Janina: Toimittajuus vei työelämässä, opinnoissa kaikki tiet avoinna

1. Ennen yliopistoa

Vappumeininkejä

Lukiossa ajattelin, että suomen kieltä opiskelemalla saisin yhdistettyä kaiken minua kiinnostavan. Lehteen kirjoittamalla tai esimerkiksi oppilaiden aineita lukemalla voisin tutustuttaa itseni aina vain uusiin aiheisiin ja tyydyttää uteliaisuuteni. Olin ollut ennen yliopistoa töissä Etelä-Suomen Sanomissa ja kaupunkilehti Uudessa Lahdessa, joten tiesin, että kirjoittaminen luonnistuu toimittamisen raameissa. Olin huomaavinani itsessäni myös opettajan vikaa.

Aion ottaa sivuaineikseni kirjallisuuden opettajuutta ja valtio-opin toimittajuutta varten.

2. Fuksivuosi

Toteutin aikomukseni. Yleisen kirjallisuuden valitsin yksinkertaisesti siksi, että se kiinnosti enemmän kuin kotimainen kirjallisuus.  Yleistä kirjallisuutta lukemalla saisin kokonaisvaltaisemman kuvan kirjallisuudesta. Valtio-oppi paljastui paljon kiinnostavammaksi aineeksi kuin olin luullut. Suomen kieli tuntui kaikin puolin omalta, vaikka opintojen kieliopillisuus yllättikin minut aluksi.

Pakka kuitenkin sekoittui, kun sain kuulla, että viestintä, tiedottaminen, kustannustoimittaminen ja S2-opettaminen ovat nekin suomen kielen työllistymismahdollisuuksia. Opiskelujen ulkopuolella aloinkin pohjustaa muitakin kuin vain toimittajan töitä: päädyin esimerkiksi ainejärjestöni tiedottajaksi.

3. Toinen opintovuosi

Tein valtio-opin perusopinnot ja suomen kielen perus- ja aineopinnot loppuun. Kirjallisuuden perusopinnot jäivät yhtä suoritusta vajaaksi. Mielessäni heräsi kuitenkin ajatus siitä, että yritysmaailman viestinnässä minua voisi auttaa LTO-kokonaisuus. Turun Kauppakorkeakoulu siis kutsui.

Lentävät sitsit

4. Nyt

Aion pyrkiä keväällä opettajan pedagogisiin, suorittaa tämän vuoden aikana LTO-kokonaisuuden perusopinnot ja myös kiriä mahdollisimman pitkälle kirjallisuuden aineopintoja. Olen ollut kolmena kesänä kesätoimittajana ja neljättä kesää havittelen. Toimittajuus on siis kaikesta huolimatta vienyt mukanaan. Tulevaisuuden tavoitteenani on yhä pohjustaa ja kokeilla myös muita aloja. Teen esimerkiksi ensimmäisen äikänopettajan sijaisuuden lukiossa keväällä.

Jos opintopolkuani haluaisi jotenkin kuvailla, se olisi päämäärätietoinen ja valveutunut. Minulla on aina ollut ideoita, mutta yliopiston ilmapiiri, kiinnostavat keskustelut opiskelukavereiden kanssa ja esimerkiksi Rekryn tilaisuudet ovat inspiroineet minua jatkamaan, tarkentamaan ja monipuolistamaan opintojeni suunnittelua. Voisi myös sanoa, että olen käyttänyt lähes kaikki lupaavat, eteeni tupsahtaneet mahdollisuudet: oli kyse sitten vapaaehtoistyöstä, opintoinfosta tai ihan vain kysäisemisestä.

Niina: Ylisuorittajan leppoisa opintie

Pääsin yliopistoon suoraan lukiosta syksyllä 2009 eli aloitin juuri viidennen opiskeluvuoteni. Hain suomen kielen lisäksi muutamaa muutakin opiskelupaikkaa, mutta olin jo ensimmäisen opiskelusyksyn ensimmäisistä päivistä lähtien iloinen päätöksestä alkaa opiskella suomea. Yhtä iloinen olin siitä, että tulin loikanneeksi Tampereelta Turkuun opiskelemaan. Ammattihaaveena minulla oli jo lukiossa äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, eikä ajatus opettamisesta ole mihinkään kadonnut, päinvastoin. Äidinkielen lisäksi tosin voisin kuvitella opettavani työkseni myös suomea toisena kielenä.

Sivuaineiksi olen valikoinut itselleni yleisen kirjallisuustieteen, mediatutkimuksen, viron kielen ja kulttuurin sekä kasvatustieteen. Kahdesta ensimmäisestä olen suorittanut/suorittamassa aineopintoja, jälkimmäisistä opiskelin perusopinnot. Sivuaineet olen valinnut puhtaasta mielenkiinnosta, vaikka kaikenlaiset paineet fiksuista mahdollisista uraa tukevista opinnoista välillä saavatkin miettimään muita vaihtoehtoja. Pyörittelin pitkään kaikenlaisia b-suunnitelmia opettamisen rinnalle, mutta päätin olla tuhlaamatta aikaani ja keskittyä siihen, mitä haluan oikeasti tehdä.

Olen haalinut kasaan vuosittain keskimäärin 80 opintopistettä. Tästä huolimatta ehdin muun muassa käydä kaikissa fuksivuoteni bileissä, yliopistoliikunnan jumpissa kolmesti viikossa ja viettää nelituntisia kahvitaukoja Naantalin aurinkoisessa opiskelutoverien kanssa. Ajankäytön hallinta lienee siis yksi vahvoja puoliani opiskelijana, vaikken huippuarvosanoihin aina ylläkään.

Suomen kielen opinnoissa ei älyttömästi tarjoudu mahdollisuuksia opettamisen harjoitteluun, mutta olen parhaani mukaan tarttunut tarjottuihin tilaisuuksiin muun muassa erilaisia S2-kursseja suorittamalla. Toisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä jäin ilman kesätöitä ja hain huvin vuoksi tehtäväpankin syventävien opintojen harjoittelupaikkaa Erasmus-vaihtareille järjestetyltä suomen kielen alkeiskurssilta. Sain paikan ja vietin elokuussa mielettömän kolmiviikkoisen, jonka aikana pääsin paitsi opettamaan myös opastamaan eri puolilta Eurooppaa tulleita opiskelijoita ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Seuraavana lukuvuotena tuutoroin kielikeskuksen suomen ulkomaalaisopetuksen opiskelijoita, mikä tarkoitti apuopettamista, oppituntien seuraamista ja pienryhmätuntien pitämistä opintopisteitä vastaan. Kesällä pääsin uudestaan sattuman kautta harjoittelijaksi kesäkurssille ja sain taas hieman lisää opetuskokemusta sekä varmuutta sille, että olen kouluttautumassa oikealle alalle.

Viime vuonna suoritin opettajan pedagogiset opinnot. Vuosi oli fuksivuoden jälkeen ehdottomasti paras yliopistossa viettämäni auskultoijien välillä vallinneen yhteishengen ja runsaan käytännön tekemisen ansiosta. Pedagogisten jälkeen uskalsin vihdoin hakea opettajan sijaisuuksia ja olen opettanut lyhyitä pätkiä niin aikuisia maahanmuuttajia kuin kaarinalaisia yläkoululaisiakin. Viime kesänä olin kuusi viikkoa oman alan töissä erilaisilla kesäkursseilla, ja se jos mikä oli palkitsevaa.

Tämä vuosi menee vielä tavallisen opiskelun parissa, mutta ensi vuonna odottavat gradu ja valmistuminen. Tulevan kevään saatan tosin viettää aivan muissa maisemissa opettamassa, sillä lähetin juuri opetusharjoitteluhakemuksen CIMOlle menemään. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo – siitä olen tosin varma, että olen opinnostani saanut riittävän pohjan tulevalle uralleni.

Riikka: Viime tingassa mutta kirkkaasti läpi

Opintopolku kuulostaa aivan liian söpöltä ja kunnolliselta termiltä, jos pitää puhua opiskeluni vaiheista. Ajattelen tätä mieluummin pyöräilyreissuna.

Pyöräilyreissuni on ollut huoleton. Se on edennyt painollaan, suunnittelematta ja myötätuulessa. Olen tehnyt valintoja risteyksissä fiilispohjalta. Jos jossain on näkynyt ylämäki, olen istunut mäen juurella syömässä eväitä ja potkinut itseni ylös vasta viime hetkellä. Vaikka ylämäkien aloittaminen kyrpii, kesken en jätä.

Tänä syksynä alkoi viides vuosi Turun yliopistossa, ja näitä kasvuni kausia edeltää vielä yksi välivuosi. Välivuoden sisältö oli hauska: muutto uuteen kaupunkiin mahtavan poikaystävän kanssa, uudet koukuttavat kaverit, ihana työpaikka ja mielenkiintoiset avoimen yliopiston kirjallisuusluennot. Välivuoden jälkeen pääsin varasijalta opiskelemaan suomen kieltä. Kiitos te viisi perujaa! Fuksivuosi oli majesteetillinen. Tajusin löytäneeni kaltaisiani ja paikkani. Löysin myös oman, rakkaan yksiön.

Vaikka olin onnessani Fennarin luennoilla, en panostanut kursseihin tarpeeksi. Minä keskityin prioriteettijärjestyksessä kavereihin, töihin ja Kannan hallitukseen. Vasta näiden jälkeen muistin itseni ja tentit. Luin tentteihin aina viime tingassa. Kun on pakko lukea, luen vaikka aamuun asti. Flow-tilani ovat käsittämättömiä. Kiitos flow!

Olen aina pärjännyt hyvin, vaikka havahdun tilaisuuksiin vasta viime hetkillä. Kiitos muistuttelevat opiskelukaverit! Valitsin sivuaineikseni yleisen kirjallisuustieteen (vuosi 1), kasvatustieteen (vuosi 2) ja liiketoimintaosaamisen (vuosi 4), koska kaveritkin olivat tehneet niin. Tein kandin kolmantena vuonna, koska muutkin tekivät. Huolettomalle tällainen tyyli on paras: kaikki tulee tehtyä ja vertaistukea piisaa.

Äidinkielenopettajan ammatti on ollut mielessä yläasteelta asti, joskus enemmän, joskus vähemmän. Hain viime talvena opettajan pedagogisiin. Ajattelin ettei maailma kaadu, vaikken pääsisi vielä sisään. Varasuunnitelmana pidin luovan kirjoittamisen perusopintoihin hakemista, koska MISSÄÄN en ole saanut niin paljon energiaa ja kylmiä väreitä kuin kaikille avoimilla luovan kirjoittamisen kursseilla. Kiitos viisaat kirjailijat! Lisäksi mietiskelin gradun aloittamista, vaikka taidan kohdistaa sen urakan vasta vuodelle 2014 tai 2015.

No, maailma ei kaatunut, vaan minä. Kymmenen minuuttia ennen haastatteluja mursin käteni. Farssi kääntyi voitoksi, koska paskaaks tässä -asenteella pystyin olemaan täysin oma itseni. Pääsin sisään. Kiitos moukan tuuri ja sisäinen palo! Tänä vuonna minusta alkaa kouliutua viisas ja charmikas äidinkielenopettaja.

Paitsi että MIHIN MINÄ OLEN KÄYTTÄNYT NÄMÄ VUODET?? En muista mistään mitään. Käynnissä on raskain ylämäki, mutta polku jatkuu! Luotan persoonaani, mutta tuntuu etten osaa lukea, kirjoittaa tai ajatella. Tässä listana vielä muutama pyöräilyreissuni aikana kantapään kautta tajuttu fakta:

– Sitsien ja bileiden järjestäminen sopii tyypeille, jotka eivät hyydy. Olin kaksi vuotta Kannan tapahtumavastaavana. Oi mitä glooriaa!

– Liiketoimintaosaamisen ainoa plussa oli Kauppiksen komea silmänruoka. Jo joulukuussa sapetti ja kaipasin humanistien pariin, mutta sain sivuaineen perusopinnot kasaan.

– Keskity kandissa teoria- ja käsittelyluvun laatuun. Minä en saanut haluamaani arvosanaa, koska puursin epäolennaisten seikkojen parissa. Älä anna kandin viedä mehujasi ja hedelmälihojasi.

– Jos kirjallisuustieteen lyriikan analyysi etoo, lyö vetoa kaverisi kanssa siitä, että kirjoitat sen 24 tunnissa valmiiksi tai muuten juokset Tuomiokirkon ympäri alasti. Kyllä muuten motivoi.

– Opi sanomaan ei, jos voimasi eivät riitä. Pidä itsestäsi huolta. Päätyösi ON   opiskelu. Minä en tajua näitä vieläkään, mutta paremmin kuin aiemmin.

Siteeraan lopuksi Mirkka Rekolan runoa, jonka sanoma pitäisi muistaa useammin:

Miten minä saatoin kävellä

näin pienen nurmen yli niin kauan.

Vilma: Harhailua, etsimistä, löytämistä ja impulsseja

Minä olen tuuliviiri. Kaikkihan sen nyt tietää. Olen tuuliviiri niin opiskelijana kuin ihmisenäkin. En suunnittele tarpeeksi ja annan virran viedä.

Turun yliopistolla aloitin vuonna 2010. Suomen kieli ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet kiinnostivat, joten tämä tuuliviiri mietti, että miksikäs ei. Suomi olikin hyvä valinta. Kielen opiskelu oli minusta hyvä yhdistelmä logiikkaa, käytäntöä ja teoriaa. Pääasioita minulle oli kuitenkin ensimmäisinä vuosina teatteri. Opiskelut ja työt saivat taipua harrastukseni asettamiin ehdoihin. Fiksuako? Ei ehkä. Mutta minulle elintärkeää.

Olenkin tehnyt töitä lähes koko opiskelujeni ajan. Kammosin joskus ajatusta tonnikalamakarooni-dietistä ja painoin töitä pakostakin. Nyt kolme vuotta myöhemmin en enää ajattele, että työnteko on niin pakollista. Töitä saa ja täytyy tehdä koko loppuelämän ajan, mutta opiskelu-aika on harvinaista herkkua. Makaroonikin maistuu paremmalta, kun muistaa sen symboloivan nuoruutta ja vapautta.

Opintojen oheistoimintaa

Ensin ajattelin, että minusta tulee opettaja, kuten niin monista muistakin kurssikavereistani. Pänttäsin yleistä kirjallisuustiedettä ja hämmennyin sen lähes olemattomasta kosketuspinnasta työelämään. Luin myös luovaa kirjoittamista, sillä teatteriharrastukseni hiljennyttyä minun oli saatava tehdä jotain luovaa. Luova kirjoittaminen olikin yksi parhaita päätöksiäni. Sain uskoa omiin kykyihini ja siihen, että tarvitsen tulevaisuudessa ammatin, jossa voin toetuttaa itseäni ja ideoitani.

Sitten olin viikon sijaisena ja ope-identiteettiini tuli särö. Koulumaailma tuntui vieraalta ja kylmältä. En sano, ettei minusta koskaan tule opettajaa, koska en usko mustavalkoisuuteen, mutta juuri nyt en haaveile siitä. Ope-ajatuksen kariuduttua lähdin etsimään kaipaamaani työelämä-konkretiaa ammattikorkeakouluun.

Vuonna 2012 kirjoitin siis samaan aikaan kandia yliopistolla ja opiskelin ensimmäistä vuotta monimediajournalismia Turun ammattikorkeakoulussa. Ja kyllä, Suomessa on mahdollista olla kirjoilla kahdessa korkeakoulussa samanaikaisesti. Karsin töitä ja keskityin opiskeluun. Ammattikorkeakoulu on hyvä paikka, jos haluaa oikeasti tuntea tekevänsä jotain. Yliopistossa pisteet tuntuivat karttuvan, mutta silti minulla ei ollut mitään konkreettista näyttöä oppimisestani.

Ei mennyt kauaa, kun taas yksi identiteettikriisi löysi minut ja tajusin, että haluan lähteä vaihtoon. Laitoin hakupaperit menemään ja täällä sitä nyt kirjoitellaan Kielekettäkin etänä.

Opintopolkuni on siis hyvin kiemurainen ja täynnä etsiskelyä ja löytämistä. En ole tehnyt kaikkia päätöksiä niin sanotusti taiteen sääntöjen mukaan, mutta luotan siihen, että löydän vielä paikkani työelämässä.