”Kului viisi minuuttia. Kymmenen. Kuulo oli herkistynyt ja tiesin että ohi kävelleet hahmot olivat taustalla. Edessä oli yhä lähes sadan metrin pätkä rakennukselle, mutta sillä ei näkynyt tällä hetkellä yhtään tartunnan saanutta. Odotin vielä viiteentoista minuuttiin. Kun ensimmäistä kertaa liikutin jalkojani, jo pelkkä kankaan kahina kuulosti liian äänekkäältä.” – Falimu: Z-day suomalaisittain.

Syksystä 2010 lähtien Internet-lukijakuntaa on viihdyttänyt osa osalta etenevä fiktiivinen jatkotarina Z-day suomalaisittain, joka kertoo Suomen toisenlaisista kohtalon päivistä. Mitä tehdä, kun rajojen yli levinnyt vesikauhumainen virus muuttaa suuren osan väestöä katkonaisesti liikkuviksi zombeja muistuttaviksi olennoiksi, jotka käyvät kohtaamiensa terveiden ihmisten kimppuun kuin petoeläimet? Tarinan pääjuoni seuraa neuvokkaan Jaakko Huhdan ja hänen taistelutovereidensa selviytymiskamppailua maailmanloppuun verrattavan tuhon saavuttamassa pohjolassa, jossa hengissäpysyminen edellyttää valmiutta soveltaa Suomen armeijan opettamien taitojen lisäksi vähän muutakin – muun muassa tilapäisiä lyömäaseita. Paikallistuntemus on kerronnassa vahvasti läsnä, eikä tarina jätä epäselväksi, missä kulloinkin liikutaan. Suomen kaupungeista maalatut apokalyptiset kuvat ovatkin kerronnan herkkua.

Elämä painajaisessa on aina kiehtonut ihmisiä, eikä ole ihme, että Z-day suomalaisittain on kerännyt ympärilleen laajan lukijakunnan. Kirjallisena teoksena ajateltuna kyseessä on kuitenkin julkaisumuodoltaan varsin harvinaislaatuinen projekti. Vuosien ajan aktiivisesti kirjoitettu, luettu ja kommentoitu suomenkielinen tarinankerrontaan keskittyvä blogimuotoinen julkaisu on lähempänä poikkeusta kuin sääntöä. Ilmiötä tarkemmin selvittääksemme pääsimme haastattelemaan tekijää tekstin takana – Falimu-nimimerkillä toimivaa kirjoittajaa. Muitakin titteleitä voisi käyttää. ”Vierastan vähän kirjailijan käsitettä, mutta blogaajakaan ei oikein sovi tähän formaattiin. Falimun nimimerkin alla kirjoittaminen on sen verran erilaista, että tarinankertoja taitaa olla termi, mitä meikäläisestä voi käyttää. Useimmat lukijat puhuvat kirjoittajasta, se on ihan jeba.”

Tarinan aloittamisen ja jatkumisen motiivina on Falimun mukaan toiminut silkka kirjoittamisen halu. ”Olen aina kirjoittanut paljon, ja tietyssä elämänvaiheessa, kun en pääsyt purkamaan tekstiä muualle, Falimu syntyi melkolailla itsestään. Lueskelin paljon ulkomailla asuessani 2008–2009 Robert Kirkmanin käsikirjoittamaa The Walking Dead sarjakuvaa, joka tutustutti teemaan nopeasti. Apokalyptinen viihde on aina ollut sydäntä lähellä ja tämä skenaario vaikutti mielenkiintoiselta. Kirjoitin muutaman pätkän nettifoorumilla ja sain positiivisesta palautteesta inspiraation jatkaa pidemmälle omassa blogissa.” Internetissä julkaisemisen Falimu näkee yksinomaan positiivisena valintana. ”Tämä projekti ei olisi toteutunut muussa muodossa. Olen saanut niin paljon kannustusta lukijoilta, että homma saa väkisinkin tuulta purjeisiin. Ja tarinamuotoinen blogikirjoittaminen on ehdottomasti nykyajan juttu.Tiedän useampia tyyppejä, jotka lueskelevat päivityksiä tietotyön hiljaisina tunteina läppäreiltä ja kännyköiltä. Tämä formaatti palvelee ehdottomasti parhaiten heitä.” Julkaisumuodosta johtuvia haasteita tai negatiivista sanottavaa blogikirjoittamisesta ei ole. ”Tietenkään homma ei ole poikinut erityisemmin rahaa, mutta se ei ole oikein tarkoituskaan.”

Tunnetta kirjoitustyön etenemättömyydestä on vaikea yhdistää lennokkaasti etenevään tarinaan, jonka osissa riittää kahlattavaa useammaksikin iltalukemiseksi. Haasteita luomisprosessissa onkin kirjoittajan mukaan harvoin. ”Joskus etenemistä pitää miettiä, mutta useimmiten löytyy joku pieni tarinankäänne, josta tulee sellainen ’tosta olis siisti kirjoittaa’ –fiilis.” Kirjoittamisen ilo kuvaa parhaiten sitä, mitä Falimu kertoo itse projektista saavansa. ”On palkitsevaa, kun huomaa kykenevänsä johonkin nokkelaan tai muuten ilmaisuvoimaiseen tekstiin. Tämä projekti on myös vapaaehtoisuudesta johtuen stressivapaata hommaa. Kirjoittaminen on helppoa, kun sen voi tehdä lähes vastuuttomasti ja pyrkiä vain ylittämään itsensä. Ja myös itselle on jännä huomata minne tarina etenee. Se ei ole itsestäänselvyys.”

Tarinan sisältöön Falimu kertoo ammentavansa myös paljon elävästä elämästä. Hahmoista pari on luonnollisesti saanut sopivan annoksen kirjoittajasta itsestään, eikä esikuvien käyttöä muidenkaan kohdalla ole välttetty. Miljöön luomiseen omakohtainen kokemus on suorastaan edellytys. ”Olen vieraillut useissa paikoissa, joissa tarina etenee. Minulla on useimpiin niistä joku kontakti, joka kertoo hieman taustasta ja siitä, millaista jossakin paikassa on. Olennaisimpia hommia ei voi katsoa pelkästään kartaston kautta. Ei kukaan näe kesäisistä Amsterdamin lomakuvista, että kanaalit haisevat paskalle lämpivinä päivinä.”

Mistä kaikesta sitten voi olla kyse, kun puhutaan zombeista? ”Zombeja on montaa koulukuntaa. Ne voi helposti hahmottaa nelikenttään, nopeat ja hitaat, kuolleet ja elävät. Populaarikulttuurissa on monia versioita näistä, mutta selkeintä on perussääntö: ne ovat virus ihmisen muodossa. Ne tekevät ihmisistä kaltaisiaan verenhimoisia eläimiä pääasiassa pureman kautta. Käsite zombi tulee ilmeisesti jostain Väli-Amerikan poppamiehiltä, mutta popularikulttuurissa sen käsite on modernimpi. Blogissa ei edes suoraan puhuta zombeista. Blogin tallustajat ovat nopeita, sairastuneita tavallisia ihmisiä. Niissä ei ole mitään yliluonnollista, mikä tekeekin niistä erityisen pelottavia.”

Kiinteä osa blogimuotoista julkaisemista on suora palaute, jota tulee kommenttien muodossa jatkuvasti. ”Palaute kannustaa. En minä sitä ala kiertelemään, onhan se hubaa saada palautetta. Pari ovat puhuneet, että kyseessä olisi jopa paras kirja, mitä ovat lukeneet.” Juurikin kirjasta puhutaan palautteissa muutenkin säännöllisesti: suuri kysymys on, voisiko tarina ilmestyä myös kirjana. ”Se vaatisi naurettavan määrän oikolukemista ja varsinkin alkupään tekstien uudelleenkirjoittelua. Mutta onhan se noin teoriassa mahdollinen vaihtoehto. Suurempi kysymys on, kuka haluaa tällaisen julkaista ja miten isolla painoksella? Z-day suomalaisittain osui sopivaan rakoon juuri ennen parhainta zombibuumia ja nauttii sen suosiosta suuresti. Mutta se, olisiko näin pienessä maassa ja rajoitetussa skenessä tarpeeksi realistista kysyntää ihan painetun matskun myymiseksi. Muuten olen siihen kyllä valmis, vaikka siinä oliskin vastuussa myös jollekulle muulle kuin itselleen.”

Muista projekteista ja tulevaisuuden suunnitelmien suhteen Falimu on arvoituksellinen. ”Muutamia ajatuksia on jo valmiina, mutta jemmailen niitä vielä toistaiseksi. Yksi produktio kerrallaan. Z-day suomalaisittain on kuitenkin suunniteltu myös loppuvan tulevaisuudessa. Ainakin toistaiseksi.” Hänen mukaansa tulevaisuudessakin kyse on todennäköisesti juuri kirjallisesta tuotannosta, mutta ideoina kaikki on aina mahdollista.

Entä jos kiinnostus aihepiiriin herää nyt? Mihin viihdeteoksiin aloittelijan kannattaisi tarttua ensiksi – entä mihin myöhemmin? ”Nykyään varmaan helpoin ja hyvin tuotettu teos on the Walking Dead tv-sarjana. Sarjakuva on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen ja parempi. Pidemmälle asiaan vihkiytyneet voivat tsekkailla brittiläisen tuoreen klassikon, 28 päivää myöhemmin, jonka kuva maailmasta vastaa enemmän falimumaista kuvaa. Skenen ehdottomat klassikkokirjat, etenkin Max Brooksin yhteiskunnallinen mukadokumentti World War Z, ovat toimineet kesken blogin luettuina inspiraatioina. Vähemmän tunnettua matskua löytyy myös suomalaisten kirjoittajien puolesta. Juri Nummelinin toimittama Tuhansien zombien maa lienee perehtymisen arvoinen pienellä varauksella.”

Lopuksi Falimulta on tietysti tiedusteltava, miten hän varautuisi ja toimisi, jos zombi-invaasio olisi tulossa. ”En oikein perusta survivalismista. Se on helppo pakokeino arkisemmilta ongelmilta, kun jää ajattelemaan epärealistisilta uhilta suojautumista. Vierastan itse aseita ja väkivaltaa, enkä halua leimautua varsinkaan amerikkalaisiin survivalisteihin, jotka vaikuttavat sekavammilta ja vaarallisemmilta kuin mikään kriisi. Mutta joo, kyllähän ajatuksella tulee toisinaan leikiteltyä. Mitään konkreettista en tee. Paras valmistautuminen taitaa olla kohtuullisen arkinen. Pidän itseni hyvässä kunnossa. Minulla on tiedossa muutaman kymmenen kilometrin päässä mukava hätäpaikka, minne jaksan juosta tältä istumalta. Opiskelijakaksioon ei ahdeta kahdeksan kuukauden säilykkeitä valmiiksi. Suosittelen lähinnä seuraamaan kiltisti viranomaisten ohjeita ja ajattelemaan positiivisesti. Ja rakastelemaan paljon. Se pitää mielialan kohillaan.”

Lue Z-day suomalaisittain -tarinaa täältä!

Klaus Kurki