Miten olla tehomimsi

22.09.2012 at 21.08

Voi että kun koko ajan vain hymyilyttää. Olen rakastunut. Tähän syksyyn. Kaunista syksyä kaikille!

No olen minä vähän rakastunut miehiinkin. Ne ovat niin komeita näin syyskuussa. Jalkakäytävillä ja rakennuksissa liikkuu herrasmiesrenttuja. Ne farkut, ne laukut, ne pipot, ne lasit, ne takit, ne kengät. Juuri sopiva naamakarvoitus, paitojen läpi piirtyvä lihaksisto, virneät hymyt, nauravat silmät ja se suihkunraikkaus.

Olen ihan ulapalla tuuliajeleva käkikello. Lakoan kuin vilja. Kompastelen. Kävelen päin ovia.

Uusia kampus-ihastuksia on aivan liikaa. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta he ovat totta totisesti syy nousta aamuluennolle. Ah, te yliopiston miehet. Olette opiskelumme ilo ja päiviemme valo. Te olette välillä niin charmikkaan totisia tunneilla, take away -pahvimukit vieressä, kirjoitatte ja kuuntelette, olette niin keskittyneitä, fiksuja tulevaisuuden ammattilaisia!

Minä harjaan hiukseni (ja sheivaan salapaikan) teitä varten.

Virnuilen ja ajattelen penkissäni, kuinka te vielä tulette vastaan joissakin souturastipalavittupelijoulubileissä juuri sen verran humalassa, että saan höynäytettyä teidät kotiini. Oi ja sitten me ei nousta seuraavana päivänä sängystä minnekään.

Nyt kuulosti siltä, että haluaisin yksiööni kerralla useamman koiran. Yksi kyllä riittää. Olisipa edes yksi.

Minullahan oli sitten tosiaan vain kolme kesäheilaa. (Lämpimät terveiset! Ja anteeksi ja kiitos ja ole hyväää). Mutta siitä viimeisimmästä kesäheilasta alkaa olla jo aikaa. Kolme kuukautta. Jepjep. Autiolla aavikolla ei edes tuule. En ollut ihastunut koko kesänä. Mitä kummaa! Onneksi kävin loppukesästä ensitreffeilläni, jopa kaksi viiva kolme kertaa kuulkaas näin saman pojan.

(Miksi ihmeessä kenenkään kannattaa siis kuunnella minua. Olen Suomen surkein sinkku.)

No, näiden faktojen valossa ymmärrätte miksi olen koukussa tuntemattomiin miekkosiin yliopiston ruokaloissa. Konkreettisesti miesjuttuja on kuitenkin nyt nolla (0), joten tehomimseys sopii syksyn teemaksi. Nyt päästäänkin siis aiheeseen ”miten olla tehomimsi”!

Tehotyttö ja supermimmi ovat kamalia termejä, eihän me nyt sellaisia ylisuorittavia ilopalleroita haluta olla. Mimsi on mimmin rennompi versio. Mimsi sen olla pitää. Tarkistanpa heti googlesta, ettei mimsi tarkoita minkään taudin syöpyvää näppylää tai seksuaalisesti häiriintynyttä rasistia.

(Lisäys: mimsi ok tässä kontekstissa.)

Tehomimsi on se nainen, joka haluan olla. Tehomimsi hymyilee aamulla ikkunasta kauniille syysmaisemalle. Tehomimsin mielestä sadesääkin on kiva, koska ei ole olemassa surkeaa säätä, on vain vääriä varusteita. Tehomimsi jaksaa keittää aamupuuron, tanssahtelee hyvän musiikin tahtiin, muistaa hammaslangan ja pukeutuu tyylikkään huolitellusti. Tehomimsi opiskelee niin hyvin, että välillä hän saa palkita itsensä katselemalla miehiä ja mielikuvitusrepimällä heidän paitojaan.

Sitten tehomimsi käy hikoilemassa mielilajinsa parissa, ostaa ruokakaupasta kuusi pussia vihanneksia ja saapuu nättiin kotiinsa. Tehomimsi muistaa venytellä ja huoltaa koko kropan eikä käytä aikaa turhuuksiin. Nukkuu kahdeksan tuntia yössä. Nauttii vapaa-ajasta ystävien kanssa.

No, minä olen ostanut uudet kengät, uuden laukun ja elämäni ensimmäiset silmälasit. Olen tyylikäs. Totta vitussa. Minulla on salikortti ja kuntonyrkkeilyharrastus ja uudet lenkkarit. Kaikki ovat toiminnassa joka viikko. Minulla on kalenteri sopivan täynnä, ja rakkaudella raapustettu viikkosuunnitelma näyttää mukavalta. Jääkaapissa ei ole valmispaskaruokaa, vaan potentiaalisia elementtejä suht terveelliseen kokkailuun. Sisustus on ojossa, jukkapalmu on vihreä ja tiskiallas on tyhjä. Hammaslanka, ystävät ja mielikuvat paidattomista miehistä, check check CHECK.

Mutta. Mikä tämä viikonloppuromahdus on??

Tehomimsi muuttuu köyhäksi läskiksi, jonka pää täyttyy rentuista ja älköhöölistä. Mokomia taikinan muotoisia rottia koko naisjoukko. Arjen tehomimsi unohtaa kohtuudet, kahvakuulatreenit ja kortsut. Oi ja darrasunnuntai. Se on se paras päivä. Silloin syödään. Kaverinkin karkit, kun se ei enää jaksa, mutta periaatteessa et syö kaveriasi enemmän, koska hän ei ole kuluttanut kaloreita yhtä paljon kuin sinä, koska sinä sentään kävelit päivällä pankkiautomaatille ja takaisin. Lenkkeily 300 metriä via HeiaHeia.com.

Mikä siis neuvoksi?

HANKI POIKAYSTÄVÄ.

Rappion todennäköisyys pienenee kertaheitolla minimiin!

Mutta kun en minä halua vielä poikaystävää. Haluan vain ihastua johonkin ihanaan ja sen kanssa sitten nauraa vedet silmissä, käydä leffassa, hölmöillä, pussailla jaaa hyvää seksiä. Ja nukahtaa lusikka-asentoon, mutta sitten yöllä saa heti mennä erilleen ja vain nukkua tosi hyvin. Se on kivaa. Poikaystävä on AIVAN liian velvoittava suhde. Ajatella nyt jonkun toisen parasta. Parisuhdetta pitää työstää ja hoitaa, yhdessä pitää viettää aikaa ja ostaa yllätyksiä. Poikaystävähän voi masentua, jos haluan juoda viinipulloja omien kaveripoikien kanssa. Vai haluanko sitten enää juoda viinipulloja kaveripoikieni kanssa? Haluanko minä olla vain poikaystävän kanssa? Ilman viiniä?

Vain 10 % lähipiirini sinkuista haluaisi seurustella. Miksi tehomimsejä ahdistaa seurustelu?

Joku tv-sarjan naishahmo sanoi joskus käsikirjoitetussa repliikissään, että häntä ahdistaa, koska on stressiä ihmissuhteista. Aiemmin stressiä tuli vain ajan tai rahan riittämättömyydestä suhteessa tekemättömiin töihin, sitten stressaus laajeni ihmissuhteisiin, ja nyt keksittiin, että nämä asiat myös ahdistavat. Nyt kaikkia naisia ahdistaa ja ihan koko ajan.

Tässä tosielämän ahdistus-lauseita sinkkuystäviltäni (myös miespuolisilta!):

”Töihin ehtiminen / kandidaatintutkielma / tehtävä 5.6 / äidin puhelut / elokuvan loppuratkaisu / flunssa / juhannus / Marjatan syntymäpäiväkortin askartelu ahdistaa.”

”Se oli niin ihana ja kiva, mut en mä halua mennä sen kanssa toisille treffeille. Mitä jos me aletaan seurustella? Ahdistaa.”

”Se sanoi että on ollu ihastunu muhun koko kesän. Meni ihan maku. Ahdistaa.”

”Se soittelee aina silloin tällöin. Mitähän se meinaa? Ahdistaa.”

”Se laittoi aamulla käden mun ympäri ihan kuin oltais pari. Ahdistaa”.

”Se on taas online! Kumminkin alkaa taas puhua mulle! Äkkiä offline! Ahdistaa.”

Yhteenveto:
Ei sinua herranpieksut ahdista. Ahdistuminen on vakava asia, eikä tuntemasi tunne ole ahdistus. Tehomimseys se vain on vaakalaudalla. Sinua mietityttää, oletko vielä valmis muuttumaan:

Jos olisitkin vakavissasi jonkun kanssa, voisitko enää nauttia omista syysaamuista yhtä usein? Kaipaisitko edes niitä? Voisitko enää olla haluamatta kaikkia niitä yliopiston komistuksia? Voisitko olla riisumatta niitä oikeasti, vaikka onni ja olutjumala soisivat? Mitä jos parhaat unet eivät tulisikaan enää yksin omassa sängyssä? Mitä jos et menekään juuri tyttöporukalla sille reppureissulle Australiaan ja sille rietastelumatkalle Las Vegasiin?

Mitä jos olisitkin yhtäkkiä varattu? Voihan identiteettikriisi. Varattu on niin paljon rumempi sanakin kuin vapaa. Toki tehomimseydessä kiehtoo vapaus, vaikka eihän se vapaus minnekään mene. Kai. En minä tiedä. Jotain jännittävän kutkuttavaa tässä sinkkuudessa on, hiljaisinakin kuukausina. Haluan olla vielä vapaa siinä mielessä, etten halua olla velvollinen selittelemään menojani ja tekojani kenellekään. Enhän minä sunnuntaisin myönnä niitä itsellenikään.

Mutta eipä ainakaan ahdista. Kaverini Merikapteeni sanoo aina ”aika tavaran kaupitsee”. Luotetaan siihen.

Keksinpä juuri syksyn tehomimsin tavoitteen: Tässä on kaikki maailman vapaus ja aika tehdä mitä lystää, joten teepä sitten kaikkesi, jotta voit hyvin. Koska sitten kun voi hyvin, niin ei voi olla läpeensä paha akka, joka ryssii hommia ja muita ympäri pitäjää.

Lauantain kahvakuulatreeneihin menossa,

kampus-ihastuksesi Riikka