Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Mitä tänne jää

Vuosi on lopuillaan, ja varmin merkki siitä on perinteisesti ollut haikeansävyinen puheenjohtajan tervehdys Kielekkeessä. Olkoon niin, sillä jälleen kerran on aika vanhan hallituksen väistyä uuden tieltä. Uudet toteuttajat Kannan hallitukseen valittiin syyskokouksessa 13. marraskuuta, ja itse voin vain myhäillä, sillä innokkaista tulijoista ei missään muodossa ollut pulaa. Oikeastaanhan yksi ainejärjestön suurista mahdollisista saavutuksista on se, että toimintaa itse tekemään haluaa yhä seuraavana vuonna mahdollisimman moni.

Itse jätän Kannan hallituksen vuoden päättyessä. Eri luottamustehtävissä ainejärjestössämme olen siinä vaiheessa toiminut yhteensä noin kaksi ja puoli vuotta. Ei mitenkään tavattoman pitkä aika, mutta ihmisten täytyy vaihtua. Jos puheenjohtajakauteni on jotain opettanut, niin sen, että ainejärjestön hallituksessa on lupa laittaa itsensä täysillä likoon ja innostua. Tällä tarkoitan myös sitä, että vanhoista toimintamalleista saa, ja mielestäni pitääkin, siirtyä rohkeasti uusiin menneisyyden hallitusten haamuja pelkäämättä. Jokaisen sukupolven on luotava oma Kantansa.

Suuremmitta aasinsilloitta voin nyt esitellä tämän vuoden aikana alulle laitetun uudistushankkeen: vanha kunnon lauluvihko on pian jäävä historiaan, sillä laulukirjatoimikuntamme kokoaa uutta perusteosta suomen kielen opiskelijoiden musiikillisten mielihalujen tueksi. Mukaan kerätään mieluusti paljon tuoretta lyriikkaa. Jos ja kun ideoita uusista sitsilaulusanoituksista juolahtaa mieleen joululoman aikana, yllytän sinuakin osallistumaan tähän kulttuuritekoon! Asiasta tiedotetaan vielä Kantalaiset-sähköpostilistalla.

Vuoden lopuksi on myös aihetta moneen kiitokseen. Kirkkaimman kappaleen näistä tahdon osoittaa syksyn Osman järjestäneille vapaaehtoisille ja työryhmää johtaneelle Janinalle. Turkulaiset suomen kielen opiskelijat saivat jälleen kerran loistaa verrattomina tapahtumanjärjestäjinä ja ilahduttavina seuraihmisinä. Koko hallitusta, niin kevään kuin syksyn kokoonpanoa, tahdon kiittää omistautumisesta toiminnalle odottamattominakin vuorokaudenaikoina. Lisäksi hallitustamme on lenkkikerhon järjestämisessä korvaamattomalla tavalla avustanut Hanna Lukkarinen. Kumarrus hänelle ja kaikille muille aktiiveille. Kiitos myös aktiivisille fukseille, heitä opastaneille tuutoreille ja oppiaineemme henkilökunnalle!

Toivon uudelle hallitukselle rohkeutta kehittää juuri oman itsensä näköistä toimintaa. Koska tiedän, että koossa on joukko taitavia ja aikaansaavia kantalaisia, voin huoletta siirtyä hallituksen toiminnan osalta emeritusosastolle. Suunnitelmissani on itse asiassa kevät vaihto-opiskelijana Tromssassa. Tuskin maltan sielläkään olla raportoimatta paikallisesta opiskelijakulttuurista Kielekkeelle. Kun sitten syksyksi takaisin palaan, jatkan työskentelyä tiedekunnan johtokunnassa. Opiskelijoiden etu on siis jatkossakin lähellä sydäntäni, ei syytä huoleen.

Tahdon toivottaa kaikille mukavaa joululomaa ja riemukasta vuotta 2014 uuden hallituksen järjestämissä tapahtumissa!

Klaus Kurki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8