Keskustelin muutamien muiden kieliaineiden opettajien kanssa pitämistämme kursseista ja kokemuksistamme erästä kurssia ideoidessamme. Jutustelu ei poikennut mitenkään niistä keskusteluista, joita käymme päivittäin omassa oppiaineessa. Jäin kuitenkin miettimään, miten samanlaiset asiat opettajia opiskelijoissa ihastuttavat.  Opiskelija ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka iloiseksi opettaja tulee itsenäisestä ajattelusta, ympäristön havainnoinnista tai asioiden yhdistelystä.

Jos mietin kuluvalla viikolla ohimennen käymiäni keskusteluita, on asia tullut esiin monessakin yhteydessä. Eräs opettaja kertoi, kuinka hienolta tuntui, kun hänen pitämällään kurssilla opiskelijat olivat itse ympäristönsä kielenkäyttöä ja lukemaansa kaunokirjallisuutta havainnoimalla löytäneet kurssityötään varten omia esimerkkejä. Toinen puhui siitä, kuinka luentokurssin lopuksi kirjoitetussa analyysissa muutamat [!] opiskelijat olivat kyenneet hienosti koostamaan synteesin kurssilla käsitellyistä aiheista eli löytämään ns. punaisen langan. Kolmas opettaja oli onnellinen ja liikuttunut siitä, että opiskelijat olivat omasta aloitteestaan perustaneet Facebook-ryhmän, jossa he varsinaisten opintojen ulkopuolella harjoittelivat keskenään opiskelemaansa kieltä ja hakivat internetistä kieleen liittyviä kiinnostavia esimerkkejä yhdessä tulkittaviksi ja ihmeteltäviksi. Neljäs oli pakahtua ilahduksesta gradua arvostellessaan, kun sai seurata tekijän ajatuksen kulkua, osuvia huomioita, aiemman teorian soveltamista omaan aineistoon ja hienoja, oivaltavia päätelmiä.

Jo heti ensimmäisenä opiskeluvuotena tärkeänä tavoitteena opinnoissa on oppia sietämään epävarmuutta, kielen säännöttömyyttä ja kaikenlaista kieliopissa esitetyistä tyypillisistä tapauksista poikkeamista. Ei se ole helppoa vaiheessa, kun kaikki on uutta ja pitäisi pystyä sisäistämään kieleen ja sen luonteeseen liittyviä perusasioita. Olisi tietysti omalla tavallaan mukavaa, jos kieli voitaisiin kuvata poikkeuksettomana ja kieli toimisi kuin tietokoneohjelma. Vai olisiko? Silloin menetettäisiin paljon siitä, mikä kielessä on kiinnostavaa, ihmetystä aiheuttavaa, tutkimisen arvoista ja ihanaa. On tärkeää rauhassa mietiskellä kieltä ja tehdä havaintoja itsekseen, eikä vain opetella asioita ulkoa.

Tänään työpöytää siivotessani eteeni tuli syksyinen kurssipalautenippu. Muistan monia hetkiä ja keskusteluja tuolta kurssilta. Monta kertaa harjoitusryhmiä pitäessäni ajattelin, kunpa kaikki kurssilaiset olisivat kuulemassa tätä ja tätä hienoa kommenttia, huomiota tai keskustelua. Kyse oli Tekstianalyysin kurssista, joka viime syksynä siirrettiin perusopinnoista aineopintoihin. Olen saanut opettaa yliopistossa kymmentä eri kurssia, joita kaikkia on ollut mukava opettaa. Edellä mainittu poikkeaa muista siinä, että tekstejä analysoitaessa saatiin puhua syvällisesti tai pinnallisesti kymmenistä erilaisista elämään, ihmisyyteen, yhteiskuntaan ja samalla kieleen liittyvistä asioista ja ilmiöistä. Kurssin viehättävyys oli erityisesti siinä, että sai kuulla opiskelijoiden hienoja ajatuksia, ja toisaalta siinä, että opiskelijoilla oli kurssin luonteen ja aiheen vuoksi mahdollisuus puhua ja kirjoittaa ajatuksistaan, näkemyksistään ja oivalluksistaan. Kaikilla kursseilla tietysti keskustellaan ja pohdiskellaan asioita, mutta toisilla kursseilla se on jo käytännön syistä runsaampaa kuin toisilla.

Meissä ihmisissä on eroa siinä, kuinka mielellämme jaamme ajatuksiamme toisille. Kaikki varmasti mielellämme kuulemme muiden ajatuksia, mutta toisille meistä on luontevampaa peilata niitä omiin mietteisiimme itseksemme, kun taas toiset meistä ovat nopsempia ja rohkeampia ottamaan osaa keskusteluun. Jokainen on ja saa olla erilainen ja omanlaisensa. Ihmiset ovat myös erilaisia eri tilanteissa, eri seurassa ja eri aikoina. Pääasia on, että kaikilla meillä olisi halua ja rohkeutta ajatella omilla aivoillamme itsenäisesti ja luovasti. Siten saa elämästäkin aika paljon enemmän irti.

Kiitos mukavasta lukuvuodesta ja hyvää kesää!

Kirsi-Maria Nummila