Vuoden fuksi Janina Jokimies on aktiivinen ja utelias nuori nainen. Viime kevään ylioppilas innostuu lyhyistä työsuhteista ja toivoo, että mahdollisimman moni löytäisi itsensä.
Onneksi olkoon, Janina! Miltä nyt tuntuu?
– Yllättyneeltä! Luulin pääseväni äänestämään, mutta tulinkin itse valituksi. Hieno juttu, mahtavalta tuntuu!
Mikä on parasta fuksiudessa?
– Tuntuu, että minulla on koko maailma ja elämä avoinna. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Opiskelujen alkuvaiheessa oppii koko ajan uutta, eikä kaikkeen ole ehtinyt vielä tottua. Meillä on lisäksi loistava opiskelijaporukka.
Miten päädyit opiskelemaan suomen kieltä Turkuun?
– Yläasteella halusin äidinkielenopettajaksi. Kun pääsin Etelä-Suomen Sanomiin nuorisotoimittajaksi, alkoi myös toimittajuus kiinnostaa. Suomen kielen opinnoissa yhdistyy niin moni kiinnostava ala ja asia, ja aionkin ottaa opinnoista kaiken irti. Haluan opintojeni kautta myös oikeutta sille, että olen tehnyt hirvittävän paljon töitä.
Turkuun lähdin fiilispohjalta. Vierailin täällä muutaman kerran viime keväänä, ja kaupunki tuntui heti omalta. Saatoin kuvitella itseni jokaiseen kadunkulmaan. Olen viime vuoden abi, joten kaikki on käynyt todella nopeasti. Turku on tuntunut oikealta valinnalta, ja minut on otettu täällä hyvin vastaan.
Millainen on stereotyyppinen suomen kielen opiskelija?
– Suomen kielen opiskelu on brändätty väärin ainakin lukiossa. Moni ajattelee, että suomenopiskelijat ovat tärkeileviä kirjatoukkia. Monesti fennistit rinnastetaan suoraan tiukkoihin äidinkielenopettajiin. Stereotypia on osoittautunut kuitenkin vääräksi. Opiskelijamme ovat oikein rentoa väkeä – jopa hieman lusmuja.
Mitä nykyiset ja tulevat fuksit voivat oppia sinulta?
– Kannattaa olla aktiivinen ja ottaa osaa erilaisiin tapahtumiin ja opiskelijaelämään – tietysti oman maun mukaan. Opiskelujen lomassa on hyvä päästä rentoutumaan ja samalla tapaa uusia ihmisiä. Näin myös ainejärjestötoiminta pysyy virkeänä. Olkaa uteliaita ja tulkaa mukaan. Samalla voitte oppia jotain itsestänne!
Mitä sinusta tulee isona?
– En tiedä vielä. Tahdon kokeilla kaikenlaista ja tehdä lyhyitä työsuhteita siellä täällä. On hyvä, ettei kaikki ole varmaa. Jos elämänsä suunnittelee liian valmiiksi, ei näe kovin helposti erilaisia mahdollisuuksia tai osaa tarttua niihin.
Mikä on hartain toiveesi? Uskotko maailmanrauhaan?
– Toivon, että jokainen löytäisi itsensä ja etteivät ihmiset tekisi suuria päätöksiä vain miellyttääkseen muita. Valtio-opin sivuaineopiskelijana en voi valitettavasti uskoa maailmanrauhaan. Uskon kuitenkin, että ihmiset voivat olla sinut itsensä kanssa, kun he seuraavat omaa tietään. Tätä yritän neuvoa myös pikkusisaruksilleni.
Miten pokaali sopii sisustukseesi?
– Pokaali sopii asuntooni oikein hyvin, koska siellä on muutenkin hopean- ja kullanvärisiä sisustuselementtejä. Asun vanhahkossa talossa, jonka leveällä ikkunalaudalla säilytän pokaalia. Siellä se on kynttilänjalkojen ja orkidean seurana.
MERI HEIKKILÄ