Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi
Kun sisältö ei riitä
”Kuristajakäärme karkasi Tampereella – palomiehet etsivät lämpökameralla” kuuluttaa Ilta-Sanomien verkkolehti 16.2.2014. Selkäpiitä karmii, kun klikkaan otsikkoa. Aihe kuulostaa jonkin keskinkertaisen kauhuelokuvan juonelta. Luettuani tekstin kokonaan, huomaan, että käärme onkin oikeastaan melko harmiton: ”– Omistaja on sanonut, että käärme on myrkytön. Se ei myöskään pysty kuristamaan edes lasta hengiltä, palomestari Ville Vahala kertoo.”
Näyttää siltä, että monet Internetin iltapäivälehtien otsikot pursuavat sensaatiohakuisuutta, draamaa ja liioittelua – viihdelehdistä puhumattakaan. Noidankehä on valmis, sillä tämän takia kyseisiä juttuja myös avataan paljon. Koska uutinen on suosittu, samantyylistä otsikointia käytetään lehdessä uudelleen ja uudelleen, sillä se todistettavasti toimii. Iltapäivälehdet saavat enemmän mainostajia sivuilleen, kun voivat osoittaa lukijamäärien olevan suuria. On kuitenkin huomattava, että klikkausmäärät kertovat vain sen, kuinka monta kertaa juttu on nähty. Ei sitä, onko tekstiä esimerkiksi luettu ollenkaan tai onko se koettu tärkeäksi.
Ampparit.com-sivusto kokoaa viihde- ja iltapäivälehtien suosituimmat uutiset järjestykseen ja lisäksi lukija voi arvostella plus- ja miinuspisteillä niiden sisällön. On mielenkiintoista, että suuri osa klikatuimmista uutisista on saanut huonoja arvosteluja. Näiden otsikot ovat siis puoleensavetäviä tai dramaattisia, mutta itse juttu menee ali riman. Viimeisen tunnin klikatuin juttu on ”Ethän tee näitä mokia tiskikoneen kanssa?” (Ilta-Sanomat, 20.2.). Juttu on saanut arvosanakseen –4. Teksti käsittelee aiheita, jotka olen ainakin itse oppinut melko nuorena: ”täytä kone täyteen, mutta älä liian”, älä laita paistinpannua pesukoneeseen, huuhtele suurimmat liat pois, laita sopivasti pesuainetta (”jos laitat liikaa, tiskikone hukkuu saippuakupliin, mutta liian vähä ei pese puhtaaksi”).
Useat suositut otsikot ovat melkoisen epäinformatiivisia ja tuntuvat huutavan: klikkaa perkele, niin saat uutisen aiheen selville. Tällaisia teaser-otsikoita ovat esimerkiksi ”Tämä ominaisuus ennustaa lyhyttä elämää” (Iltalehti, 4.2.) ja ”Jos vastaat kyllä tähän kysymykseen, saatat olla menestyjä” (Ilta-Sanomat, 7.2.). Otsikon takana piilotteleva sisältö jää arvoitukseksi.
Otsikoinnissa käytetään tehokeinoja, kuten ”vau!”, ”huh huh!” ja ”katso shokkikuvat!”. Klikkauksia metsästetään myös antamalla lukijan ymmärtää, että hän jää jostain paitsi tai tekee jonkin virheen, ellei lue juttua. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat otsikot ”Teetkö sinäkin tämän mokan? ’Näyttää, että t-paidan alla olisi neljät rinnat’” (Ilta-Sanomat, 14.2.) sekä ”10 asiaa, joita lapselle ei koskaan saa sanoa” (Iltalehti, 15.2.). Jälkimmäisen otsikko on melko kärjistetty, sillä uutisen yksi ohje on muun muassa se, että ”oletpa sinä fiksu” -lausetta ei saisi sanoa lapselle liikaa. Ei siis se, että lapselle ei saisi koskaan ikinä sanoa niin.
Klikkausten tavoittelu ei sinänsä ole paha asia. Lööppiotsikonkin pitäisi silti olla muutakin kuin mahtipontinen kääre tyhjän lahjapaketin ympärillä: sen kuuluisi kertoa uutisen sisällöstä jotakin oleellista, liittyä itse tekstiin eikä paisutella uutista ylettömästi. Kielellä voi leikitellä ilman, että uutisen sisältö vääristyy. Jos otsikosta täytyy tehdä kovin yliampuva, ehkei itse juttu ole ylittänyt uutiskynnystä tarpeeksi korkealta.