Miten olla treffi-ilmoitusten ykkönen

09.10.2013 at 23.28

Ajatukset alkoholista, valvomisesta ja City Kebabin Samin ”PIZZA SPECIAL!”-huudosta puistattavat. Fiilaan ja höylään mieluummin omaa kroppaa salilla kuin jonkun miehen omaa baarissa. Aamuisin teen tanssahdellen majesteetillisen yhden naisen aamupalan.

On syksy! Olen saanut kesän menomeiningin jälkeen itsestäni ronskin niskaotteen! Hyvä tyttö!

Mutta mitäs mitäs. Kaikenmaailman ”terve riikka muistatko minua olen pekka”-tyyppiset komistukset ovat heränneet tähän kohmeiseen syksyyn ja kaipaavat hauskan tytön halausta.

COME ON! MISSÄ TE OLITTE KUN MINÄ OLIN HELSINGIN ÖISSÄ LAITTAUTUNEENA JA HUMALASSA?

Ehkä älypuhelimen julmetun monet kanavat ja foorumit hämäävät. Ehkä minä viestitän vain yhden kanssa kuudessa eri paikassa.

En silti jaksaisi miettiä nyt miesjuttuja, olen mieluummin terveellinen erakko. Piirrän ja juoksen ja luen ja poltan kynttilöitä ja ostan kukkia ja juon kaakaota. En silti voi olla vastaamatta viesteihin. Jokin pieni sirkan kokoinen järkitumake aivoissani kuiskaa, että jokainen kivi pitää kääntää.

Nyt päästään tekstini todelliseen aiheeseen.

Minä inhoan treffejä.

Minä inhoan myös telinevoimistelua ja majoneesia. Jos olisin lapsi, minun pitäisi yrittää tsempata pukin yli hyppäämisessä ja siedätyshoidattaa itseni majoneesin maailmaan. Mutta ei, en ole enää pikku-nulikka, jonka täytyy maistaa ja harrastaa kaikkea, jotta luontoni vahvistuisi.

Nyt minä olen paksunahkainen nuori nainen, joka tuntee itsensä ja saa tehdä elämässään asioita, jotka tuottavat riemua, rauhaa ja onnistumisen tunteita.

Treffit tuottavat päiviini vain hermoilua. Siinäpä teille treffi-ilmoitus. Kyse ei ole enää itsensä voittamisesta mukavuusalueen ulkopuolella. Ihmisethän inhoavat asioita, joiden parissa eivät viihdy. Simppeliä. Kun he eivät hallitse tilannetta, he saavat puistatuksia.

En osaa nauttia tilanteesta, jossa olen lähes tuntemattoman miehen kanssa julkisella paikalla pöydän ääressä jutustelemassa, jotta selvittäisimme olemmeko toistemme taivaalliset puolikkaat. Luonnotonta. Minkä ihmeen takia pitää edes mennä ihmisvilinään tunnustelemaan? Siksikö että julkinen paikka on turvallinen? Sinua ei raiskattaisi Robertin ja Waynen Coffee Housessa?

Tekisin treffien sijaan mieluummin vaikka sellaisia LOVES-testejä, joissa summataan nimien kirjaimia yhteensopivuusprosentin selvittämiseksi.

Esim. Reija Rekki-Permanto & Nikolas Nojapuu = 32%. Huono. Pankaa kännissä.

Takaisin punaisen langan lähelle. Assosioin luonnottomat treffit näin: Pari istuu liian pienessä kahvilapöydässä ensi kertaa kunnolla kasvotusten. He yrittävät tunnin ajan välttää hiljaisia hetkiä ja löytää yhteisiä mielipiteitä, arvoja, lemppareita ja läppiä. Rennon työhaastattelun kaltaista kartoittamista. Halaukset alussa ja lopussa, vaikka tässä mielikuvassa tyypit eivät ole edes välttämättä aiemmin koskeneet toisiinsa, ainakaan selvin päin. Tässä mielikuvassa ollaan katsomassa potentiaalista korttia.

On eri asia päästä pitkäaikaisen tai nopeasti iskeneen ihastuksen kanssa naureskelemaan ja tunnelmoimaan. Nyt luonnottomien treffien mielikuvassa on takana ehkä vain yksi näkeminen, vaikka yhden yön tai yhteisen kaverin kautta. Tai internetin. Ja nyt ollaan sitten hakemassa jotain.

Lisäksi treffeillä pitää olla paras oma itsensä: Juoda hitaasti ja syödä sirosti. Kannattaa olla fiksu, hauska, hymyilevä, seksikäs, söpö, elämänmyönteinen ja muista erottuva, muttei silmiinpistävä. Lisäksi täytyy olla kiinnostunut, muttei tunkeileva. Muista että sinulla on syystä kaksi korvaa ja yksi suu. Sinulla on syystä myös vain kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Jos niitä olisi enemmän, saisit liikkua kuin mustekala, mutta nyt ei ehkä kannata demonstroida jokaista hauskan tarinasi käännekohtaa hurjilla liikekaarilla. Äläkä edes yritä selittää jotain reteää ryyppyreissutarinaa, jos sinulla ei ole sulavan läpän päivä.

Voi jumalauta!

Homma meni pieleen jo siinä, kun ei saa ruokailla normaalisti. Minä haukkaan paljon kerralla, varastoin poskiin ja pureskelen vauhdilla. Ruokaa saattaa myös lennähtää. Minä en ole kuin eräs ystäväni, jonka ruoka jäähtyy elegantisti, kunnes hän on puhunut harkitut, upeat sanansa. Välillä hän hieman ruokailee, sitten taas keskittyy keskusteluun. Ystäväni viinilasin reunaan ei tule huulirasvan huuruista bakteerikaarta.

Minä puhun ja syön kuin pieni barbaarinpentu.

Jos oikein skarppaan ja hörppään kahviakin rauhallisesti, selviydyn kyllä. Jos sotken, mies voi silti tuntea minuun vetoa, koska hölmöt söpöläisnaiset ovat muodissa. Eli oudot jutut ja kömpelyydetkin ovat nyt persoonallinen pikantti lisä, jos tekee ne suloisella sympaattisuudella tai rentulla asenteella. Ks. esim. New Girlin Jess tai How I Met Your Motherin Robin.

Paljastan korttini kuitenkin nyt: Olen maailmanluokan näyttelijä. Pystyn halutessani feikkaamaan, että viihdyn treffeillä. Kukaan treffiseuralaisistani ei ole huomannut, että minulla on käynnissä kotikutoinen näytelmä. Perustelen tämän sillä, että he ovat halunneet nähdä minut uudestaan.

Näytteleminen vain alkaa kuin itsestään, kun tajuan että aito minäni ei viihdy tilanteessa.

Asia nyt vain on niin, että vaikka olisin umpiväsynyt, kyllästynyt, vastahakoisesti paikalla ja halveksuisin maailmaa, pystyn esittämään aurinkoista. Kukaan ei huomaa mitään. Kun päätän olla rempseä ja ihana, minähän olen ja missä vain.

Mutta nyt saa riittää, parahimmat pekat ja muut. En jaksa enää teeskennellä viihtyväni treffeillä.

Lupaan silti mennä itseeni, koska pakkohan tälle on löytää perusteet. Onkohan minulla jokin trauma?

Ensitreffini olivat kesällä 2012. Kyllä, niin myöhään. Ensin seurustelin, sitten en hakenut ketään. En hae nytkään, koska on tämä lokakuinen erakonpesänrakennusvaihe. Mutta ne ensitreffit, ne olivat aika katastrofaaliset. Minä tein aloitteen ja näimme kolmesti, mutta minä olin kaikilla kerroilla mielestäni aivan kamala. Hölötin hölmönä. Olin kuin kanalan vikkelin heltanheiluttaja. Jumalauta. Emme tainneet nauraa yhtä aikaa millekään. Minulla oli kauhea show päällä koko ajan, mutta silloinpa en näytellytkään. Minä kai halusin, että se komea häiskä ihastuu minuun, joten yritin olla multipersoona; kaiken varalta kaikkea.

Olen toipunut ja ottanut opikseni. Täytyy tarkastella silti vielä yksi epämieluisa tilanne:

En haluaisi jäädä kiinni siitä, että olen treffeillä jonkun kanssa.  Edes tuntemattomalle vastaantulijalle. Muistan edelleen kuinka ravintolassa salmarilla humallettu randomi kommentoi: ”AI HETKINEN, OOTTEKSTE NIINKU TREFFEILLÄ??”

HERRAISÄ PÄÄ KIINNI! Emme ole! Me vain syömme ja juomme ja juttelemme ja ehkä joskus pienessä sievässä voisimme tehdä jotain riisumisesta alkavaa vaikka! Tai en minä tiedä!

Osaan aina nauraa itselleni, tilanteille ja erityisesti muille, mutta tällä kertaa en pystynyt noista yhteenkään.

Tästäkin olen toipunut. Eli MIKSI en sitten jaksa treffejä? Muut ihmiset pitävät treffeistä! Eihän niissä ole mitään vakavaa! Jos venkoilin ennen treffejä, kajautin peilikuvalleni sanat  “ET OLE MENOSSA KOSITTAVAKSI, OLET MENOSSA HENGAAMAAN!”

Niinpä.

Mutta vaikka minä päättäisin lähteä hengaamaan, se toinen saattaa olla treffeillä. Siinäpä se fakta sitten taas kuumottaa naamani eessä, katsoo minua silmiin koiranpennun kimmeltävillä pupilleilla, jotka laajenevat ihastuksesta tai lämpimistä ajatuksista. Kaikista kauheinta on nähdä, että ”Minulla oli mukavaa”-näytelmäni uppoaa seuralaiseen.

Olen itsekeskeinen kääpä.

Nyt kun mietiskelin, niin sain jaettua oivallukset kahteen boksiin:

A-boksi – Olen ollut treffeillä vain minulle väärien miekkosten kanssa. Buukasin treffit tai suostuin treffeille vähän kuin kaiken varalta ja vetovoimattomuudesta piittaamatta. Puitteet, sää ja kommellukset ovat saattaneet olla kuin elokuvasta, mutta kuinkas ollakaan, pahimmillaan olen ollut sisimmässäni niin turhautunut, että kuvittelin kuinka kaataisin seuralaisen päälle kattilallisen löysää perunamuusia. Olen niin pahoillani.

B-boksi – En ole koskaan päätynyt treffeille niiden miesten kanssa, joihin tunsin vetovoimaa heti. Molemminpuolinen vetovoima on havaittu humalasta huolimatta ja parhaimmillaan olemme hakeutuneet kaksin neljän seinän suojaan ja makoilleet vain vierekkäin kylkiluut nauramisesta kipeinä. Treffivaiheen skippaaminen on ollut luontevampaa.

Tässä teille siis päivitetty treffi-ilmoitukseni:

En aio lähteä treffeille enää koskaan. Koko läpimätä sana “treffit” poistuu sanavalikoimastani. Kyllä vetovoima-tyypin huomaa sitten heti. Muiden kanssa ei kannata lähteä kahvillekaan. Turha miellyttää. Ajanhukkaa. Tunteiden hukkaa.

En sano sitä, etteikö vetovoima voisi muodostua myöhemmin, mutta kuka jaksaa käydä toistuvasti treffeillä tarkistamassa tilannetta? Antaa virran viedä, tuulen kuljettaa tai tähtien asennon päättää. Annan vapaat kädet myös sattumalle ja kohtalolle.

Sain idean.

On torstai-ilta klo 21.06, ja lähetin juuri viestin yhdelle kivalle jätkälle, jonka olen nähnyt kerran yksissä juhlissa. Meidän piti kai sopia kahvit syksylle. No, viestissä kerron, että olen tässä kohta lähdössä pipo päässä Aurajoen rantaan happihyppelylle, koska olen paiskinut koneella hommia koko päivän eikä ajatus enää kulje. Jos hän haluaa tulla mukaan, niin olisi kiva vain käppäillä ulkona.

Tällainen on paljon rennompaa. Pimeässä on kivaa. Syysilmassa on kivaa. Pipossa on kivaa.

Eikä tarvitse selvittää mitähän toinen minusta miettii, vaan hengaaminen tai näkeminen riittää. Silloin ei ole niin tietoinen itsestäänkään, juurikin hyvä homma.

Kello on 21.09. Poika ei ole vastannut.

Kello on 21.12. Poika ei ole vastannut.

Haen kaakaota.

Kello on 21.19. En ole aikoihin odottanut vastausta keltään. Nyt muistan miksi. Tunnen oloni tyhmäksi. Turhaan tekstin alussa hehkutin, että olen syksyn erakkona. Heti lähdin labrakaniksi omaan kokeeseeni.

Hmm, tämä on nyt niin sanottua livekirjoittamista, joten kerron vielä yhden inhokkini.

Inhoan yltiömäistä LiveLoveLaughLifeTravelEatFriendsFamilyHeartHopeHome-tavaralla sisustamista. Miksi porukka somistaa elämänohjekrääsällä skandinaavisen harmonisia kämppiään? On taulua, kynttilänjalkaa, keittiöpyyhettä ja hyllyssä seisovia koristekirjaimia. Minä kirjoitin itselleni eteisen oveen ison lapullisen tekstiä, jonka luen aamuisin aina kun odotan hissiä. Tässä ote: ”Huomenta kulta. Sinä et ole enää liioitteleva kömpelö saamaton paska ja puuroinen pää, vaan skarppi ja tyylikäs muija. Hikoile, oivalla ja nuku. Syö ja juo raikkaasti. Älä tuhlaa energiaa, aikaa tai rahaa. Ole nöyrä ja avulias. Pidäpä itsestäsi hyvä huoli ja voi kauniisti.”

Ja onko tämä nolo? Todellakin, mutta se on sentään minulta minulle ja omalla äidinkielelläni.

Kello on 21.22. Vastaus tuli.

Lähdemme pihalle nyt.

Hyviä happihyppelyitä kaikille muillekin,

toivottaa majoneesiton Riikka