Herään aamuisin Ikea-peittoni alta ja tajuan vieläkin joka aamu, etten ole kotona. En ainakaan ole kotona siten, miten olen aiemmin ymmärtänyt kodin. Katson ulos ikkunasta, ja sen takana levittäytyy suurkaupunki. Yli kolmen miljoonan ihmisen suurkaupunki, jossa olo on välillä kovin unverbindbar – irrallinen.

Juuri nyt tuntuu siltä, että en kuulu minnekään. Katsoin Youtubesta itsenäisyyspäivän kunniaksi Täällä Pohjantähden alla -videoita ja liikutuin. Mutta vaikka suomimelankolia saa ihoni joskus hyvällä tavalla kananlihalle, koen kuuluvani ruuhkaisten metrojen, hämyisien homobaarien, Itä-Berliinin teknotaivaiden, tuoksuvien leipomoiden ja tuhansien mahdollisuuksien keskelle enemmän kuin Turun tyhjille kujille ja ummehtuneisiin Seduloihin.

Miljoonakaupungissa voi olla kuka tahansa. Täällä on tilaa hengittää ja tilaa etsiä. Täältä voi löytää, mutta tänne voi myös hukkua.

Sanoin eilen amerikkalaiselle ystävälleni, että vaihtoaika on elämän parasta ja pahinta aikaa. Hän katsoi minua ällistyneenä ymmärtäessään, että kokee myös samalla tavalla ja me ymmärsimme toisiamme siten, kuinka vain kaksi tuntematonta ihmistä kaukana kodeistaan voi ymmärtää. Vaikka yhteys kesti vain hetken, tajusin silloin, että yhteyden kokemus on ehkä yksi hienoimmista kokemuksista maailmassa.  On mahtavinta tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin, mutta vielä sitäkin parempaa on tuntea yhteyttä itseensä. Ymmärtää itseään täydellisesti. Minulle melko harvinaista.

En osaa kuvailla Berliinioleskeluani sanoin. Mir fählt die Wörter. On katkeransuloista, että tästä lähtien Berliini tulee olemaan sellainen osa minua, jota en voi kuvailla kenellekään.

Olen oppinut määrittelemään kodin uudelleen. Olen nähnyt kauneutta ja rumuutta samanaikaisesti. Olen ymmärtänyt joitain hyvin mullistavia asioita ihmisten välisestä kommunikaatiosta ja sen vivahteikkuudesta. Olen elänyt arkea, jossa leivotaan pullaa ja joskus pakastepitsaa. Olen juhlinut aamuun asti vedellä ja nukahtanut aamuruuhkaan kotimatkalla. Olen eksynyt ja löytänyt. Hoksannut, panikoinut, pelännyt, voittanut, selvinnyt, handlannut ja krebannut.

Elänyt.

Ehkä se, mitä tällä haluan sanoa on:

Opiskelijavaihto – Just do it.

Die Berlinerin