Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

KOPO
Kopo haluaa hypätä Aurajokeen, kiitos urasuunnittelun

Kuin kohtalon sanelemana, osoittautui viimeisimmän koulutuspoliittisen jaoston kokouksen sekä tämän Kielekkeen teemaksi sama aihe – nimittäin työllistyminen. Aivan kuin maailmankaikkeus kusisi parhaisiin granoloihini, sillä ai että, kun työllistymisen käsitteleminen on paitsi kuumottavaa, tukalaa ja ikävää, mutta myös tärkeää ja välttämätöntä.

Pääsimme siis kanssakopojen kanssa tutustumaan muun muassa Rekryn työhön. Rekry – Turun yliopiston työelämäpalvelut on seurannut vuodesta 1994 lähtien Turun yliopistosta valmistuneiden työelämään siirtymistä sekä urakehitystä. Rekryn työ herätti uteliaisuuteni, joten ryhdyin taivastelemaan tuloksia romahduspisteessä olevalta kotisohvaltani. Keskityin erityisesti osaamiseen ja koulutuspalautteeseen ihan vain sen takia, että toivoin saavani jotain konkreettista vinkkiä yliopisto- ja työuraa varten. Mutta ei, eihän siinä niin käynyt. Vastaajat painottivat sellaisten työelämäntaitojen kuin neuvottelu-, verkostoitumis- ja yhteistyötaitojen tärkeyttä. Tieto- ja viestintätekniikan taidot, luovuus, stressinsietokyky ja organisointi- ja koordinaatiotaidot ovat myös tarpeen hallita, jos pyrkii uraohjukseksi. Huomioni kiinnittyi myös siihen, etteivät suomen kielestä valmistuneet kokeneet oppineensa näitä taitoja yliopistolla. Vertasin näitä tuloksia muutamaan muuhunkin oppiaineeseen – maantieteeseen, oikeustieteeseen ja sosiologiaan – ja näissä vastaajat kokivat samoin.

Ryhdyin miettimään tehtävääni Kannan koulutuspoliittisena vastaavana. Aloitettuani hallitustoiminnan yliopistossa, en kuvitellut saavani siitä muuta irti, kuin merkinnän ansioluettelooni ja kavereita. Ihastuin kuitenkin hallitustoiminnan mukana tulleeseen sählinkiin sekä tarkoin aikataulutettuihin päiviin, joten olen tällä samaisella tiellä nytkin. Plakkariini on kerääntynyt lyhyen matkan varrella enemmän vapaaehtoistoimintaa kuin aluksi suunnittelin. Sen lisäksi, että olen Kannan kopo- ja kv-vastaava, olen myös kieli-iltatoiminnan koordinaattori, ja tuntuu siltä, että olen aivan vahingossa kehittänyt itseäni valtavasti. Käyttäkää siis hyväksenne niitä teitä työllistäviä mahdollisuuksia, joita Kanta ja Turun yliopiston muut tahot teille tarjoavat. Niiden mukana tuleva vastuu voi tuntua pelottavalta, mutta voin taata sen, että se on sen arvoista.

Korkeakouluopiskelijan odotetaan kuitenkin hallitsevan yhtä sun toista, mutta silti tyytyvän, kiitos koulutusinflaation, koulutustasoaan alempaan työhön. Analyysit tulevaisuuden työelämästä myös suosittelevat, että opimme sietämään epävarmuutta, joita työuran katkonaisuus ja määräaikaiset työsuhteet värittävät. Ja jottei työelämään soluttautuminen vaikuta ihan liian helpolta, verkostoituminen yli tiedekuntien olisi myös hyvä hoitaa pois alta priimakuntoon hiottujen esiintymistaitojen lisäksi. Toivon, että dramatisoin edes jonkin verran, mutta sen sijaan, että ummistaisimme silmämme ja hyppäisimme Aurajokeen, suosittelen hengittämään sisään ja ulos, hyppäämään viereiseen ojaan ja nousemaan sieltä uudella tarmolla. Kyllä se siitä, me olemme nimittäin perkeleen hyviä.

Rosa Mäntylä

Kirjoittaja on kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija, Kanta ry:n kansainvälisyys ja koulutuspolitiikan vastaava sekä Kielikeskuksen kieli-iltatoiminnan koordinaattori

 
 
Jos Rekryn uraseurannan tulokset herätti uteliaisuutesi, löydät lisätietoja Turun yliopiston sivuilta: https://www.utu.fi/fi/yksikko/yliopistopalvelut/opintohallinto/ohjauksen-ja-koulutuksen-tukipalvelut/rekry/valmistuneiden-tyollistyminen/Sivut/home.aspx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)