X ja Y

20.01.2013 at 07.17

Eikö todellisuus, jossa Coldplay on ikuisesti maailman paras yhtye, ole jollain hirvittävällä tavalla vinossa?


Tästä hetkestä alkaen olet maailmassa, joka loppuu vuoteen 2008. Tämä ei tarkoita jättiläismeteoriitin aiheuttamaa äkillistä planeetan alasajoa, ekokatastrofia, ydinsotaa tai muuta kuviteltavissa olevaa tuhokuvaa. Tässä blogissa aika on vain lakannut etenemästä, ja popkultturi on pysähtynyt lopullisesti vuoteen 2008. Tämän jälkeen ei enää ole tulossa yhtään mitään. Onko se hyvä vai huono asia? Päätä itse.

Coldplay, maailman suurin bändi, maailman paras bändi, maailman tavallisin bändi, maailman myyvin bändi, ihan sama: kyllä sinä tiedät, keitä Chris Martin ja kumppanit ovat, tai ainakin sinun pitäisi tietää, sillä mitään yhtä suurtahan ei enää voi tulla. Vuoden 2002 A Rush of Blood to the Head ja vuoden 2005 X&Y ovat pitäneet huolen siitä, että Suomessakin Coldplayn pehmytrock on saatettu lähestulkoon joka radiovastaanottimeen ja ilmeisen moneen levyhyllyyn.

Coldplayn tuotannosta minä omistan vain X&Y:n ja johtopäätöksen, että kyseessä täytyy olla hyvä yhtye. Se on kivaa kuunneltavaa, ja pakkohan sen on ollakin, sillä ei myyntimenestys oikein bändin ulkomusiikillisella kiinnostavuudella minkäänlaisessa kohumittakaavassa selity. Musiikista en kuitenkaan ajatellut tarinoida tämän enempää. Juuri sitä laajemmasta näkökulmasta eloon herää eräs teoria: uskallan väittää, että jos kuluvaa vuosikymmentä päästäisiin joskus jälkeenpäin tarkastelemaan etäämmältä, olisi Coldplay äärimmäisen hyvä ehdokas tyyppiesimerkiksi vuosituhannen alkua määrittävistä ilmiöistä.

Vuosikymmenelle ominaisen kulttuurin, jota keinotekoisempaa käsitettä tuskin löytyy, esittämisestä hyvä esimerkki löytyy aivan lähihistoriasta: BBC:n 70- ja 80-lukua tarkastelleet sarjat Life on Mars (2006–2007) ja Ashes to Ashes (2008 alkaen) ankkuroituivat nimensä mukaisesti David Bowien kyseisten vuosikymmenten tuotantoon. Mainiot sarjat välttäneelle kerrottakoon, että juonellisesti tarkastelu on toteutettu päähenkilön jumittumisella menneelle vuosikymmenelle. Coldplay ei ole 2000-luvun David Bowie, mutta mahdollisesti yhtä käyttökelpoinen osa sellaista ajankuvan koostamista, joka vuosikymmenestä toiseen muistaa vain sen, mikä on tarpeeksi pinnalla. Ajatusleikin tasolla siis 00-vuosikymmenestä kertovan jännärisarjan tulkinnan avain voisi hyvinkin löytyä X&Y:n kaltaisista nauhoitteista.

Onko tämä Coldplayn vuosikymmen? Ehkä. Tulevaisuus sen päättäisi ja nimeäisi, sikäli kuin kunnianosoituksella nyt mitään virkaa olisi. Jonkinlaisten muistisääntöjen kaltaisina työkaluina tällaisilla nimityksillä on kuitenkin enemmän käyttöarvoa, ja mitä enemmän ajatusta pyörittelen, sitä kätevämmältä tuntuu jäsentää aikaa juuri siten. Itse asiassa se on varmaankin yksi ihmiselle tyypillinen tapa käsitellä asioita.

Helsingin sanomat uutisoi 7.10.2008 Coldplayn valitsemisesta maailman parhaaksi bändiksi. Kuva hs.fi-sivustosta.

Coldplayn viimeisin albumi Viva la Vida or Death and All His Friends ja EP Prospekt’s March ovat muuten minulta vielä jääneet kokonaisuudessaan kuuntelematta. Seuraava blogimerkintä ei kuitenkaan kerro niistä, vaan jostain ihan muusta. Tervetuloa todellisuuteen, jota aivan hyvin ja kuvaavasti määrittää muun muassa se, että Coldplay on maailman paras yhtye. Ikuisesti.