Blogin hiljaiselolle on yksinkertainen selitys: mid-term ja sen jälkeiset ryhmätyöt. Aikani on kulunut asuntolan ja kirjaston välillä ravaamiseen sekä googlekääntäjän ahkeraan käyttöön. Harvoina hyvinä päivinä olen päässyt kääntymään kampuksen porttien ulkopuolella, mutta asuntolaan on pitänyt palata kello 01 mennessä. Koska aikuiset ihmiset tarvitsevat kotiintuloajan.

Ja koska mid-termin aiheuttamat haavat ovat vielä tuoreita, koin hyväksi ideaksi purkaa patoutumia ennätyksellisen huonosti menneistä kokeista tänne blogiin. Ottaen siis huomioon, että olen Suomessa gradua vaille valmis maisteriopiskelija, joka käy täällä fuksivuoden ensimmäisiä kursseja. Olisipa kyse edes siitä, etten olisi opiskellut kokeisiin.

Korealaiset kokeet ovat suoraan ja suomeksi sanottuna perseestä, ainakin PNU:lla. Opetetun asian ymmärtämisen sijaan paikalliset kokeet mittaavat sitä, kuinka perusteellisesti tenttialueen lukumateriaalin on opiskellut ulkoa.
Nyt kun Pandoran avattu, paneudutaanpa tarkemmin aiheeseen

Suomessa koko ikäni opiskelleena olen tottunut soveltamaan. Alakoulusta yliopistoon asti minulle on toitotettu kyllästymiseen asti, kuinka tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa. Yläkoulussa, tai viimeistään lukiossa, kurssikokeiden viimeiset kysymykset olivat soveltavia – jos niihin osasi vastata kattavasti, katsottiin opetuksen menneen kaaliin ja todistusta korostivat erinomaiset tai kiitettävät arvosanat.
Yliopistossa soveltavuuden arvostus korostuu entisestään. Harvassa ovat tentit, ryhmätyöt tai esitelmät, joissa kurssin vetäjä kelpuuttaa ulkoa luetun asian toistamisen. Varoitellaan plagioinnin seurauksista ja korostetaan, että itsenäinen ajattelu on avain kaikkeen.

Puolenvuoden visiitti Kööpenhaminan yliopistomaailmassa vain lujitti uskoani soveltamiseen entisestään. Kööpenhaminassa useimmat tentit oli korvattu 10 sivun pituisilla tutkimusraporteilla, joiden tekemiseen annettiin 72 tuntia ja täysin vapaat kädet. Kysymyksien tulkinta oli opiskelijasta itsestään kiinni, ja opettaja hyväksyi kaikki lähestymistavat, kunhan asiansa osasi perustella uskottavasti.
Erästä tanskalaista professoriani lainaten väitänkin, ettei opiskelija tee faktojen ulkoa muistamisella mitään. Puhtaat faktat voi aina tarvittaessa googlettaa, mutta niiden soveltamiseen tarvittavaa ymmärrystä ei korvaa toistaiseksi yksikään hakukone.

Koreassa uskotaan kritiikittömän ulkoa muistamisen voimaan. Ja kyllä minä (taas) mieleni niin pahoitin, kun kokeet olivat sen mukaisia.

Kuten aiemmin jo mainitsin, kokeet mittaavat asian ymmärtämisen sijaan sitä, kuinka hyvin muistaa luetun ulkoa. Tenttialueen pituudella ei sinällään ole väliä – hyvä opiskelija osaa sen sanasta sanaan ulkoa.
Toki olin opiskelutapojen eroavaisuuksista tietoinen jo Koreaan vaihtoon hakiessani, mutta en ollut sisäistänyt totaalisen erilaista opiskelukulttuuria ennen ensimmäisen tentin tekemistä. Ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei itku ollut kaukana, kun näin ensimmäisen tenttikysymyksen edessäni.

Pitkät, harhaanjohtavat ja tarpeettoman vaikeita sanavalintoja vilisevät koekysymykset ovat täällä arkea. Tämä on näyte virallisesta englanninkokeesta.

Korealaiset professorit ovat erikoistuneet kahden tyyppisiin kysymyksiin: fill the blank ja monivalinta. Yllä oleva kuva on erinomainen esimerkki näistä ensimmäisestä. Fill the blank -tehtävät eivät ensisilmäyksellä vaikuta liian haastavilta. Tehtävää lukiessa tulee varmasti mieleen sana, joka sopii kontekstiin!

Vaan tässäpä me ulkomaalaiset opiskelijat olemme täysin väärässä. Kysymykset ovat usein suoria lainauksia tenttikirjallisuudesta, ja ainakin PNU:lla professorit haluavat sinun käyttävän täsmälleen samaa sanaa, jota kirjakin käytti. Jotkut professorit (kuten minun) saattavat myös ilmoittaa, että synonyymitkin merkitään virheiksi. Tässä vaiheessa ne luokan muutamat natiivit englanninpuhujatkin parkaisivat tuskissaan.

Pitkien ja harhaanjohtavien kysymysten suosio on pettämätön. Kuvan esimerkissä vastausvaihtoehdot ovat verrattain reiluja; omissani oli kirjoitusvirheitä ja klassinen ”ei mikään yllämainituista”-vaihtoehto.

Ja kuten elämässä yleensäkin aina kun luulee päätyneensä pohjalle asti, joku heittää lapion perään ja käskee kaivaa vielä pari metriä syvemmälle. Monivalintakysymykset ovat juuri tällaisia elämän rautalapioita, joiden kanssa touhuaminen on oma taiteenlajinsa.

Monivalintatentit ovat korealaisten professorien bravuuri, eikä monivalintatenteistä ole tarkoituskaan päästä läpi hyvillä arvosanoilla. Kysymykset ovat todella pitkiä, aseteltu tarkoituksella harhaanjohtaviksi, ja niissä on käytetty joko moniselitteisiä tai tarpeettoman vaikeita sanoja. Mukaan mahtuu aina myös muutama kompakysymys, jotka onaseteltu keskelle tenttiä opiskelijaraukkojen kiusaksi.
Minun tapauksessani englanninkielisiin tentteihin sisältyi vielä kielioppi- ja kirjoitusvirheitä, sillä professorini ovat kaikki korealaisia ja puhuvat äidinkielenään koreaa. Eräässä tentissä oli yhteensä kahdeksan kysymystä, jotka professori joutui selittämään opiskelijoille erikseen, koska ei ollut täysin varma, mitä itsekään kysymyksillään haki.

Ja juuri kun pääsee tenttipaperinivaskan paksuuden (+10 sivua) ja kysymysten aiheuttamasta alkujärkytyksestä ylitse…

Ei lisättävää. Onneksi midterm-kausi on ohitse.

… professori ilmoittaa laskeneensa, että 75 minuutin pituisessa tentissä yhteen kysymykseen on käytettävissä 90 sekuntia.

Kyllä mä taas tiedän olevani ulkomailla. Kesäkuun lopputenttejä odotellessa.

Saana