Suomen kielen opiskelija istuu lehden toimitukseen kuin mansikka kakkuun.

Siksi on tavallaan jännittävää, että aloin ajatella journalismia urapolkuni vaihtoehtona vasta suomen kielen opintojeni loppuvaiheessa eli silloin, kun olin jo valmistumassa maisteriksi enkä tiennyt, mitä ihmettä tekisin yliopiston jälkeen. Perustaisinko toiminimen ja ryhtyisinkö kielenhuoltajaksi vai hakisinko kenties opettajan pedagogisiin opintoihin, jos vaikka elämäntyön kipinä syttyisi äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan omituisissa saappaissa?

Vastaus dilemmaan löytyi hieman yllättäen humanistisen tiedekunnan harjoittelutuesta. Hain sen, sain sen ja käytin sen. Juolahti jostakin mieleeni, että voisin kokeilla siipiäni synnyinpaikkakuntani sanomalehdessä, jos onni potkaisisi. Lehden päätoimittaja vastasi sähköpostiini nopeasti, ja hetken päästä olin jo kirjoittanut nimeni työharjoittelusopimukseen, minkä jälkeen sain kutsua itseäni Tyrvään Sanomien toimitusharjoittelijaksi.

Kun aloitin harjoitteluni toimittajana, tajusin varsin nopeasti, että olen lehden toimituksessa kuin kotonani. Ei sillä, sanomalehden maailma oli toki yliopisto-opiskelijalle kummallinen ja vieras, mutta työpaikkana lehti tuntui opiskeluvuosien jälkeen suorastaan utopistiselta ja ylivoimaisesti koko pienen kotipaikkakuntani upeimmalta ympäristöltä. En voinut kuin hymyillä, kun ajattelin, että minulle maksetaan palkkaa kirjoittamisesta, rakkaimmasta harrastuksestani, missä tiesin oikeasti olevani todella hyvä. Enkä edes ajatellut niinkään rahaa, ainakaan paljon, vaan pikemmin sitä uskomatonta mahdollisuutta, näytönpaikkaa, jonka toimitusharjoittelijana sain.

Tyrvään Sanomat on sanomalehti, joka kuuluu Alma Media -konserniin. Alma Mediaan lukeutuvat puolestaan muun muassa Iltalehti, Kauppalehti, Aamulehti ja Satakunnan Kansa. Pienehkön paikallislehden toimitusharjoittelijana pääsin siis samalla verkostoitumaan valtavaan yhtiöön ja olin valehtelematta todella täpinöissäni, kun juttujani alkoi ilmestyä myös Aamulehdessä, koko Pirkanmaan maakuntalehdessä.

Ennen kaikkea verkostoiduin kuitenkin Tyrvään Sanomiin, jossa jatkoin toimitusharjoitteluni jälkeen kesätoimittajana ja myöhemmin osa-aikaisena toimittajana. Tätä työtä teen edelleen, joskin työskentelen nyt myös muissakin Alma Median paikallislehdissä, kuten esimerkiksi Nokian Uutisissa ja Valkeakosken Sanomissa sekä Naantalin ja Raision alueen Rannikkoseutu-lehdessä. Nimeni on tällä hetkellä nollatuntisopimuksessa, mutta töitä tarjotaan enemmän kuin voin vastaanottaa. Uskon vahvasti, että voin työllistyä tällä tiellä vakituiseen leipään, joka pitää minut iloisena vanhaksi papparaiseksi saakka.

Jälkeenpäin en ehkä ihan ymmärrä, miksen pohtinut toimittajan uraa jo aikaisemmin suomen kielen opintojeni aikana; ehkä sitä mahdollisuutta ei nostettu tarpeeksi paljon esiin suomen kielen laitoksella. Saatoin ajatella, ettei suomen kielen opiskelijalla ole ilman tiedotusopin kaltaisia opintoja pätevyyttä työntekijäksi, jonka on osattava tehdä toimituksellisia ratkaisuja, napattava näyttäviä valokuvia ja haravoitava sopivia uutisaiheita juttuvinkkien pohjattomasta suosta.

Myöhemmin selvisi, että toimittajaksi voi päätyä melkein minkälaisella taustalla tahansa. Tärkeintä ja ratkaisevinta on taas kerran se, mitä osaa ja on valmis opettelemaan – ja suomen kielen opiskelija kyllä osaa, ainakin kirjoittaa! Toki toimittajalta vaaditaan monenlaisia taitoja, joita ei fennistinä opi, mutta nuo taidot ovat harjoiteltavissa. Alkuun pidin esimerkiksi sanomalehden taitto-ohjelmaa, InDesignia, jonakin kryptisenä tieteisfiktiona, jota en kuuna päivänä osaisi käyttää. Kuitenkin nykyään käytän sitä yhtä luontevasti kuin kahvinkeitintä, ja olenkin taittanut itsenäisesti jo useamman numeron. Harjoitus ja oikea asenne tekevät mestarin.

Se, mikä minulle myös valkeni toimitusharjoittelijana ja myöhemmin toimittajana, oli työn viihdyttävyys ja mielekkyys. Alkuun tuntuu omituiselta lähestyä ja häiritä ventovierasta ihmistä kameralaukku niskassaan, mutta mitä enemmän juttuja tekee, sitä helpommaksi ja todennäköisesti myös hauskemmaksi se muuttuu. Toimittajana joka ikinen päivä on seikkailu, sillä koskaan ei voi olla varma, mitä päivä, elämä, tuo tullessaan. Ihmiset, tilanteet, tapaukset ja miljööt muuttuvat päivästä toiseen, eikä työaika matele valehtelematta milloinkaan. Lisäksi aina riittää rupateltavaa, kun pohtii työpaikalla, millä tavalla lehteä voisi entisestään kehittää.

Oma-aloitteisuus kantaa tässäkin asiassa hedelmää. Helpoin tapa kokeilla toimittajan siipiään ja lähestyä lehden toimitusta on ilmoittautua avustajaksi. Monet paikallislehdet ovat riippuvaisia avustajien kirjoittamista jutuista, joten niitä otetaan ilomielin vastaan. Lähesty siis lehden päätoimittajaa tai uutispäällikköä juttuidealla vaikkapa sähköpostitse ja kerro, että haluaisit toimia lehden avustajana. Todennäköistä on, että sinulle näytetään vihreää valoa, ja sen jälkeen vain taivas on rajana. Mieti silloin, miten saisit jutustasi mahdollisimman hyvän ja näe siihen myös vaivaa, sillä kun juttusi julkaistaan, voit samalla sujauttaa sen portfolioosi.

Pari vuotta sitten olin hivenen hakoteillä työurani suhteen. Nyt tiedän, että intohimoni on journalismi. Elämä voi yllättää nopeasti – siksi kannattaa kokeilla uusia asioita ja ajatella optimistisesti.

Eetu Lehtinen