Osmaneitsyyden menettäminen jännitti, sillä en tiennyt mitä odottaa. Tietysti olin kuullut kaikenlaisia tarinoita siitä, kuinka Oulu pilaa aina kaiken, majoittaja sammuu eikä päästä majoitettaviaan sisään, tai kuinka Sane nappaa voiton itselleen. Tarinoista hieman pelästyneenä päätin majoittua poikaystäväni luona Espoossa. Etukäteen kuitenkin myös pelkäsin, että voisin tuntea oloni ulkopuoliseksi, kun muut lähimmistä ystävistäni majoittuivat samassa paikassa siulalaisen luona.

Perjantaina suunnistin Helsingin yliopistolle aloitusluentoa kuulemaan sonnustautuneena Kannan collegeen ja mustiin farkkuihin. Saliin astuessani yllätyin siitä, että suurimmalla osalla oli päällään haalarit. Olin kuvitellut, ettei haalareita tule pitää luennoilla, mutta tilanne poikkesi muutenkin kaikista niistä luentotilanteista, joihin olin tottunut. Salissa vallitsi rento tunnelma. Kaikki moikkailivat tuttujaan ja keskustelivat innokkaasti.  Muut kantalaiset olivat täyttäneet salin toisen rivin, joten istuin itse taemmas odottamaan mattimyöhäisiä. Viereeni istunut kantalainen kuiskasi: ”Mulla ois kaljaa, mutten ehkä kehtaa nyt juoda”. Nauratti, sillä kalja ei ollut tilanteesta kaukana. Ennen luentoa meidät toivotettiin tervetulleiksi Osmafestiin. Festarimeininki oli korkealla juontajaparin huudattaessa meitä kuin festarikansaa. ”Kun mä huudan ’Os’ te vastaatte ’ma’. Os – ma, Os – ma, Os – ma!”

Harvemmin sitä tulee käytyä luennolla, joka kestää vain noin tunnin, vaikka luennoitsijoita on kaksi. Luennoitsijat puhuivat tärkeistä asioista tavalla, joka sai kiinnostuksen pysymään yllä vielä näin perjantai-iltapäivänä. Rigina Ajanki käsitteli fennistien ja fennougristien harmillista eriytymistä vauva.fi-keskustelupalstalta löytyneen parisuhdekeskustelun avulla. Koko kuulijakunta höristi korviaan, kun Ajamäiseksi jäi mieleen se tärkeä muistutus, että fennistien ja fennougristien pitäisi pitää yhtä sen sijaan, että takerrumme eroavaisuuksiimme. Toinen luennoitsija Laura Visapää taas muistutti siitä, kuinka tärkeää meidän on yleistajuistaa yliopistossa oppimamme. Ensin keskitymme todella yksityiskohtaiseen tutkimusalaan kandia ja gradua kirjoittaessamme, mutta työelämässä meiltä vaaditaan laaja-alaista kielen ammattilaisuutta. Opinnoissa on siis usein hyvin erilainen painopiste kuin työelämässä. Yliopistokin voisi panostaa työelämään valmentavien kurssien tarjoamiseen.

Ensimmäisellä rastilla kantalaiset kätkivät pullot ja tölkit järjestyksenvalvojilta piiloon. Kuva: Mira Orko.

Lauantaina vallitsi suomalainen festarikeli – kaikkialla oli harmaata ja tihkusade iski luihin ja ytimiin. Oma oloni oli perjantain illanvieton jäljiltä kuin festarien viimeisenä päivänä telttaa purkaessa. Onnistuin kuitenkin raahautumaan rastikierrokselle olostani huolimatta. Kansalaistorille saavuttuani tajusin, kuinka erilaisia osmaajia onkaan olemassa. Minä, kuten moni muukin osmaneitsyt tai osmafuksi, olin ottanut edellisen illan liian railakkaasti, vaikka osmakonkarit olivat tästä varoitelleet. Iso osa ensikertalaisista loisti rastikierroksella poissaolollaan, kun taas osmakonkarit tiesivät, ettei aloitusiltana saa juhlia liian railakkaasti – lauantaihan on pääpäivä. Kaikesta huolimatta rastikierros sujui hyvin. Kanta oli saanut paikalle upean artistin Atte Wiskarin (hahmon takana Atte Huhtala), jonka hitti ”Kauramaitoa” sai fanit hyppimään ja kirkumaan. Keikan jälkeen artisti jakoi nimikirjoituksia rastinpitäjille.

Atte Wiskarin turvatiimin Anniina Raunio estää innokkaita faneja syöksymästä lavalle. Kuva: Mira Orko.

Osma-sitsejä olin odottanut eniten. Sitsipaikka oli Lauttasaaren perämetsissä. Samalla tuli katsastettua tärkeä nähtävyys eli Suomen pisimmät liukuportaat Koivusaaren metroasemalla. Yksi ystävistäni matkusti myös ensimmäistä kertaa elämässään metrolla. Onneksi satuimme samaan metroon siulalaisten kanssa, sillä olisimme tuskin muuten löytäneet perille. Metsän siimeksessä sijaitsevan sitsipaikan naistenvessassa pöllysi glitter ja eteisaulassa esitettiin suruvalitteluja lattiaan sirpaloituneelle täydelle viinipullolle. Sitsit sujuivat railakkaasti, ja jos siitä kuuluisasta Osman hengestä en aiemmin ollut päässyt osaksi, niin nyt sitten senkin edestä. Istuin minulle ennestään tuntemattomien fenn(ougr)istien sekä muutaman puolitutun kantalaisen seurassa, mutta illan mittaan ei tullut orpo olo, vaikka ystävät istuivat toisella puolella salia. Pöytäseurueemme hitsautui yhteen rakentaessamme upeaa tilataideteosta.

Osman suurimpia sankareita ovat kymppikerholaiset. Kymmenen Osmaa on meriitti, jota itse tuskin tulen yliopistourani aikana saavuttamaan, ainakaan jos valmistun tavoiteajassa. Kantalaisista kymppikerhoon pääsivät Osmafestissä Alina Ek ja Nelli Mäkitalo, joita haluan vielä erikseen onnitella upeasta suorituksesta! Koko kymppikerho oli yhtä mieltä siitä, että tosiosmaajalta vaaditaan heittäytymistä. Tätä heittäytymistä pääsin todistamaan molempien kymppikerholaisten rastikierrossuorituksissa. Siinä missä minä jättäydyin taka-alalle, kymppikerholaiset ilmoittautuivat rasteilla rohkeasti vapaaehtoisiksi. Kymmenen Osman aikana ehtii myös kerätä itselleen joukon osmatuttuja, ja pian osaakin jo nimetä fenn(ougr)istejä ympäri Suomen.

Kantalaisia oli sitseillä sankoin joukoin. Tauolla otetusta kuvasta välittyy festaritunnelma.

Paitsi Osman yhteishenki, myös Kannan yhteishenki loisti kirkkaana sitseillä. Kun Kannan piti nousta esittäytymään, ponkaisin ylpeänä ylös ja lauloin täysillä mukana. Kun oli aika julistaa Osmafestin voittaja, myönnän jännittäneeni. Voittaisiko Kanta ensimmäisessä Osmassani? Voittajana lavalle nousi kuitenkin Sane, taas kerran. Pokaali tuotiin siis Jyväskylästä Helsinkiin vain, jotta se pääsisi matkaamaan takaisin. Huonon häviäjän tavoin voin todeta, että Kanta olisi ansainnut voiton. Olihan Kannan festariesiintyjä turvatiimeineen ja faneineen yksi Osman puhutuimmista aiheista. Huhu kertoo, että Atte Wiskarin fanipaidatkin olivat niin haluttua tavaraa, että ne ostettiin pois fanien päältä.

Sitsien jatkot eivät sujuneet aivan suunnitelmien mukaan. Jonottamiseen turhautuneena suunnistimme ensin toiseen baariin, sitten jatkojen jatkoille etuajassa. Muistikuvat ovat hieman huterat, mutta sen verran tiedän, että aamuyöllä Espoon bussiin kiiruhtaessani muka vitsikäs lippuja tarkastava vartija totesi: ”Anteeksi neiti, joku on piirtänyt sun naamaan”. Ehkä se oli tarkoitettu kehuksi upeista glitter-kasvomaalauksista. Sunnuntaina heräsin kuin uudestisyntyneenä, krapulasta ei jälkeäkään. Samaa ei voi sanoa muista. Osmaajat ympäri Suomen kasasivat henkirippeitään ja lähtivät ryömimään kohti opiskelukaupunkejaan.

Atte Wiskari (Atte Huhtala) on kaikkien osmaajien rakastama artisti. Kuva: Alina Kauppi.

Osmasta on nyt vierähtänyt jo pieni tovi. Kannan toimistolla kaadan kahviini kauramaitoa ja hymähdän. Atte Wiskarin fanikuva on löytänyt oikean paikkansa muiden Suurmiesten (siis kolmen eri Mikael Agricolan) vierestä. Istun puhelimia ahmivalle punaiselle sohvalle katselemaan Osmalegendan tyylikästä mustavalkoista promokuvaa. Ensimmäinen Osmani oli opettavainen kokemus. En etukäteen tiennyt, sopisinko osmaajaksi, sillä olin epävarma omasta osaamisestani. Osmassa kuitenkin opin, ettei tapahtumassa tarvitse todistella osaavansa täydellistä suomea. Itse asiassa opinnoista ei tarvitse halutessaan puhua ollenkaan. Sitsilauluja lukuun ottamatta Osmafest olisi voinut olla mikä tahansa opiskelijatapahtuma. Osma on siis ehdottomasti matalan kynnyksen tapahtuma, jota jokaisen fennistin ja fennougristin tulisi mielestäni kokeilla ainakin kerran. Itselleni kävi niin, että osmakärpänen puraisi, eikä rokotus ollut voimassa. Odotan jo innolla seuraavaa Osmaa, jonka pääsen tällä kertaa kokemaan järjestäjän näkökulmasta. Turun Osma, täältä tullaan!

Mira Orko