Tarinavetoiset kauhupelit tulivat suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään ruotsalaisen pelitalo Frictional Gamesin julkaiseman Amnesia: The Dark Descent-selviytymiskauhupelin myötä. Genreä tuntemattomille kyse on lyhyesti sanottuna ensimmäisen persoonan näkökulmasta pelattavista tietokonepeleistä, joissa edetään tarinaa ja johtolankoja seuraten ja usein pulmia ratkoen. Kauhuelementti syntyy usein äänimaailman, visuaalisten pelottelujen ja psykologista kauhua luovien ärsykkeiden yhteistyöllä. Peleistä löytyy niin halpaa säikyttelyä silmille hyppivien kammotusten muodossa, ruudinkatkuista räiskintää kuin hienostunutta ja salaperäistä goottilaistyyppistä kauhuakin. Tässä syksyisessä Kielekkeessä estradille astuu Frictional Gamesin vanhin kauhupelisarja Penumbra.

Penumbran nimi on latinalaisperäinen ja tarkoittaa puolivarjoa. Hämärää meininkiä pelit nimensä mukaisesti tarjoavatkin. Sarjasta puhuttaessa on syytä aloittaa esittelemällä sen osat.

Penumbra-sarja on periaatteessa trilogia. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Overture ja Black Plague muodostavat eheän, juonellisen tarinan. Kolmas osa, Requiem, ei kuitenkaan oikein istu joukon jatkoksi. Se on ennemminkin puzzle-lisäosa, jonka tehtävänä on lähinnä täydentää aiempien osien juonta ja esitellä aikoinaan edistyksellisen HPL-fysiikkamoottorin ominaisuuksia. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten ole koskaan jaksanut pelata Requiemia loppuun.

Penumbran juoni on kiehtova. Overturen alussa pelin päähenkilö, Philip, matkustaa kohti Grönlantia. Hänen hiljan edesmenneen isänsä muisto kummittelee mielessä. Isältä saatu kirje johdattaa Philipin syrjäiselle seudulle, jossa hän pelastautuu lumimyrskyltä hylättyyn kaivostunneliin. Jäätyään kaivoksen vangiksi Philip alkaa tutkia sen salaisuuksia. Pian selviää, ettei hän ole yksin…

Pelissä edetään ongelmia ratkoen ja vaaroja vältellen. Pelin juoni avautuu palapelin lailla. Sinne tänne on siroteltu vihjeitä, jotka on jätetty pelaajan löydettäväksi. Kaikkia vastauksia ei anneta suoraan, jos ollenkaan. Parhaimmillaan pelikokemus tavoittaakin jotain samanlaista kuin hyvään kirjaan uppoutuminen. Tässä tarinassa eläytyminen vain saa tuekseen useamman aistin. Penumbran kauhu on hiljalleen hiipivää ja jäytävää, mutta hetkittäin yllättävää ja ennalta-arvaamatontakin. Black Plague on ehdottomasti jännittävimpiä, ellei peräti jännittävin pelaamani peli. Samalla se on pelaamistani kauhupeleistä paras.

Kauhupelin äänimaailma on immersion (”uppoutumisen”) kannalta elintärkeässä roolissa. Penumbrassa tämä seikka on huomioitu erinomaisen hyvin. Sarjan äänien takana on suomalainen pelisäveltäjävelho Mikko Tarmia. Tarmian musiikit ja ääniefektit loihtivat toinen toistaan hyytävämpiä ja jännittävämpiä tunteita, hetkiä ja tunnelmia.

Pelisarjaa voi suositella ennen kaikkea vaihtoehtohistorian, ongelmanratkaisun ja hyvän tarinankerronnan ystäville. Jos pidit Amnesiasta, uskon sinun pitävän tästäkin. Minulle sarja herätti pysyvän kiinnostuksen Grönlantia ja inuiittimytologiaa kohtaan.

Te uskaliaat:

Kuulokkeet korville, huone pimeäksi ja Penumbra pyörimään!

Atte Huhtala