Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
23. LUUKKU

Kävin kaksoissiskoni Loviisan kanssa alkuviikosta Yliopistonkadun Kivikukkarossa luovuttamassa verta. Siskoni oli ensimmäistä kertaa luovuttamassa, minä puolestani olin jo kolmatta kertaa. Pahaksi onneksi unohdin mainita Kannan veriryhmästä, kun hoitaja haastatteli minua ennen varsinaista luovutusta. Saimme lopuksi nauttia mehusta, sämpylöistä, joulutortuista ja suklaakonvehdeista.

Aika luovutukseen on todella helppo varata ja myös perua, jos oma aikataulu muuttuu. Nuoret naiset saavat luovuttaa verta vain kerran vuodessa, mutta miehille se on mahdollista joka toinen kuukausi.

Veren luovuttaminen oli erityisen mielenkiintoista näin joulun kynnyksellä. Tuntui siltä kuin olisimme antaneet joillekin elintärkeän joululahjan. Kannustan muitakin verenluovutukseen, oli mikä vuodenaika tahansa!

Ojensimme auttavan käsivartemme. Kuva: Jalmari Hietanen

Ojensimme auttavan käsivartemme. Kuva: Jalmari Hietanen

Hilda Hietanen
Kirjoittaja on kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija ja yksi Kielekkeen päätoimittajista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8