Hissin ovi avautuu ja sen takaa paljastuvat tutut, iloiset kasvot. Huokaisen helpotuksesta nähdessäni suomen kielen lehtorin Krista Ojutkankaan. Teutorin ryhmätyötilan TEU KH303:n löytäminen ja sinne pääseminen kun käy työstä. Mutta koska se on aivan toinen tarina – eikä järin mielenkiintoinen sellainen -, en kerro siitä sen enempää. Lehtori on pienestä tilasählingistä huolimatta hyväntuulinen oma itsensä ja valmis vastaamaan 12 kysymykseen.

1. Mikä oli haaveammattisi lapsena? Entä 18-vuotiaana?

”Lapsena pidin todella paljon kukista ja halusin puutarhuriksi”, Ojutkangas vastaa oitis. Kyseinen haave ei lehtorin mukaan ole vieläkään unohtunut. Mikäli hän joskus lopettaa työnsä suomen kielen lehtorina, on hänellä vaihtoehtoinen suunnitelma valmiina takataskussa. Psykiatrin ammatista hän kertoo haaveilleensa puolestaan 12-vuotiaana:
”Minusta se oli kiehtova ajatus, että lääkärinä voi perehtyä myös päänsisäisiin asioihin.” Ojutkangas päätti pitää kaikki ovet avoinna ja luki lukiossa myös pitkää kemiaa ja matematiikkaa. Lukion kolmannen vuoden syksyllä ajatus suomen kielen opiskelusta iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

2. Miksi, ja minä vuonna päädyit opiskelemaan suomen kieltä Turun yliopistoon?

Ojutkangas kirjoitti ylioppilaaksi Lohjan lukiosta vuonna 1989 ja pyrki Turun yliopistoon heti samana keväänä.
”Muutin Turkuun samana päivänä, kun ylioppilaskirjoitukset loppuivat”, hän naurahtaa. Ojutkangas ei luonnollisestikaan tiennyt vielä pääsykokeensa tuloksia, mutta sen hän tiesi, että Lohjalta oli päästävä pois. Turku tuntui hyvältä valinnalta, vaikka useimmat koulukavereista hakivatkin Helsingin yliopistoon. Ojutkangas piti Turusta kaupunkina, ja lisäksi hänen veljensä asui siellä  jo valmiiksi.
”Asuin ensimmäisen opiskeluvuoden yhdessä veljeni kanssa. Olimme hyvin läheisiä, ja yhteiselo sujui mukavasti”, Ojutkangas muistelee.

3. Minkälainen opiskelukaupunki Turku oli silloin?

”90-luvulla Turku oli todella kiva paikka. Pikkukaupunkilaiselle Turku oli sopivan kokoinen: tarpeeksi iso, mutta ei liian iso. Turussa oli mahdollisuus anonyymisyyteen, mitä Lohjan tapaisessa pikkukaupungissa taas ei ollut”, Ojutkangas vastaa. Varsinaissuomalainen ’tylyys’ ei sekään häntä juuri hätkähdyttänyt. Tylynä näyttäytyvän kuoren alla turkulaiset olivat mukavaa ja lämminhenkistä porukkaa. Mutta entä lama?
”Lama oli pahin niille, jotka valmistuivat vuosina -92 ja -93, koska työttömyysprosentti oli tällöin 16. Se oli hyvää aikaa opiskella. Yliopistosta lomautettiin kyllä henkilökuntaa…Toisaalta talouden tiukat ajat ovat olleet läsnä niin kauan, kuin olen ollut yliopistolla, eikä humanistisessa tiedekunnassa nousukautta ole koskaan ollutkaan”, Krista pohtii. Lukukausimaksuista oli niistäkin puhetta jo silloin. Opiskelijat järjestivät mielenosoituksia, joista kirkkaimpana Ojutkangas muistaa ’säästöpossutempauksen’:
”Kauppatorille kasattiin keko säästöpossuja, joissa oli 5- ja 10-pennisiä.”

4. Tällä hetkellä opintojen suositeltu kestoaika on viisi vuotta, ja sivuaineopinnot kannustetaan aloittamaan jo ensimmäisenä vuonna. Millaiset suositukset sinun opiskeluaikanasi oli?

”Varsinaista suositusaikaa ei ollut, ja seitsemän, kahdeksan vuotta oli täysin normaali aika silloin”, Ojutkangas toteaa. ”Silloin opintoviikkoja piti saada suhteessa saman verran kuin nykyään opintopisteitä. 90-luvulla tulorajat opintotukikuukausien aikana olivat tiukemmat. Toisaalta taas kesäkuukausina sai tienata niin paljon kuin sielu sieti, eikä se vaikuttanut opintotukeen”. Ojutkangas valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1995, joskin gradunsa hän sai valmiiksi jo vuonna -94. Gradun jälkeen Ojutkangas palkitsi itsensä lähtemällä vaihtoon Budapestiin.

5. Mitä sivuaineita sinulla oli, ja millä perusteella valitsit ne?

Ojutkangas kaivaa laukustaan esille pienen, sinisen, hiukan ajan kellastuttaman pienen kirjan ja esittelee sitä minulle. Ensimmäisellä sivulla on passikuvan kaltainen rintakuva 18-vuotiaasta, tiukkakatseisesta nuoresta naisesta ja ’Opintokirjan haltijan omakätinen allekirjoitus’ sekä Turun yliopiston leima. Kirjaan on kerätty kaikki kurssiarvosanat ja tentaattoreiden allekirjoitukset. Tunnen ohimenevän kateuden pistoksen: NettiOpsu ei näytä läheskään yhtä kivalta, sitä ei voi plärätä, eikä siellä ole kenenkään omakätisiä allekirjoituksia (toisaalta kaltaiseni homehattu varmastikin onnistuisi hukkaamaan moisen pienen kirjan).
Ojutkankaalle oli alusta lähtien selvää, että hän alkaisi samantien opiskella muutakin kuin suomea. Opiskelutoverit lukivat kaikki enemmän tai vähemmän kirjallisuutta, mutta Ojutkangas tunsi toisenlaisen kutsun. Kirjallisuuden sijaan hän opiskeli fennougristiikkaa, unkaria, viroa ja yleistä kielitiedettä. Ojutkangas opiskeli kaikkia sivuaineitaan niin paljon kuin oli mahdollista.

18-vuotiaan Krista Ojutkankaan opintokirja

6. Mikä oli lempiaiheesi tai lempikurssisi, entä kuinka paljon se vaikutti tulevaisuuden suunnitelmiisi?

Kielioppi oli opiskeluaikoina Ojutkankaan ehdoton lempiaine; se oli hänestä helppoa ja mieluisaa. Nykyään hän saa nauttia sen opettamisesta. Palo kielioppia kohtaan välittyy opiskelijoille vuodesta toiseen. Ojutkankaan innostusta ei voi olla huomaamatta, edes luentosalin perältä.
Orientoituminen kielioppiin ja kiinnostus kielitieteeseen olivat selviä tutkijavalintoja, vaikka Ojutkangas ei silloin osannut niitä sellaisina pitääkään. Nykyinen maisteripolkusysteemi ei olisi sopinut hänelle, sillä hän ei heti tiennyt haluavansa tutkijaksi. Tietysti jättäessään kirjallisuuden sulki hän oven opettajuuteen.
”Ajatus siitä, että tulisi aineenopettajaksi oli hirvittävä. Aikuisten ihmisten kanssa työskentely yliopistolla innostaa ja motivoi. Täällä saa kasvattaa juuri sopivasti, sillä painotus on koulutuksessa”, Ojutkangas avaa ajatuksiaan.
Ojutkangas mainitsee yhdeksi suosikkilehtorikseen graduohjaajansa emeritaprofessori Päivi Rintalan: ”Rintala piti sananmuodostusoppia, ja hänen asiantuntemuksena oli huikeaa!”

7. Olitko vaihdossa ulkomailla opiskelujesi aikana (missä ja milloin)?

”Ensimmäisen kerran olin vaihdossa Tartossa vuonna -93, Viro oli itsenäistynyt uudelleen vasta vähän aikaa ennen sitä”, Ojutkangas muistelee. Jälkimmäisen vaihtonsa hän suoritti Unkarissa vuonna -94. Hänelle vaihdot olivat ennen kaikkea itsensä etsimistä ja kotipiiristä irtautumista.
”Kielitaidon kannalta unkari oli aivan ratkaisevassa asemassa. Kielitieteellisten tekstien lukeminen onnistui vaihdon jälkeen todella hyvin”.
Ojutkangas myöntää, ettei ensimmäisellä luennollaan Unkarissa ymmärtänyt juuri mitään ja kirjoitti muistiinpanoihinsa ylös vain satunnaisia sanoja.
”Minä ja kämppikseni Sinikka päätimme kahden viikon jälkeen, että puhuisimme jatkossa kotonakin ainoastaan unkaria”, Ojutkangas kertaa. ”Viimeiset luennot sujuivat sitten yhtä hyvin kuin koto-Suomessa.”
Viron kielen taitoaan Ojutkangas kuvaa spesifiksi: kielitieteellisen kirjallisuuden lukeminen ja esitelmät sujuivat todella hyvin, mutta käytännön puhuminen ja kirjoittaminen olivat hankalampi juttu. Viron vaihdosta erityisen teki se, että kaikki ulkomaiset opiskelijat oli kaikki sijoitettu saman rakennuksen samaan kerrokseen.
”Siellä tuli sitten väistämättä oltua tekemisissä kerroksen väen kanssa, ja sain sieltä kaksi oikein läheistä ystävää, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä Facebookin välityksellä. Olisinko missään muussa tilanteessa tullut tutustuneeksi näihin ihmisiin?”

8. Työskentelitkö opiskelujesi ohessa?

”Kyllä, olin ensimmäisen vuoden talvesta alkaen toimistosiivoojana”, Ojutkangas vastaa. Hänellä oli vakioalue, jonka hän kävi hoitamassa luentojen jälkeen illalla. Välillä Ojutkangas teki vuoroviikkoja opiskelukavereidensa kanssa.
”Siivousalalla oli tällöin pulaa, joten he joustivat aika hyvin. Työ ei siis haitannut luennoilla käymistä”, Ojutkangas toteaa. Suoraviivainen ja fyysinen puuhastelu toimi hyvänä vastapainona aivoja kuormittavalle opiskelulle. Sitä sai tehdä itsekseen, kaikessa rauhassa. Kaupan kassa ei olisi sopinut Ojutkankaalle hänen omien sanojensa mukaan.

9. Kuinka pian sait oman alan töitä? Mitä töitä ja mistä?

Ojutkangas kutsuu itseään Fennicum-kansalaiseksi. Hän aloitti ensimmäiset työnsä valtionhallinnon harjoittelijana Fennicumissa kesällä 1994. Työnkuvaan kuuluivat kaikki mahdolliset oppiaineen juoksevat työt arkistoinnista kukkien kasteluun.
”Nykyäänhän oppiaineissa työt ovat selkeästi avustavaa tutkimustyötä jotakin projektia varten. Silloin se oli kaikenlaista puuhastelua.”
Ensimmäisen kurssinsa Ojutkangas piti syksyllä -95. Vuonna -96 hän lähti yleisen kielitieteen projektiin tutkimusassistentiksi ja palasi Fennicumiin vuotta myöhemmin suomen kielen assistentiksi.
”Kesäharjoitteluni jälkeen minulla on aina ollut töitä ’Fennarilla’”, hän toteaa iloisesti.

 10. Olitko mukana Kannan hallituksessa tai ainejärjestötoiminnassa ( ja millä tavalla)?

”Olin heti alusta saakka mukana hallituksessa, joskaan en missään vaiheessa toiminut puheenjohtajana tai sihteerinä, vaan minun työni oli enemmänkin ’hupiosastolla’, tapahtumavastaavana”, Ojutkangas naurahtaa. Hän oli hallituksessa useita vuosia.
”Nykyään hallitustoiminta on järjestäytyneempää. Aktiivista yhteistyötä tehtiin kyllä oppiaineen kanssa silloinkin, mutta esimerkiksi kopoja (koulutuspoliittisia vastaavia) ei ollut”, Ojutkangas pohtii.

11. Millaista harrastetoimintaa Kanta järjesti jäsenilleen sinun opiskeluaikoinasi? Mitkä ovat parhaat muistosi opiskeluajoiltasi?

”Kanta järjesti tuolloinkin bileitä. Muistelisin, että teimme myös reissuja esimerkiksi Helsinkiin.  Legendaarisimpia olivat kuitenkin sieniretket”, Ojutkangas kertoo.
”Markku Salminen, joka on nykyään markkinointialalla, innostui järjestämään sieniretkiä. Menimme Korppoosta veneellä saareen, missä vietimme viikonlopun sienestyksen ja saunomisen merkeissä. Teimme porukalla poimimistamme sienistä ruokaa. Jos sieniä ei joku syksy ollut, niin otimme omat sienet mukaan. Istuimme iltaa ja lauloimme. Roope Lipasti, nykyinen kirjailija ja toimittaja, oli erittäin kantava voima yhteislaulutilaisuuksissa. Freemanin kappaleesta Kaksi lensi yli Käenpesän tuli tunnuskappaleemme. Lauluiltoja järjestettiin muutenkin. Kirkkotiellä YTHS:ää vastapäätä sijaitsivat silloiset ainejärjestöjen toimistot ja biletila. Joku raahasi aina levylaatikkonsa paikalle ja soitti levyjä! Joskus julkaistiin antologioita”, Ojutkangas innostuu kertomaan. Hän etsii puhelimestaan Freemanin kappaleen ja laittaa sen hetkeksi soimaan. Nostalginen tunnelma täyttää huoneen.
”Lisäksi Kannalla oli oma ’herrasmieskerhonsa, Kannan miesjaosto”, Ojutkangas paljastaa, ”se taitaa olla yhä olemassa”. Vapun vastaanotto oli Ojutkankaan vastuualuetta. Hän kuvailee, kuinka kantalaisilla oli tapana kerääntyä hänen pieneen kivitaloyksiöönsä, mistä jatkettiin Taidemuseon mäelle. Lisäksi Ojutkangas oli järjestämässä Kannan 30-vuotisjuhlia.
”Ne pidettiin Taidemuseon mäellä Suomalainen pohja -nimisessä ravintolassa.” Tarkistamme onko ravintola yhä olemassa. Kyllä se on.

12.  Millaiset terveiset haluaisit lähettää kantalaisille?

”Nauttikaa ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Kokeilkaa mikä teitä itseänne kiinnostaa. Muistakaa, että tämä on ainutlaatuinen elämänvaihe, josta voi saada paljon irti: substanssin lisäksi ne tärkeimmät eli analyyttisyyden ja kriittisen ajattelun taidon sekä opiskelukaverien luoman verkoston! Niiden hedelmistä voi sitten nauttia. Pitäkää aistit auki ja ottakaa kaikki vastaan!”

Teksti ja kuva Mira Modinos