Opiskelijavaihdossa yksi parhaimmista tavoista kokea kohdemaan kulttuuri on tutustua maan ruokaan. Wienissä tutustuminen on helppoa; kaupunkia kuvittavilta kahviloilta ja ravintoloilta on vaikea yhdenkään Wienissä oleilevan erasmuksen välttyä. Vaihto-opiskelijalle ruokakulttuuri tarjoaa kiehtovan matkan alppimaan ytimeen ja samalla myös häivähdyksen vanhoista Itävallan keisarikunnan valta-ajoista.

Ensimmäinen käsite, joka tulee nopeasti jokaiselle wieniläiselle vaihto-oppilaalle tutuksi, on kaffeehauskultur. Wieniläiset ovat ylpeitä kahviloistaan, joissa 1800-luvun taiteilijat ja älymystö viettivät aikaansa. Vaihdon alkuun kuuluvan kielikurssin ehdottomasti paras tunti on kaupunkikierros, joka päättyy yhteen Wienin vanhimmista kahviloista. Koristeellisten pylväiden keskellä vaihtarit tuijottelevat silmät ymmyrkäisinä kakkurivejä, tarjoilijoita valkoisine esiliinoineen ja käsittämättömän pitkää kahvilistaa.

Kahviloissahan ei voi tilata yksinkertaisesti kahvia, sillä Wienissä se on sama kuin pyytäisi kirjakaupassa pelkkää kirjaa. Listalta voi valita mm. viittä erilaista maitokahvia sekä erilaisilla likööreillä tai vaikkapa munankeltuaisella maustettua kahvia. Kahvi nautitaan kiireettömästi siemaillen; ei ole lainkaan tavatonta viipyä useita tunteja päivän lehtiä lueskellen.

Wieniläisen keittiön lempilapsia ovat erilaiset jälkiruoat ja kakut; samoin kuin kahviloita, niitäkin riittäisi jokaiselle päivälle hyvin kokeiltavaksi yksi. Maanantaina kaiserschmarren, tiistaina topfenknödel, keskiviikkona palatschinken, torstaina mohnnudeln perjantaina apfelstrudel, lauantaina buchteln ja sunnuntaina sachertorte!

Proteiinipitoista ruokaa, vasemmalla fleischknödel.

Sachertorte lienee kaikille tuttu, mutta sokerihiirille maistunee myös kaiserschmarren. Tarun mukaan keisarinna Sissin kokki olisi valmistanut näitä luumukompotin kera tarjoiltavia pannukakunpalasia Sissille jälkiruoaksi, mutta painoaan tarkkaileva keisarinna oli hyljännyt ne liian lihottavina. Hänen puolisolleen keisari Franz Josefille ne kuitenkin maistuivat, mistä jälkiruoan nimikin siis on peräisin. Vain wieniläiset onnistuvat saamaan pannukakuistakin keisarillisia! Lautasella kohoilevaa kaiserschmarren-kekoa on myös verrattu vaatimattomasti Itävallan Alppeihin, ehkäpä pannukakkupalasten päälle ripotellun tomusokerihunnun vuoksi.

Kahvin ja jälkiruokien lisäksi itävaltalaiseen ruokaan kuuluu toki muutakin. Pääasiassa lihaa. Vaikka ravintoloiden ruokalistojen lihapitoisuus aluksi hämmentääkin, herättävät kuuden (eri) lihalajin lautaset ja ison pizzan kokoinen wienerschnitzel eli wieninleike myös tiettyä kunnioitusta ja hilpeyttä. Perhekokoinen schnitzel pitää sitä paitsi kylläisenä, kun aikoo istua seuraavat neljä tuntia ulkoilmaoopperassa skumppaa korkkaillen. Kuuluisimmassa schnitzelravintolassa syömättä jäänyt leike (eli vähintään puoli lautasellista) pakataan mukaan paperikassiin, jossa lukee: Das Schnitzel ist hier groß geworden – ’Täällä schnitzel kasvoi isoksi’.”

Pahimman byrokratiamyllerryksen keskellä kannattaa vaihto-opiskelijan tutustua knödeleihin. Jos lihapullat ja muusi ovat lohturuokaa suomalaiselle, itävaltailevalle suomalaiselle sitä voisi olla fleischknödel, lihamyky. Opiskelijoiden suosimassa ravintolassa (halpaa olutta ja lihaa) tilaamme kokeeksi muutaman fleischknödelin. Perunataikinasta tehdyn kämmenenkokoisen palleroisen sisään on pyöritelty jauhelihaa ja koko komeus keitetty kypsäksi. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta maistuu pehmoiselta ja lohdulliselta. Jälkiruoaksi syömme topfenknödeleitä, herkullisia juustokakkupalleroisia marjakompotin kera. Pyh, mikä byrokratia?

Kahvilat kuuluvat Wienin katukuvaan

Itävaltalainen ruoka ei välttämättä vakuuta ensi näkemällä, vaan viettelee makuhermot melkein salavihkaa. Vähän niin kuin pannukakkukeitto, jolle vielä vaihdon alussa saatoin hiukan kurtistella kulmiani. Pannukakkukeitto eli frittatensuppe on yksinkertaisesti kasvislientä, jossa killuu pannukakun palasia. Outoa, mutta hyvää! Itävaltalaisen ruokakulttuurin ydin onkin konstailematon ruoka, joka nautitaan hyvässä seurassa. Ulkona syödään usein. Itävallassa ulkona syöminen on edullista Suomeen verrattuna, ja paikalliset opiskelijatkin tapaavat usein ruoan merkeissä. Vaihtari, joka ei hallitse asuntonsa kaasuhellaa eikä ole kovin viehtynyt tiskaamiseen, on kuin kotonaan.

Paluu Suomeen koittaa aivan liian pian. Onneksi mukana on kuitenkin pieniä palasia Wieniä: lähialueen valkoviiniä, pussikeitto frittattensuppea ja minikokoinen sacherkakku. Ikävöin keväistä Wieniä; matkaa ruusutarhan halki kohti kaupungin kahviloita, joissa aika pysähtyy hetkeksi. Otan lusikallisen sacheria ja annan sen sulaa hiljalleen suussa. Ikävä helpottaa, ainakin seuraavaan kohtaamiseen saakka.

Louna Karjalainen