Syksyn laskeutuessa pimeyteen on aika selvittää, mitkä ovat opiskelijoiden mielestä Turun kampuksen karmeimmat paikat. Haastattelin heistä muutamia, jotka paljastivat yliopiston kammon asuinsijat. Kysyin, mikä on kampuksen kauhein paikka ja miksi. Halusin myös tietää, miten he selviytyvät paikkakammonsa kanssa.
Joillakin jo pelkkä ajatuskin jostakin paikasta saa selkäpiin karmimaan. Esimerkiksi Oonalla Feeniks-kirjaston kellari herättää kauhuntunteita, vaikkei hän ole koskaan käynyt siellä. Feeniksin kellari kauhistuttaa Oonaa, koska se on monikerroksinen. Häntä ei kuitenkaan pelota tavallinen kellari. Lisäksi alahuoneiden 50 kilometrin pituiset kirjahyllyrivit eivät ainakaan vähennä Oonan kammoa. Hän rauhoitteleekin itseään ajatuksella, ettei hänen ole pakko mennä kyseiseen paikkaan.
Eikä Oona ole yksin kammonsa kanssa, myös Laura on aistinut saman kellarin kauheuden. Hän on vieraillut siellä opastetulla kierroksella. Kellarin pimeydessä, haisevuudessa ja ahtaudessa Laura tunsi olevansa kuin kauhuelokuvassa. Kauhuelokuvallisuuden tuntua lisäsi vielä Lauran oma ahtaan paikan pelko, joka saa hänet kuvittelemaan, että joku hyökkäisi ahtaaseen ja suljettuun tilaan, eikä kukaan kuulisi avunhuutoja maan alta. Lauran pelkoa helpottaa se, jos kaveri on mukana, ja valot ovat päällä.
Myös aivan tavalliset paikat voivat saada pelkokertoimen nousemaan. Tällaista pakokauhua kokee esimerkiksi Nelli, kun hän käy päärakennuksen vessoissa. Ne ovat Nellin mukaan karmeassa kunnossa, sillä ne ovat likaisia ja haisevia. Lisäksi vessojen pytyt ovat aivan kuluneita. Hän tekee kaikkensa välttääkseen niitä, mutta pakon edessä hän uhmaa kauhuansa ja sen jälkeen kiroaa käyttämäänsä saniteettitilaa.
Vessafobia on kohdannut myös Anttia. Hänen kammokäymälänsä oli Juslenian miestenhuone, koska siellä oli tunkkainen ja etova haju. Eikä karu ulkonäkökään lieventänyt ahdistusta. Antti selviytyi fobiastaan hyvin, sillä hän kävi siellä vain äärimmäisessä hädässä.
Juslenia ei ole kaunis eikä ihana myöskään Ohton mielestä, koska se on hänestä ´yksinkertaisesti kammottavan näköinen rakennus sekä ulkoa että sisältä´. Lisäksi kammoisa imperiumi on ahdas ja sokkeloinen. Jusleniassa vietetyt oppitunnit eivät lukeudu Ohton opiskeluajan parhaimpiin muistoihin, sillä pari keskeneräistä kielikurssia ovat kalvaneet Ohton mieltä. Ikävät kokemukset eivät ainakaan paranna rakennukseen liittyviä mielikuvia. Juslenia palauttaa Ohton mieleen peruskoulun kielistudion, joka oli tunkkainen, ummehtunut ja haiseva tila. Siellä pulpetit oli töhritty täyteen yläasteikäisen angstia, ja kelmeänkeltainen valaistus sai voimaan pahoin. Lisäksi kielistudion katto oli täynnä junnukiekkoilijoiden nuuskamällejä. Kyseinen luokka oli rumuuden tyyssija muuten mukavassa ja viihtyisässä koulussa.
Viekö Ohton kolkon paikan voiton siis peruskoulun kielistudio vai yliopiston entinen kielipalatsi? Ehdottomasti kielistudio, koska Juslenian opetustilat eivät ankeudeltaan ja inhorealistisuudeltaan ole kuitenkaan samaa tasoa kielistudioon verrattuna, vaikka molempien yleistunnelma on paljolti samankaltainen. Ohton on muutenkin helppo tulla Juslenia-antipatioidensa kanssa toimeen, koska siellä ei enää tarvitse käydä luennoilla – kenenkään.
Veera Läspä