Olen viime aikoina huomannut koukuttaneeni itseni dokumenttielokuviin ja -sarjoihin. Pitkän päivän jälkeen, kun Netflix flirttailee huoneen toiselta puolelta tietokoneen ruudulta, huomaan usein jättäväni kouluhommat reppuun ja viettäväni päivän tämän pirullisen suoratoistopalvelun parissa. Dokumenttielokuvat tarjoavat tähän kuitenkin helpotusta. Vaikka voisin turruttaa aivoni katsomalla Frendejä loopilla 138. kerran, voin myös oppia uutta katsomalla dokumenttielokuvaa Vietnamin sodasta tai valaiden kommunikointitavoista. Siinä lienee dokumenttielokuvien hienous – voin samanaikaisesti laittaa aivot narikkaan ja töihin.

Dokumenttielokuva on vanhin elokuvalaji ikinä. Lumièren veljekset kehittivät elokuvan 1800-luvun lopulla, ja ensimmäinen yleisölle esitetty elokuva oli Työläiset lähtevät Lumièren tehtaasta, jossa kuvataan noin minuutin ajan (spoiler alert) tehtaalta poistuvia työläisiä. 1900-luvulla dokumenttielokuvat keskittyivät eniten matkailuun, biologiaan ja sodanaikaisiin propagandafilmeihin Vaikka dokumenttielokuvat ovat aina olleet suosittu laji, dokumenttielokuvien tuotanto kasvoi räjähdysmäisesti 2000-luvulle tultaessa tosi-tv:n myötä. Katsojia viehätti ajatus tavallisten ihmisten elämän seuraamisesta kuin kärpäsenä katossa. Myös elokuvateollisuudessa huomattiin nopeasti ihmisten kiinnostuksen ja tiedonjanon oikeassa elämässä tapahtuneisiin asioihin. Dokumenttielokuvien esitystä laajennettiin entistä suurempaan levitykseen, ja sen arvostus on kohonnut elokuvateollisuuden kentällä, minkä huomaa esimerkiksi kasvaneista budjeteista.

Vaikka dokumenttielokuva tarjoaa tietoa ja kertoo oikeista tapahtumista, on katsojan pysyttävä silti varuillaan. Dokumenttielokuvan todellisuus kuvaa aina elokuvan tekijän todellisuutta. Myös vaikuttavuutta tehostetaan usein musiikilla, kertojan jumalallisella, totuuksia laukovalla roolilla ja kameran liikkeillä. Katsojan on siis hyvä pitää mielessä, että dokumentti on kuitenkin lopulta elokuva eikä mikään uutisiin verrattava tiedonlähde.

Haluan vielä lopuksi muistuttaa, että dokumenttielokuva on oiva, kaunis ja ajatuksia rikastuttava taiteenlaji. Suosittelen jokaista katsomaan edes yhden dokumenttielokuvan tai -sarjan vuodessa. Henkilökohtainen suosikkini on Netflixistä ja Yle Areenasta katsottavissa oleva Planeettamme Maa -dokumenttisarja. Ihmisten ja yhteiskunnan hulluudet unohtuvat katsellessa eläinten ja luonnon omaa draamaa. Suosittelen myös marraskuussa dvd:lle  ilmestyvää Whitney-elokuvaa, joka kertoo lähestyttävän ja traagisen elämäkerran ikonisesta laulajasta, Whitney Houstonista. Yleltä on nähtävissä myös pitkä liuta mielenkiintoisia dokumentteja, esimerkiksi tiistaina 23.10. ajankohtaista aihetta käsittelevä dokumenttielokuva Muuri, joka kuvaa Euroopan pakolaiskriisiä ja maahanmuuttoa.

 Justiina Lehtisaari