallisen taulun pyyhkimisen ja luokkahuoneen lämmityksen lisäksi myös esimerkiksi sekä opettajan lehmän tuottaman että koulun makinalusesta (huussin pohjasta) tyhjennetyn lannoitteen ajaminen opettajan puutarhamaahan. Syksyllä käytiin naapuritalojen pelloilla keräämässä maahan varisseita tähkiä, jotka kuivattiin koulun lattialla, puitiin ja jauhettiin puurojauhoiksi. Opettaja piti kovaa kuria, ja hölmöilystä seurasi äkkiä jälki-istuntoa, jota valvoivat koulun johtokunnan jäsenet, siis paikalliset isäntämiehet, joihin lukeutui myös oma isä. Silloin oli leikki kaukana.
Entisajan koulunkäynti oli siis hyvin toisenlaista kuin tänä päivänä, ja siitä pääsivät kantalaiset ja kritiikkiläiset ottamaan selvää, kun Osakuntasalissa vietettiin keskiviikkona 22.1. Kansakoulusitsejä. Nämä viiden euron sitsit noudattivat kansakouluaikojen omavaraisuuden henkeä unohtamatta kuitenkaan sitä, että yksi suomalaisen koululaitoksen kulmakivistä on ollut ilmainen, kaikille tarjottu kouluruoka. Näin ollen oppilaat saivat nauttia herkullista ohraryynipuuroa ja kyytipojaksi omia kotoa tuotuja kiinteitä ja nestemäisiä eväitä. Koulun keittolan henkilökunta ylitti itsensä ja tarjoilu paitsi sujui tahdikkaasti, myös kävi kaupaksi erittäin hyvin.
Itse sitsit sujuivat mallikkaasti. Kolme oppituntia aloitettiin toki lehtoreitten Tapanin ja Lähdesmäen hyvän illan toivotuksilla, joihin vastattiin iänikuisten huomenentoivotusten malliin: ”Hyyyväää illltaaa, pääääpöyyytä!”. Asiaankuuluvan nimenhuudon jälkeen testattiin oppilaitten sitsioppimäärää laulujen ja rangaistusten muodossa. Jonkin verran kommelluksia syntyi, kun käytössä oli yhtä aikaa kolme eri laulukirjaa, mutta yhteisiin säveliin päästiin onneksi nopeasti. Rangaistuspataljoonat siivittivät sitsikansan muistelemaan Suomen jokia ja kertaamaan paikkatietoutta.
Paitsi tapahtumajärjestäjänä myös suurena ennen vanhaan -nautiskelijana ilahdutti, miten huolella ja innolla väki oli paneutunut sitsiteemaan. Sarkapaitoja, hameenhelmoja, henkseleitä, esiliinoja ja lettejä riitti silmänkantamattomiin, ja paikalla oli hyvin kirjavaista väkeä: oli huoliteltua kympintyttöä, nöyränä hattu kourassa kulkevaa alustalaispoikaa ja olivatpa gymnaasiumin teinitkin tulleet paikalle ilahduttamaan latinallaan ja kristinopin tiedoillaan. Pukuloiston lisäksi myös keskustelut pysyivät historiallisen aiheen ympärillä, mistä on kiittäminen Kritiikin laatimaa sitsibingoa. Lehtoritkin saivat pääpöytäänsä monenlaisia lahjuksia origameista leivonnaisiin – sekä tietysti lukuisia omenoita.
Kaiken kaikkiaan sitsaajat olivat panostaneet teemaan hienosti, ja teemassa myös pysyttiin alusta loppuun saakka. Oppitunnit päättyivät yhdessä kajautettuun Suvivirteen, mikä varmasti toi nostalgiantunnetta yhden jos toisenkin sitsaajan mieleen. Koulupäivän jälkeen väki siirtyi naapuriin Proffan kellariin jatkamaan iltaa, ja siellä myös lehtorit Tapani ja Lähdesmäki saivat viimeinkin laskea karttakeppinsä ja huoahtaa hetkisen tuopposen äärellä.
Kirjoittaja lehtori Tapani on akateeminen ikäloppu ja aivan liian valmis pukeutumaan sarkahousuihin, henkseleihin ja raitapaitaan.