Tulet sisään, ja jos sanot jotain, on se tahdon. Tahtosi on laki, selvä se, ja tervehtiminen turhaa. Saaks täältä kepappia? Entäs makkaraperunaa? Ei meillä valitettavasti ole. Paska mesta. No, niinpä. Tilaat kuitenkin ja tilatessasi rähmit lasia koko kämmenelläsi. Jos olet lapsi saat välittömästi anteeksi, mutta yleensä kyllä olet nelikymppinen mies. Yhtä kaikki, en näe mitä osoittelet, joten yritetäänpä uudestaan.

Tota, tota ja tota. Ethän sä multa mitään lisämaksua tästä ota? Isket silmää ja livot huuliasi, kun viikkaan kinkkuja leivällesi. Kohta seisot selkä tiskiä päin ja mutiset. En saa sanaakaan selvää. Anteeksi? Anteeksi kuinka? No vittu oletko kuuro! Niin, siitä sen on johduttava. Saat muuta ajateltavaa, kun vastaat puhelimeen neljättä kertaa.

Vessahätä iskee kesken tilauksen ja katoat sanaa sanomatta. Jono kasvaa, ovikello huutaa, mutta onneksi meillä kahdella on kaikki aika maailmassa. Tulet takaisin, kerrot että vihaat sipulia ja alat kaivella pallejasi. Hitaasti ja antaumuksella, vähän on vielä huonosti, hiukan jos tuosta korjaisi.

Kun maksat ruokasi teet sen luonnollisesti käteisellä. Ei, tämä kuponki ei käy meillä, ei en valitettavasti voi ottaa sitä vastaan. Ei, olen pahoillani, mutta tämä tarjous ei ole enää voimassa. Alat huutaa, koska Hämeenkadulla kumpikin onnistui puoli vuotta sitten. Rahaa sinulla kuitenkin on, kokonaista viisisataa euroa. Tuohtuneena maksat kortilla, kun rahasi eivät minulle kelpaa.

Jos äitisi sinulle jotain opetti, se ei taatusti ollut kiitos. Poistut lopulta huutaen moro horo! ja minulla menee viitisen minuuttia siivota pöytä, jossa olet sikaillut. Mutta koska on tutkitusti todistettu, että myös teeskennelty hymy poistaa tehokkaasti vitutusta, hymyilen minä sinulle ja kaikille kaltaisillesi aivan yhtä leveästi kuin muillekin.

Anonyymi asiakaspalvelija