Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Kekriperinteitä ja seitsemän hyödyllistä taikaa

Alkaahan meillä joulu jo lokakuussa, mutta jos sitä ei lasketa, niin syksyn juhlallisuudet ovat varsin vähät ja nekin vähät luonteeltaan kristillisen hartaita. Railakkaammat menot kuuluvat kaikki vuoden alkupuoliskoon. Sen sijaan syksyn sytisin aika on vailla juhlallista mielenkohotusta.

Ennen oli suomalaisillakin omasta takaa syksyn karnevaali, kekri. Myös keurina, keyrinä tai köyrinä tunnettu juhla oli maatalousyhteiskunnassa eläneille suomalaisille jopa joulua merkittävämpi. Onhan halloween pyrkimässä näille pimeille pohjoisen markkinoillekin, mutta jos olet kunnollinen änkyrä ja pahoitat asianmukaisesti mielesi kaikesta semmoisesta ylimääräisestä jenkkihapatuksesta, niin mikä ettei pimeyttään voi valaista kekrin perinteillä.

 

Elinkeinon edistämistä ja kekrimörköjä

Kekripukki on lähtenyt uunia särkemään.

Kekripukki on lähtenyt uunia särkemään.

Kekrin ajankohta on vaihdellut, ja sen viettoon on näin yhdistynyt useita juhlaperinteitä kristillisiltä pyhistä pakanallisiin satokauden päätösjuhliin sekä vuodenvaihteen juhliin. Vähitellen kekri kuitenkin vakiintui maatalousyhteiskunnassa luontevaan vuoden taittumisajankohtaan eli satokauden loppuun, usein pyhäinpäivälle.

Kekrin tarkoitus oli edistää elinkeinoa. Erilaisin menoin ja taikakeinoin pyrittiin varmistamaan viljankasvua ja karjan runsasta poikimista. Myös muunlaiset elämänpiiriin kuuluvat taiat olivat olennainen osa kekriä. Lisäksi tarkkailtiin tulevan vuoden enteitä. Saatettiin selvittää esimerkiksi tulevaa puolisoa tai sitä kuka pääsee hengestään seuraavana vuonna. Tinanvalantakin kuului alun perin uudenvuoden sijaan kekriin.

Tärkeä elementti juhlassa oli ruoka. Pöydän sieti olla komeana aamusta iltaan, eikä ruokia kuulunut kerätä syönnin jälkeenkään pois. Näin turvattiin ruoan riittävyys seuraavaksikin vuodeksi. Tarjottavat vaihtelivat tietenkin pitäjittäin ja talokunninkin, mutta pöydässä on ollut esimerkiksi lammasta, makkaraa, puuroa, talkkunaa, veririeskaa ja saatettiinpa juhlan kunniaksi keittää jopa kekriviina.

Vuoden taitekohta oli poikkeusaikaa, jolloin maailmanjärjestys järkkyi totutusta. Silloin tämän- ja tuonpuoleisen raja päästi läpi haltijoita, vainajia ja muita henkiolentoja, jotka tulivat vaatimaan osaansa satokauden päätösjuhlan iloista. Santit tai säntit eli pyhät miehet ja naiset tulivat kekriin katolisesta pyhimyskulttuurista, ja ne kiersivät muiden vainajien tapaan taloissa ja takasivat hyvää sato- ja karjavuotta, mikäli heidät hyvin kestittiin. Yleisimmin kekrinä vierailivat kuitenkin ajasta iäisyyteen siirtyneet sukulaiset, jotka tulivat tarkistamaan, että isäntäväki oli elänyt soveliasta elämää. Vainajia kestittiin ruoalla ja saunakin saatettiin heille lämmittää. Hyvin ruokitut ja saunotetut sielut siirtyivät tyytyväisinä takaisin rajan taakse.

Kekrillä oli myös riehakkaan karnevalistinen puolensa. Heti aamutuimaan pukeuduttiin hassuihin ja pelottaviin vaatteisiin, esimerkiksi väärinpäin käännettyihin turkkeihin, tuohinaamareihin ja keritsimistä tehtyyn nokkaan. Naiset pukeutuivat myös kokovalkoiseen. Nämä vierailijat tunnettiin esimerkiksi kekrittärinä, kekrimörköinä tai kekripukkeina. Kummajaiset kulkivat talosta toiseen ja uunin särkemisen uhalla vaativat kestitystä, kuten viinaryyppyä.

Keskiajalta saakka vietetyn kekrin kohtaloksi koitui lopulta kaupungistuminen. Kiinteästi talonpoikaiseen yhteiskuntaan kuuluneet juhlallisuudet ja perinteet menettivät luontevuutensa. Kuitenkin juhla, jonka sydämessä on hyvä syöminen ja juominen sekä yhteisöllisyys ja hauskanpito, on takuulla päivitettävissä nykyajankin tarpeisiin. Seuraavassa esittelen seitsemän kekritaikaa, jotka sinällään tai brutaalilla hienosäädöllä saa sovitettua nykyopiskelijan ja silpputyöläisen elämää ja elinkeinoa edistämään.

 

Seitsemän taikaa kekriksi

I
Köyrynä vietiin puurokuppi saunan lauteisiin haltijalle. Jos puuro tuli syödyksi, oli onnea odotettavissa, mutta jos ei, niin se oli paha enne.

Kuun viimeisinä päivinä puuro saattaa muutenkin olla sen verran tuttu kaveri, että sen mielelläänkin vie jonnekin muualle kuin suuta kohti.

II
Kun joka syksy keyriä vasten yöllä käy voitelemassa tuvan nurkkia ulkoapäin tervavedellä, pysyy tuvassa talvella hyvin lämmin.

Opiskelija-asunnot eivät ole erityisen kuuluisia hyvästä eristyksestään, joten tässä taika hampaidenkalkuttelun karkottamiseksi. Ongelmaksihan saattaa muodostua tervan varsin vähäinen nykykäyttö ja sitä myöten henkilökohtaisten varastojen puute. Sopinee, jos käy tervaleijonia napsauttelemassa pitkin nurkkia.

III
Kun ensimmäisenä päivänä marraskuuta kahden täydellisen vieraan miehen läsnä ollessa sanotaan: ”Vieras väki pois!” ja avataan ovet auki, niin luteet ja kaikki muutkin menevät suurella kiiruulla ovista ulos eivätkä enää tule. Kaikkien pitää olla ylössanoessa hyvin totisia.

Siis jos kekribileiden heilat näyttävät aamulla tuntemattomilta, niin sitä parempi. Pääsee samalla lutikoistakin eroon. Valitettavasti täydellisistä miehistäkin pääsee nopeasti eroon, varsinkin kun kovin esittelee niitä lutikoita.

IV
Kun pyhäinpäiväiltana menee yksinäiseen huoneeseen, vetää paidan yltään, niin että se menee nurja puoli ulospäin, ja sitten heittää sen sijalleen levälleen ja rupeaa sen päälle maata alasti, niin nukkuessa tulee sulhanen tervehtimään.

Tähän kannattaa lisätä vielä, että jos soittaa mahdolliselle sulhasehdokkaalle ja odottelee tällä tavoin paidattomana, niin onnistumisen mahdollisuudet kasvavat vielä kummasti.

V
Keyrinä pitäisi olla isäntien hyvin humalassa, että rukiit kasvaisivat hyvin lynkään. Kun ovat miehet humalassa lattialla, niin sitten rukiit hyvästi kasvavat.

Jos monien muiden opiskelijoiden lailla et ole ruispellon omistaja, niin sopiihan tätä kokeilla edes sen varmuuden vuoksi, että jukkapalmu sattuisi virkistymään siellä huoneen nurkassa.

VI
Monimutkaiset ovat olleet vanhan kansan tavat! Onpa joukossa onneksi helppoa heinääkin:

Köyriaamuna piti ennen päivän valkenemista keritä syödä seitsemän kertaa, ja piti sinä aamuna olla seitsemän kertaa humalassa ja seitsemän kertaa selvitä. Tällä tavalla sai hyvän vuodentulon.

VII
Suonenvaaran Kilpelässä kekrinä viinaa ja ruokia veivät pihalle elättipuidenjuurelle, pihalla kun oli koivuja ja pihlajia. Siitä karja lykästi hyvästi ja talous menestyi.

Entä jos ruoan ja viinan on ikään kuin jo valmiiksi sulattanut yhteen? Käykö puistopuu tai pensasistutus? Hoituu nimittäin kuin itsestään taian VI jälkeen.

Teksti: Jenni Halmetoja
Kuvat: Wikimedia Commons

Lähteet: Risto Pulkkinen – Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin (Gaudeamus 2014), Anna-Leena Siikala – Itämerensuomalaisten mytologia (SKS 2014), SKS:n Kekri-verkkojulkaisu (2009), Suomen murteiden sanakirja (Kotimaisten kielten keskus 2011–2015). Sitaatit teoksesta Vanhat merkkipäivät – toimittanut Jouko Hautala (SKS 1986).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)