Isoveli valvoo kaikkialla, myös kielessä. (Kuva: Wikimedia Commons)

Kirjassaan Vuonna 1984 George Orwell on luonut pelottavan tulevaisuuden irvikuvan: Oseanian valtiossa pulaa on aina lähes kaikesta, sananvapautta ei ole. Kansalaisiaan valtio valvoo television kaltaisilla laitteilla, jotka poimivat kansan elämästä kaiken valtionvastaisen. Näistä ajatusrikoksista langetetaan mielivaltaisesti rangaistuksia, kuten väkivaltaista aivopesua ja lyijyhierontaa takaraivoon. Osa kansalaisista puolestaan katoaa jälkiä jättämättä.

Aktiivisen televalvonnan lisäksi Isoveli käyttää omaa kieltään valtansa laajentamiseen kaikkialle. Tämä uuskieli on varta vasten englannin yleiskielen pohjalle valtiovallan tarkoitusperiä varten luotua mekaanista kieltä. Isonveljen uuskieli ei ole ainoastaan tapa kommunikoida – se on tapa estää ajattelemasta valtionvastaisesti. Vuonna 1984 -kirjan päähahmon, Winston Smithin, työhön kuuluu kirjoittaa Oseanian valtionarkistoihin uusiksi vanhoja lehtitekstejä uuskielellä.

Se ei ole helppoa puuhaa. Dialogissa Winstonin ja hänen työtoverinsa, kielentutkija Symen kanssa selviää yksi uuskielen perimmäisistä tarkoituksista. Sanakirjaa kirjoittava Syme toteaa, kuinka hänen työssään on kysymys ”sanojen tuhoamisesta. Tuhoamme päivittäin satoja sanoja. Riisumme kielen luuhun asti”. Symen kommentin myötä kielitieteen perusteista tuttu scheinilainen ajatus kielen synnystä, kukoistuksesta ja rappiosta kääntyy päälaelleen: kielentutkimus on kielen eutanasiaa.

Uuskieli on vangittua kieltä. Siinä missä kieli yleensä nähdään orgaanisena, elävänä voimana, uuskielessä kielen laajenemista ei ainoastaan pysäytetä, vaan sen ilmaisun voimaa ja monipuolisuutta vähennetään toden teolla. Orwell esittelee kirjansa epilogissa tiiviisti uuskielen keinot kielen oikomiseen, joista alla on lueteltu muutamia:

– Poistetaan kielen epäsäännölliset muodot (englannin all men pro all mans)

– Vähennetään adjektiivien määrää sekä normitetaan jäljelle jääneiden merkitys. Adjektiivien vastakohta muodostetaan epä–etuliitteellä (hyvä/epähyvä)

– Sanoja muodostetaan sanavartalosta jälki- ja etuliitteillä. Adjektiivit saavat –ful-päätteen, adverbit –wise-päätteen ja tekijä –er-päätteen (speedful ’nopea’ ja speedwise ’nopeasti’)

– Käsitteiden muodostaminen etuliitteillä (ante- ’esi-’, post- ’jälki-’, up- ’ylä-’, down- ’ala-’)

– Harhaanjohtavat eufemismit (joycamp ”riemuleiri”, oikeammin keskitysleiri, pakkotyöleiri)

– Sanojen merkitysten rajoittaminen (sana free eli vapaa oli edelleen käytössä, mutta vain muodossa ”free of fleas” eli kirputon.

Kuten Syme mainitsi, suuri osa sanoista päätettiin yksinkertaisesti poistaa. Erityisesti tällaisia sanoja olivat poliittisen latauksen sisältävät sanat, kuten kunnia, oikeudenmukaisuus tai demokratia.

Poliittisluontoisten sanojen kohtaloksi tuli poistamisen ohella merkityksen rajoittaminen, toisin sanoen kaiken poliittisuuden riisuminen. Tällöin poliittisen – hallitsevan ideologian vastaisen – keskustelun käyminen käy vaikeaksi, ajan kuluessa mahdottomaksi.

Erityisen huomion uuskielessä ansaitsee se, mihin se sananmuodostusopillaan ja sanojen merkitysten kaventamisellaan pyrkii. Sanat on pyritty saamaan ”johto-opin” avulla mahdollisimman vähätavuisiksi, jotta merkitykset ja assosisaatiot sanojen takana häviäisivät. Esimerkin luomaansa kieleen Orwell ottaa länsimaiden historiasta: esimerkiksi Comintern kuulostaa erittäin tehokkaalta organisaatiolta ja iskevältä instituutiolta, kun taas Communist International tuo mieleen liehuvat liput ja tuuheapartaisen Karl Marxin.

Kun kielen sanat on saatu mahdollisimman lyhyiksi ja vähämerkityksellisiksi, muuttuu kanssakäyminenkin yksipuoliseksi: sanat tulevat nopeassa tahdissa kuin konekiväärin suusta ja ne herättävät vastaanottajassa vain vähimmäismäärän kiinnostusta ja reflektioita.

Tällöin on toteutunut uuskielen viimeinen ja täydellinen pyrkimys, jota Syme kuvaa paatospuheessaan Winstonille:

– Sinä et taida tajuta sanojen tuhoamisen kauneutta? Tiesitkö, että uuskieli on maailman kielistä ainoa, jonka sanamäärä pienenee vuosi vuodelta? – Etkö ymmärrä, että koko kielen tavoite on rajata ajattelua ja koko ajan tietoisuuden mahdollisuudet pienenevät. Itse asiassa, tulevaisuudessa ei ole ajatuksia, sillä kenenkään ei tarvitse ajatella.

Oma mieli, oma kieli, kuului Agricolan juhlavuoden 2007 teema. Vuonna 1984 -kirjan teemaksi voinee kiteyttää toisen kuuluisan lausahduksen: Kellä on kieli, sillä on valtaa.

Ilkka Numminen