Ainejärjestön opetuksia ymmärtää ja arvostaa uudella tavalla opiskeluajan jo jäätyä taakse. Sen tietävät Kannan alumnit 55 vuoden ajalta.
Kymmenen vuotta sitten Kannan koko hallitus oli vaihtunut fukseihin, joiden piti keskenään kylmiltään ja ilman minkäänlaista kokemusta vuosijuhlista järjestää sellaiset. Tällaistahan ainejärjestötoiminta on: se opettaa kiireessä, käytännössä ja kantapään kautta.
Ainejärjestössä opitaan jatkamaan perinteitä ‒ ja rikkomaan niitä. Opitaan paitsi yhdistystoimintaa myös monia työelämässä varsin hyödyllisiä taitoja. Opitaan ymmärtämään ihmisten välisiä suhteita ja tuntemaan omaa itseä. Opitaan olemaan yhdessä ja tekemään yhdessä, niin arjessa kuin juhlassa.
Lukuisten muistojen saattelemina, uusilla tiedoilla ja taidoilla varustettuina kukin sitten aikanaan erkanee maailmalle. Ainejärjestöissä vaihtuvuus on tiuhaa, kun jäsenet ovat mukana toiminnassa parhaimmillaankin vain joitain vuosia. Tuo aika opetuksineen jättää kuitenkin pysyvän jäljen.
Meillä kaikilla ‒ entisillä ja nykyisillä kantalaisilla ‒ on jotakin yhteistä, vaikka emme toisiamme tietäisikään. Olemme kohdanneet samoja vaatimuksia ja kokeneet samoja ilon hetkiä, olemme jakaneet samaa historiaa ja luoneet siihen uusia kohtauksia: olemme saaneet tuntea, millaista on olla kantalainen.
Eri aikoina mukana olleet opiskelijat muodostavat sukupolvien ketjun. Siltä osin kuin emme voi täysin asettua toistemme nahkoihin, voimme oppia toisiltamme. Tästä esimerkkinä käyvät vuosijuhlat, koska niissä yhdistyksen jatkuvuus korostuu.
Kanta järjestää vuosijuhlat viiden vuoden välein, jolloin samoja toimijoita kuin edellisiä juhlia järjestettäessä on mukana enää vain muutama jos laisinkaan. Silloin voi koettaa pärjätä omillaan, kokeilla omia kykyjään ja luoda uutta tapaa, tai voi kysyä aiemmilta sukupolvilta, mikä on havaittu hyväksi. Paras lopputulos syntynee näiden yhdistelmänä, paitsi vuosijuhlien kohdalla myös monessa muussa ainejärjestön edesottamuksessa.
Yksi opiskelun tavoitteista on työllistyminen itseä innostavaan ammattiin. Myös tässä kannattaa hyödyntää kantalaisten ketjua. Voi olla vaikea tunnistaa, mitkä ovat fennistin vahvuudet, joilla myydä itseä mahdollisille tulevalle työnantajalle. Tai ehkä ei oikein edes näe kirkkaasti, mikä se oma ammatti voisi olla.
Kokemuksen tuoma viisaus on lähellä, kunhan sitä arvaa hyödyntää. Olemme samaa joukkoa ja etumme on yhteinen, ja siksi meidän tulee olla ylpeitä kantalaisuudestamme. On meille kaikille kollektiivisesti hyödyksi, että arvostamme itseämme, osaamistamme ja historiaamme. Tästä ajatuksesta on myös noussut Fenniks, kantalaisia varten.
Fenniks ry:n alumnit kiittävät ja onnittelevat 55-vuotista Kanta ry:tä!
Laura Ticklén, alumniyhdistys Fenniks ry, kantalainen 2005–2010