Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.

On huhtikuinen tiistai-iltapäivä, ja olemme kokoontuneet itäisen ja läntisen ylioppilaskylän väliselle koripallokentälle. Kyseessä ei kuitenkaan ole Itä–Länsi-ottelu, ja lajina ei ole pesäpallo eikä sen liiemmin koripallokaan: nyt pelataan sählyä. Eikä mitä tahansa sählyä, vaan Humanistisählyä.

Kun kevättalvella 2016 nappasin TYY:n tilojen muuttotyhjennyksestä vinon pinon sählymailoja Kannan käyttöön, en osannut heti arvata, että tämä yllättävä liikuntatarvikelöytö olisi kipinä uudelle humanistiperinteelle. ”Mailat hyötykäyttöön ja kantalaisille lisää liikuntatarjontaa, kaksi kärpästä yhdellä iskulla”, tuumin. Hauduttelin hetken ideaa ja totesin, että voisin samantien kysyä muutamaa muutakin ainejärjestöä mukaan sählynpeluuhommiin. Olihan esimerkiksi taiteidentutkijoilla pitkät perinteet jalkapalloturnaus Taite Cupin järjestämisessä, miksei siis elävöitettäisi turkulaisten humanistien urheiluperinnettä kokonaan uudella turnauksella!

Anglica, Kritiikki ja Skandica lähtivät mielellään mukaan järjestämään turnausta, ja näin Humanistisähly oli syntynyt. Turnaus näki päivänvalon huhtikuussa 2016, ja se oli mukava pikku opiskelijoiden liikuntapläjäys ennen pahimpien tenttikiireiden ja vappuhulinoiden alkamista. Kritiikin joukkue viittoineen, lippuineen ja valtavine kannustusjoukkoineen päihitti loppuottelussa sisukkaan Skandican, ja palkintokannu eli Poika pääsi voittolöylyihin Kritiikin saunailtaan ja myöhemmin kunniapaikalle yhteisen toimistomme ikkunalle.

Turnaus sai sen verran hyvän vastaanoton, että se päätettiin järjestää uudestaan myös seuraavana vuonna. Vuoden 2017 mestariksi kruunattiin Anglica, joka kukisti kiihkeän jännittävässä loppuottelussa hallitsevan mestarin, Kritiikin. Tänä vuonna järjestettiin kolmas Humanistisähly – voidaan siis puhua jo jonkinlaisesta perinteestä. Tutut kuviot toistuvat: aika, paikka, otteluohjelma ja pelimuoto, käytännössä siis koko konsepti, on täsmälleen sama joka vuosi. Mitäs sitä suotta hyvää vaihtamaan. Perinteet kunniaan!

Palatkaamme takaisin kolmanteen Humanistisählyyn ja huhtikuiseen tiistai-iltapäivään Yo-kylän koripallokentälle. Kello on varttia yli neljä, kun saavun pelipaikalle. Haalaripukuiset kieltenopiskelijat sekä viittoihin kääriytyneet historianopiskelijat ovat kerääntyneet suureen piiriin kentän keskelle. Mitä tapahtuu? Kävelen lähemmäksi, ja selviää, että menossa on viime hetken pelisääntöjen kertaus ennen turnauksen käynnistymistä. Pieniä muutoksia sääntöihin on tehty edellisistä vuosista oppineina. ”Ai eikö noin saa enää tehdä?!”

Kello lyö 16.20. Hetki lyö. Se alkaa, käynnistyy, starttaa: Humanistisähly 2018. Ensimmäisenä vuorossa Anglica vastaan Kanta. Pelissä on sykettä, vaihdot rullaavat, vauhtia riittää. Tasainen vääntö päättyy jälleen tiukkaan tasapeliin, kuten tällä ensimmäisellä ottelulla on tapana joka vuosi: perinteet kunniaan! Kentän laidoille kerääntyneet kannustusjoukot ovat hienosti tunnelmassa mukana. Great game!

Kannan ja Anglican joukkueet pääsevät hetkeksi huilaamaan, ja mailansa asfalttiin iskevät Kritiikin ja Skandican joukkueet. Viitat liehuvat ja haalarit huiskivat, kun historia ja pohjoismaiset kielet kohtaavat tämän skandinaavisen pallopelin katuversiossa Yo-kylän betonilla. Kritiikki nuijii maaleja liukuhihnalta, ja Skandica kovasta joukkuehengestään huolimatta joutuu taipumaan puolustuskannalle. Saamme nauttia viihdyttävästä, tapahtuma- ja maalirikkaasta ottelusta kaiken kaikkiaan.

Seuraavaksi kohtaavat kaksi suurta, Anglica ja Kritiikki, edellisten vuosien mestarit. Tämä titaanien taisto päättyy tällä kertaa Kritiikin voittoon. Maalijuhlia vietetään, ja osa korkkailee juhlajuomiaan jo tässä vaiheessa. Kritiikin dominoinnin jälkeen Kanta ja Skandica, tuttavallisemmin Skanta (lähde: Jodel) ottavat mittaa toisistaan. Me kantalaiset harmaissa nimikkocollegeissamme ja (puhtaan)valkoisissa haalareissamme jatkamme siitä, mihin Kritiikki jäi: dominoimme skandeja ja mätämme maaleja urakalla.

Hengähdysaikaa ei Kannalle suoda, vaan skandimurskajaisten jälkeen hyppäämme tositoimiin Kritiikin kanssa. Tämä se vasta on tiukkaakin tiukempi taisto, mutta onnistumme kukistamaan kivenkovan Kritiikin viittajengin yhdellä maalilla. Talvisodan hengessä käyty reikäpallomittelö vaatii veronsa: Kannan urhean joukkueen sugrivahvistus, luottopakki ja pelinrakentaja haavoittuu viimeisten minuuttien taisteluiden tuoksinassa. Huoltojoukot ovat onneksi hereillä: jääpussia jalalle on tarjolla alta aikayksikön. Kannalla on kaikista joukkueista selvästi vähiten vaihtopelaajia, onneksi eräs ystävällinen anglicalainen tarjoutuu täydentämään pienenpientä joukkuettamme omalla panoksellaan. Humanistien solidaarisuutta parhaimmillaan!

Alkulohkon viimeisessä ottelussa kohtaavat Anglica ja Skandica, joiden loppuotteluhaaveet ovat jo kaatuneet Kannan ja Kritiikin kovan käsittelyn jälkeen. Joukkueet silti pelaavat sovussa viimeisen alkulohko-ottelunsa ja heti perään pronssiottelun: staminaa löytyy! Anglica kukistaa skandit sivistyneesti jalkapallolukemin, ja molemmat joukkueet voivat kirmata iloisin mielin vappulaitumille.

Sitten onkin enää vuorossa illan huipennus: loppuottelu, jossa kohtaavat toimistonaapurukset Kritiikki ja Kanta. Poika on viettänyt kokonaisen vuoden Anglican hellässä huomassa, ja nyt on varmaa ainakin se, että Poika pääsee takaisin toimistollemme. Mutta kumman ikkunalautaa koristamaan, Kannan vai Kritiikin? Panokset ovat totisesti kovat. Kannalla on kenties hienoinen henkinen etu, koska se onnistui kaatamaan Kritiikin alkulohkokamppailussa. Kritiikillä sen sijaan on etuna ylivoimainen pelaajamateriaalin laajuus verrattuna Kantaan. Asetelma on kutkuttava: nyt on pelissä toimiston kunnia!

Kanta on valinnut pelipuolekseen kaikissa otteluissaan läntisen yo-kylän puolen, ja tulosta on tullut. Nyt kritiikkiläiset ovat valloittaneet itselleen tämän voitokkaan puolen, eivätkä siitä hevillä luovu. Taktinen psyykkaus käy kovana. Kentän laidalta huudellaan. Vastapuolen pelaajille jauhetaan vaivihkaa Tiki-talkia. Marginaalit ovat pieniä. Mitä tahansa voi tapahtua.

Kello on lyönyt jo puoli seitsemän, ja joukkueet ovat valmiina omilla puolillaan. Tuomari laittaa pelin käyntiin: ”HEP!” Kritiikki hoitaa tärkeän ensimmäisen aloituksen omiin nimiinsä, ja peli lähtee intensiivisesti käyntiin. Puolustamme tiiviisti joukkueena, Kritiikki vyöryttää hyökkäyspeliään kohti maaliamme. Kannustushuudot raikaavat. Välillä mennään huilaamaan vaihtoon ja vaihdetaan tuoreita jalkoja kentälle. Joku Anglican kannustustiimistä kysyy meiltä kantalaisilta: ”Voitteks kertoo teidän nimet, et voidaan kannustaa teitäkin?” Humanistien solidaarisuutta parhaimmillaan!

Peli jatkuu Kritiikin väsymättömänä hyökkäysvyörynä ja Kannan sitkeänä puolustamisena ja vastahyökkäyspelinä. Sitten se vihdoin osuu. Maalipuiden väliin. Kritiikki on mennyt johtoon. 1–0. Me kantalaiset emme lannistu, vaan yritämme entistä suuremmalla sykkeellä kohti Kritiikin maalia. Kannan hyvä joukkuehenki ja tiivis yhteispeli palkitaan: puolesta kentästä Kritiikin päätyyn tykittämäni roikkopallo lipuu kuin vahingossa Kritiikin verkkoon. 1–1! Jännäksi menee.

Draamaa tästä loppuottelusta ei puutu: molemmilta joukkueilta hylätään kiistanalainen maali. Molemmissa tilanteissa jää hieman epäselväksi, käykö pallo maalissa ja onko sääntöjä rikottu vai ei. Ottelu keskeytetään jopa hetkeksi, kun näitä kyseenalaisia tilanteita selvitellään. ”Oispa meilläkin videotarkistus käytössä”, toteaa joku katsojista. Peli saadaan jatkumaan, ja kaikkien dramaattisten käänteiden jälkeen Kritiikki yllättää kantalaiset jälleen: pallo on maalissa, ja Kritiikki johtaa 2–1. Tästä alkaa Kannan väsymätön loppukiri. Pallo käy tolpassa asti, mutta ”kritskujen” maaliin asti se ei tietään löydä. Tuomari julistaa ottelun päättyneeksi. Peli on selvä: Kritiikki on Humanistisählyn voittaja vuosimallia 2018!

Kritiikkiläiset aloittavat villit maalijuhlansa, ja muut joukkueet rientävät onnittelemaan tuoreita mestareita. Seuraa seremonia, jossa Jari Sillanpääksi naamioitunut palkintojenjakaja jakaa pokaalin eli Pojan kritiikkiläisten monikymmenpäiselle laumalle. Voitokkaan joukkueen jäsenet lipittävät vuorollaan juhlajuomaa Pojasta, ja karnevaalitunnelma on tavoittanut tämän pienen koripallokentän keskellä opiskelijakylää. Karnevaalikansa kaikkoaa hymy huulilla omille teilleen, ja kenttä autioituu pikku hiljaa illan hämärtyessä. Kritiikin juhlivan lauman jäseniä on vielä kourallinen jäljellä. Eräs heistä tarjoaa voittomaljaa minulle. Totean siihen arvoituksellisesti:

”Kiitos ei, mutta ehkä ensi vuonna sitten.”

Ohto Airio