Joulussa minua on aina kiehtonut eniten siihen liittyvät tarinat. Tarinat menneistä ajoista, ihmisistä ja paikoista. Maailmoista, joissa emme tule koskaan kulkemaan. Maailmoista, jotka eivät ole sitä, mitä ensivaikutelma saattaa antaa ymmärtää.

Tarinoita yhdistää teemat yhdessäolosta ja yhteyksistä, siitä, miten läsnä oleminen voi olla tärkein lahja annettavaksi. Jokaisella meistä on oma tarinamme kerrottavana. Koen valtavaksi etuoikeudeksi sen, että minulla on edessäni tyhjiä sivuja ja kädessäni kynä täynnä mustetta. Tänä vuonna olen miettinyt paljon omaa tarinaani. Olen selannut sivuja taaksepäin, etsinyt ja löytänyt vastauksia kysymyksiin, joihin en uskonut niitä koskaan saavani.

Mainitsin tarinat, joissa korostetaan läsnäolon merkitystä ja tärkeyttä. Omaa tarinaani taaksepäin selatessa aloin pohtia kokemaani yksinäisyyttä. Elin pitkään uskossa, ettei se tule koskaan helpottamaan. Käsikirjoitin itselleni roolia kohtalon näytelmään, jossa lopulta ei ole jäljellä muita kuin minä ja kaikki se loputon yksinäisyys jota tunsin kokevani. Sivuja tutkiessani huomasin myös, etten ole tuntenut itseäni yksinäiseksi enää pitkään aikaan.

Yksinäisyyteni oli jäänyt jonnekin matkan varrelle. Ei ihme, että hengittäminen on tuntunut oudon kevyeltä. Mikä lohtu voivatkaan ystävät olla.

Vaikka elämä harvemmin on taianomaista tarinaa, antavat sadut meille kuitenkin opetuksen. Läsnäolo, läheisyys ja lämpö eivät ole tärkeitä kuitenkaan vain jouluna. Ne ovat tarpeita, siinä missä ruoka, vesi ja katto pään päällä. Muista näyttää, että välität, kuuntelet ja olet tässä. Ole läsnä muille, tee se tarkoituksella. Välittäminen ei koskaan mene hukkaan.

Elina Peltonen

Kirjoittaja kolmannen vuoden opiskelija, väistyvä päätoimituspuolisko, eikä enää yksinäinen.