Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Kielekkeen kauhutarinat

Uusi Kieleke on jälleen täällä. Tämänkertaisessa numerossa sukellamme kauhun syövereihin.

Toimittajamme ovat tutustuneet muun muassa kauhuelokuvien ja -pelien maailmaan. Kieleke testasi tällä kertaa kirjastot, jotka nekin ovat varsin karmivia paikkoja. Huhun mukaan Turun pääkirjastossa kummittelee.

Olemme ottaneet selvää suomalaisesta muinaisuskosta ja kekriperinteistä. Myös kauhuromantiikasta kiinnostuneet löytävät itselleen luettavaa. Olemmepa koonneet myös hyytävän soittolistan.

Puheenjohtajan palstalla Kannan puheenjohtaja Saana Kallio kannustaa lukijoita lähtemään mukaan Turun yliopiston järjestötoimintaan. Mukana ovat perinnettä kunnioittaen myös Fenniksin, henkilökunnan ja kopon palstat.

Haluamme muistuttaa Kielekkeen lukijoita myös TYYn edustajistovaaleista ja äänestämisen tärkeydestä. Vaalipäivät ovat 3.11. ja 4.11., ennakkoäänestys käynnistyy jo ensi viikolla. TYYn edustajisto edustaa koko ylioppilaskuntaa, mutta äänestysprosentti on monesti jäänyt todella alhaiseksi – vain 35 prosenttiin. Nyt on tilaisuutesi vaikuttaa! Vaalilistoja on useita, ja jokainen toivottavasti löytää itselleen sopivan ehdokkaan. Edustajistossa päätetään jokaista opiskelijaa koskevista kysymyksistä, ja äänestämällä saat oman mielipiteesi kuuluviin. Lisätietoa vaaleista ja edustajistovaalikoneen löydät TYYn nettisivulta.

Pääkirjoitus

Jenni, Anna, Viivi

P.S. Kauhutarinakilpailun voittajan valitseminen oli tällä kertaa helppoa. Osallistujia oli vain yksi, mutta laatu korvasi määrän. Onnittelut Atte Huhtalalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)