Kieli ja kulttuuri on aina liitetty kiinteästi yhteen, mikä näkyy myös kielentutkimuksen historiassa. Varhaisin tunnettu kielentutkimus on lähtöisin antiikin Kreikasta, jossa kielitiede oli yksi filosofian osa-alue. Monien muiden kielten osalta kielentutkimus on lähtenyt liikkeelle lähinnä kulttuurisista ja uskonnollisista lähtökohdista. Oli tärkeää, että omaan uskontoon liittyviä pyhiä tekstejä pystyttäisiin lukemaan ja että pyhien tekstien sekä ylempien luokkien ja sivistyneistön kieli säilyisi mahdollisimman puhtaana. Nämä tavoitteet saavutettiin kieltä dokumentoimalla ja analysoimalla.

Aiemmin kieli ja kulttuuri liittyivät kiinteästi toisiinsa myös tutkimuksessa. Tässä yhteydessä haluan erityisesti nostaa esiin maamme yliopistohistorian ensimmäisen suomen kielen professorin, uralistiikan isäksikin kutsutun Matias Aleksanteri Castrénin, jonka syntymästä tuli 2.12. kuluneeksi 200 vuotta. Tutkimusmatkailijan uransa Castrén aloitti retkeilemällä Lapissa, jossa hän kielen lisäksi teki havaintoja kansatieteellisistä seikoista ja mytologiasta, josta hän oli erityisen kiinnostunut. Seuraavaksi Castrén suuntasi Karjalaan tarkoituksenaan selvittää erityisesti Kalevalan taustalla olevaa kansanrunoutta ja mytologiaa.

Suuret tutkimusmatkansa (1841–1844 ja 1845–1849) Castrén teki Siperiaan. Kun Castrén lähti näille uraauurtaville tutkimusmatkoilleen Pohjois-Venäjän ja Siperian suomensukuisten kansojen pariin, hän sai tehtäväkseen tehdä sekä kielitieteellisiä että kansatieteellisiä havaintoja. Castrénin matkan tarkoituksena oli tutkia lähinnä samojedikieliä, jotka vielä tuohon aikaan olivat puuttuva lenkki siinä kieliryhmässä, jota nykyään kutsutaan uralilaisiksi kieliksi.

Castrénin kansatieteellisiin tutkimuksiin liittyi perinteen ja esineistön keruuta ja folkloristisen aineksen kirjaamista. Vaikka Castrén olikin kiinnostunut folkloreaineistosta lähinnä kielitieteellisestä näkökulmasta, tarjoavat hänen kokoelmansa mielenkiintoista tutkittavaa myös nykypäivän folkloristeille. Mytologia kuului Castrénin kiinnostuksen kohteisiin myös Siperiassa, ja ehkä yllättävimpänä ”kansatieteellisenä” – nykykäsityksen mukaan ehkä enemmänkin arkeologian alaan kuuluvana – tutkimuskohteena olivat eri kansojen haudat, joiden tutkimuksen kautta uskottiin olevan mahdollista selvittää samaan kansaan kuuluvat heimot.

Castrén on jäänyt kielentutkimuksen historiaan paitsi professuurinsa myös monien kielioppiensa ja muiden kielitieteellisten julkaisujensa ansiosta, mutta hänen ansionsa kulttuurien tutkijana ansaitsevat myös arvostusta. M. A. Castrén kuoli nuorena, vasta 39 vuoden ikäisenä, mutta hänen tutkimusmatkoiltaan keräämässään aineistossa riittää tutkittavaa ja toimitettavaa vielä nykypolvillekin.

Matias Aleksanteri Castrénin elämään voi tutustua vaikkapa sarjakuvateoksen Siperian kielioppi kautta (Kallio Pauli & Otsamo Pentti: M. A. Castrén ja Siperian kielioppi. Otava 2008.)

Teksti: Elina Ahola
Kuvat: Márta Cspregi. Maisemia Siperiasta 2000-luvulta.