Miten olla säälipillu

24.05.2013 at 23.57

Odottavan aika on pitkä. Sinä joudut odottamaan provosoivan ja itseänikin järkyttävän otsikon ideaa vielä hetken, koska ensin kerron kuulumiset. Itse olen odotellut jo pitkään kirjoitusinspiraatiota, kesäistä irtiottoa ja miehiä. Nyt ne kaikki ovat tässä.

Miehet ovat tässä elämänhetkessä eri formaatissa kuin mitä aiemmin kuvittelin haluavani ja tarvitsevani. Lähdin juuri matkalaukun ja polkupyörän kanssa kesäksi Helsinkiin, ja myönnän heti, että Turun kaveripoikia tulee saatanallinen ikävä. Toivottavasti he eivät ole huomanneet, että olen tuijottanut heitä jo kuukauden ajan hyvin intensiivisesti. Yritän tallentaa jätkien virneitä ja sutkautuksia mieleeni, jotta voin sitten muistella niitä. Säilön myös kaikkia niitä kehuja, joita he ovat selvänä ja shelvänä sanoneet.

Hoh, tiedättekö sen peiteltävän nauruvirneen, joka pyrkii naamalle erityisesti julkisilla paikoilla, kun muistaa elävästi jotain hauskaa? Juuri sillä tavalla aion kuikuilla itsekseni, kun muistelen jätkien juttuja.

Aion toki olla hurmaava ja vilkas kesäkölli, joten toivottavasti en ehdi ikävöidä. Ja onhan tässä näkynyt kaveripoikien lisäksi muunkinlaisia miehiä, mutta silloin kun niitä ei näe, tuntuu ihan siltä, kuin niitä ei olisi oikeasti olemassakaan. Kaveripojat taas ovat hollilla niin että tuntuu.

Kaveripoikien kanssa valmistetaan massimosti aamupalaa, saadaan musikaalikohtauksia ja lojutaan naurudarrassa. Hauskinta on käydä kaveripoikien kanssa arkena ihan vain kävelyillä ja kahviloissa.  Marketin lihaosastolla viivytään niin kauan, että koriin päätyy varmasti hyllymetrien hinta-laatusuhteiden parhaimmisto. Seuran annetaan tehdä kaltaisekseen, joten minäkin harmittelen, että miksi terassilla ohikulkevan tytön timmejä takamusnäkymiä peittää iso olkalaukku.

Hitto vie mitä verbaalista sarjatulitusta me yhdessä viskommekaan. Äijät on ihan supersankareita. Batman, Ironman ja vanha kunnon Man of Steel yhdessä köntässäkään ei pärjää näille ystäväjätkille, ja se on todella rutosti, melkein jo yritin muotoilla asian uudelleen, mutta kyllä, näin on närhet.

Vaikka olisin juhlimassa eksklusiivisessa paikassa kaukana vakkariporukasta, niin kummasti aina humalainen pääni ja saastunut sydämeni johdattaa minut kaveripoikien luokse. Te nälvivät jääräpäät ja vääriin tyttöihin hurahtavat känniääliöt, olen niin ylpeä teistä. Viihdyn kanssanne joka ikinen kerta, vaikka vain nuokkuisimme pihalla. Autatte pyydettäessä, piristätte pyytämättä. Opin ja oivallan teiltä koko ajan. Esimerkiksi viimeksi opin maistelemaan viskiä ja oivalsin naisten taipuvaisuuden säälimiseen.

Nyt alkaa se säälipilluosio.

Tytöt eivät osaa pelata lautapelejä säälimättä kanssapelaajatyttöjä. Kilpailuhenki höyryää juu, mutta tietynlainen vaihtokauppojen ehdottelu välähtelee siellä täällä. Yksi kaveripoika imitoi tilannetta osuvasti: ”Vooi eei, Virve sä tulit mun Erottajalle, ja siinä on hotellikin. Hei ei sun tarvi maksaa nyt kerralla koko maksua, ku sulla on rahat niin lopussa” tai ”no kyl mulle käy, et Virve laittaa laudalle erisnimen ja lyhenteen, ku eiks Lyni oo periaatteessa yleisesti tunnettu paikka?”

Miksi ihmeessä lautapelaajanainen sääliskelee kaveria?

Jos Monopoly-satkun tai Scrabble-laatan vippaaminen pidentää hauskaa pelihetkeä, niin mikäpä jottei. Mutta Afrikan tähdessä Virven on ihan turha kinua oikoreittiä Tangeriin. Se lautapeli on lyhytkestoinen, joten armosta viis.

Pelattiin muuten viime kesänä yhtenä humalaisena mökkiyönä Afrikan räsytähteä. Kahden hengen joukkue menetti tyhjästä kiekosta yhden vaatteen, rosvosta lähti kaksi. Aika on kullannut muistot ja suosittelen peliä lämpimästi, mutta kaveripojat eivät kyllä säälineet surkeaa pelimenestystäni yhtään, kun Madagascarin rosvo vei viimeisetkin rahat ja kankaat.

Naiset säälivät kai luonteesta huolimatta enemmän tai vähemmän mitä tahansa viattomia, epäonnisia, kärsiviä tai muuten vain myötätunnon tarpeessa olevia eläviä ja elottomia. Syökää nyt joku tuo viimeinen mansikka, ettei se parkapolo joudu yksin roskikseen! Joten jos tällainen äidillinen mekanismi kerran naisissa on, säälipillu on kaiketi ihan vain biologinen reaktio.

Jututin ihan mielenkiinnosta muutamia säälipillun uhreja eli säpi-naisia. Säälipillu on tässä yhteydessä se ilmiö, joka voisi tapahtua krapula-aamuna, kun ei herää yksin. Kyllähän säälipillutilanteesta pääsee pakoon, koska täytyy painua suihkuun, kahvinkeittoon tai power-magic-fit-pilatekseen. Tai sitten pitää ruokkia sedän marsu. Tai mihin ikinä mielikuvitus ryntää.

Mutta ai, ai mikä umpikuja onkaan, jos nainen herää vaikka puolitutun vierestä. Säälipilluun päädytään esimerkiksi kuulemma näin:

Yöllä oltiin niin kanuunoissa, että päätettiin jättää hommat aamuun. Kun heräät aamulla kurkku kuivana kammiona, tiedät että himoa ei ole eikä tule. Siinä ajattelee luultavasti heti, että eeei perkele hyvä ettei tehty mitään, nyt en enää halua, ja ei, ei kyllä halua tuo mieskään, koska hämähäkkiripsien kehystämät darranpunaiset pöhösilmäni eivät vitussa vastaa oikeaa, sisäistä kauneuttani. Kyllä ne silmät varmasti sielun peileinä toimivat, ja hyvin toimivatkin, onhan oloni par aikaa läpimätä.

Jostain kumman syystä mies alkaakin sitten pussailla olkapäitä ja niskan hiuksia. Tarkistat onko mies tosissaan, ja bingobingoboom, sen silmissä on sellainen velikullan katse ja sen kädet liikkuvat hallitusti paikoissa *piip*, *piip* ja *piiiiiiiip*.

Siinä sitten ajattelee, että voivoivoi, vittu mitä vittua, miten tästä pääsee pois niin, ettei loukkaa miehen tunteita! Miten ihmeessä ei tule nolattua miestä tai itseään? Periaatteessa on antanut yöllä ymmärtää, joten nyt mies on hymy huulilla ja lämmittelee sinnikkäänä ja onnensa yksinäisillä kukkulavuorilla. Mies on ihan komea ja hauskakin, ei siinä mitään. Nopealla päättelykyvyllään nainen laskee toistuvien ja satunnaisten törmäämisten todennäköisyyden, yhteisten Facebook-kaverien määrän ja orastavan aktin keston, ja päättää luultavasti kaikesta huolimatta miellyttää.

Tilanteesta pääsee siis pois helpoiten avaamalla sakset.

Kaveripojat kuuntelivat säälipilluesimerkkiä ärsyyntyneinä. Missä on tämän naisen oman ruumiin kunnioitus? Eikö ruumis ole pyhä?

No eipä sitten kai.

Ilmeni myöhemmin, että muutamat miehetkin ovat antaneet säälistä, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä ruumiin laiminlyömisen kanssa. Jos nainen vinkuu, hinkuu ja hinkuttaa, on helpoin tuikata, feikata ja lähteä kotiin. Seuraa paljon vähemmän kärsimyksiä, kuin mitä naisen torjumisesta ja itsetunnon kolhaisemisesta seuraisi. Kyllä sitä hetken voi kroppaansa toisen hyväksi käyttää. Ja voihan tuleva ollakin yllättäen hyvää, kivaa tai loistavaa.

Olisiko parempi termi säpille sittenkin siis hypi eli hyväntekeväisyyspillu?

Kuulin myös mielipiteitä siitä, että jos tyttö antaa ensitapaamisen jälkeen, hyvästä tahdosta tai ei, niin mies ei ota naista enää vakavasti. Game over ja risti sinun otsaasi. Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Ei olla sitten enää vaimomateriaalia ei. Ovatko hypin antaja ja vaimomateriaalin kantaja siis jonkinlaisen janan vastakkaisissa päissä? Nyrkkeilykehän punainen ja sininen? Sakset ja kivi?

Vaimomateriaali-termiin olen törmännyt jo viiden vuoden ajan. Ihan ketkä tahansa jätkät huikkailevat joskus lehtien, katujen tai tv:n mainosten naisista, että ”oijoi, onpa ihana vaimon näköinen nainen!” Vaimomateriaalia ei kuulemma mietitä tietoisesti, mutta sen tunnistaa, kun kohdalle osuu. Ne mainosten naiset ovat aina luonnonkauniita ja suoraselkäisiä. Niitä miehet eivät edes yrittäisi ensitapaamisella sänkyynsä, veikkaanpa.

Pakotin pojat listaamaan jotain ihanteellisen vaimon ja tulevien lasten äidin piirteitä, ja vastahakoisesti ilmeni seuraavaa:

- Sopivasti kissa, vilpitön kissa, ei viekas kissa.

- Fiksun näköinen, pukeutuu hyvin.

- Ei huonoja elämäntapoja.

- Jos lähtee ulos, niin tietäisi, ettei se vedä superperseitä ja yhden illan juttuja.

- Kiltti.

- Urheilullinen.

- Hieman edes kodinhengetär, että voitaisiin yhdessä leipoa ja sienestää.

Nyt tuli mieleen muutamia askarruksia:

Jos pahimmillaan pystyy olemaan jätkän matolle päätyvä vaatteeton baarintähti, mutta parhaimmillaan on vaimomateriaalilistan kaikkia kohtia, niin mitä väliä on muulla kuin miehen fiilispohjalla?

Niinpä. Kaikki on sattuman varassa.

Ei kuitenkaan ehkä tahallisesti kannata vahingoittaa vaimomateriaali-imagoaan, koska mitä useammalla on sinusta saksijalka-edwardin kuva, sitä hankalampi on vakuuttaa olevansa ihan tavallinen tyttö. Koska valitettavasti sinäkin olet vain tavallinen tyttö.

Eli muista sinkkunaisen kultaisin ohje: never kiss and tell. Suomennettuna: älä kailota ja hoilota tarinoitasi ääneen kaikille senkin moukan houkka.

Ihan sama sisälsikö viime yösi säpinää, säpiä, hypiä vai maailman taivaallisinta superkyytiä, muista kunnioitus. Tämän jos jonkin olen oppinut kaveripojiltani. Tiesittekö te tavalliset tytöt, että kunnon miehet eivät oikeasti jaa keskenään seksisählyn yksityiskohtia? Hehkuttavat peliprinssit ovat oma alalajinsa, mutta tavalliset miehet keskustelevat näin:

”No saitko?”

”Joo.”

”No?”

”Joo-o.”

”Oliks hyvä kroppa?”

”Joo.”

”Näätteks vielä?”

”Kattoo ny, en tie vielä.”

Huomasitteko fiilispohjan? Naiset taas erittelevät ja analysoivat ihan kaiken. Siis aivan kaiken. Pahimmillaan käydään porukassa läpi jokainen miehen luoma vilkaisu, kosketus, sanavalinta, äänenpaino, huutomerkki ja ilme. Tai näiden puute. En edes kärjistä tässä yhtään, koska en tarkoita nyt naisten hömppäpimppulehden ”tunnista miehen todellinen luonne kuorsaamisen vivahteista”-kaltaista abc-listaa, vaan ihan rehellistä yksityiskohdilla mässäilyä.

Miehet, olen pahoillani, mutta yökylätyttösi lähimmät ystävät tietävät sinusta enemmän turhuuksia kuin sinä itse. He saattavat tietää käytetyt asennot paremmin kuin mitä sinä edes humalaltasi muistat.

Naisten on aivan turha analysoida sunnuntaibrunssilla suu täynnä ciabattaa aamudarran hypisäpi-seksiä tai tuleeko rakastajahetkelle jatko-osaa, koska ei voi tietää. En jaksa enää kuunnella yhtäkään ”mitähän se musta meinaa”-jorinaa minun sunnuntaibrunsseillani.

Säälittävää naiset. Älä ole enää koskaan niin säälittävä, säälijä tai säälipillu, että unohtaisit kunnioituksen. Kroppaasi tai ketä tahansa miestä kohtaan.

Kuulemma kun rakastuu, niin sitten ei edes halua mehustella yksityiskohdilla. Se on kiva kuulla. Mutta vaikka kyseessä olisi never again -hyväntekeväisyystempaus, muista kunnioittaa miestä edes sen verran, ettei koko tyttökööri tiedä, miltä miehen naama näytti kun se tuli. Tyttökavereidesi elämä on ollut hauskaa ja jännittävää tähänkin asti, eivätkä he osaa kaivata yksityiskohtia, joista eivät tiedä.

Eli kesäneidot, vapauttakaa päänne ja suunne jonninjoutavilta. Eikä mitään hyväntekeväisyystempauksia siellä maksimekon alla, kuuluukos?

Näin ollen säpittömiä pelihetkiä ja rentun rentoa kesää kaikille! Olkoon kesäkuun alku yhtä tyylikäs, lämmin ja epeli kuin koko kaveripoikakööri,

toivottaa vilperi Riikka