Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Fuksit, selfiet ja kapina

Sitsien järjestäjiä ilahdutti jälleen muun muassa Tarmon pienikokoinen koira, joka telmi jaloissa pöytien kattamisen aikana. Juhlapaikka täyttyi ilakoivista ja tyylikkäästi pukeutuneista kantalaisista puoli seitsemän aikoihin.

Vanhan perinteen mukaisesti fuksit tutustutettiin sitsien saloihin perusteellisesti: sääntöjä kerrattiin, rangaistuksia jaettiin, tunteita herättävimmät sitsilaulut (kuten Yogi Bear) tulivat tutuiksi ja yleinen tunnelma oli taattua Kannan sitsimenoa.

Sitseissä oli kuitenkin myös jotain erikoista: sosiaalinen media rantautui ensimmäistä kertaa myös tämän hyvin perinteisen juhlan ohjelmaan. Eräs fuksi erehtyi ottamaan itsestään selfien laulun aikana, mistä rangaistuksena kuva päätyi Kannan Instagram-tilille. Myös akrobaattinen sitsiesitys päätyi Instagramin kuvakavalkadiin.

Ennennäkemätöntä oli myös sitseillä tapahtunut yhtäkkinen kapina. Sitsikansa nousi barrikadeille ja alkoi vaatia pääpöydälle rangaistusta. Pääpöytä suoritti alkuhämmennyksen jälkeen rangaistuksen varsin mallikkaasti.

Tarjoilijat olivat valppaana koko sitsien ajan, ja pienet suodatinpussi-ongelmatkin ratkaistiin keittiössä MacGyverin elkein. Mokkapalojen ja kahvitusten jälkeen väki alkoi kadota Turun yöhön. Kannan fuksisitsit ovat ilmiönä jo aika legendaariset, eivätkä pirskeet pettäneet tänäkään vuonna.

Anna Pihlajamäki

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)