Timbaland on ikuinen

26.02.2014 at 23.07

Tästä hetkestä alkaen olet maailmassa, joka loppuu vuoteen 2008. Tämä ei tarkoita jättiläismeteoriitin aiheuttamaa äkillistä planeetan alasajoa, ekokatastrofia, ydinsotaa tai muuta kuviteltavissa olevaa tuhokuvaa. Tässä blogissa aika on vain lakannut etenemästä, ja popkultturi on pysähtynyt lopullisesti vuoteen 2008. Tämän jälkeen ei enää ole tulossa yhtään mitään. Onko se hyvä vai huono asia? Päätä itse.

timbaland-1114

Nelly Furtado – Say It Right (mukana myös Timbaland)

Timbalandiksi Timbalandin paikalle haluaminen on suuruudenhulluudessaan arvostettava unelma. Kukapa siitä ei haaveilisi. Jos tämän maailman tuottajavaltiaaksi pitäisi valita yksi nimi, ei vaihtoehtoja juurikaan tarvitsisi penkoa. Kuka muu muka on saanut kunnian työskennellä niin 50 Centin, Nelly Furtadon, Rihannan, Elton Johnin kuin Timberlaken kanssa – Madonnan uusimmasta levystä puhumattakaan? Omien albumijulkaisujen vähyyden ei tarvitse olla tuotteliaisuuden este. Hip hop ja R&B -genrejen lisäksi Timbaland on ehtinyt myös OneRepublicin matkaan. Tai kuten Apologize-kappaleen tiedoista voidaan todeta, on varsinainen yhtye jäänyt Timbalandin loisteessa vierailevan artistin rooliin.

Timbaland – Apologize ft. OneRepublic

Nero vai suuruudenhullu? Timbalandin mainetta varjostavat taannoin ilmi käyneet plagiointisyytökset. Hänen Nelly Furtadolle tekemänsä todettiin kopioiduksi suomalaisesta sävellyksestä. Mutta, kuten hän itse toteaisi, kyse on aina ja vain shokkiarvosta  - shock value. Tärkeintä on, että puhutaan, riippumatta siitä, mitä puhutaan. Jatkuva esilläolo on edellytys kärkipaikalla pysymiseen maailmassa, jossa tuottajia muutoin tulee ja menee. Onko kenelläkään realistisia mahdollisuuksia ohittaa Timbalandia? Ei. Maailman suurimmaksi nouseminen hänen ohitseen ei tapahdu, vaikka Kanye West värväisi puolet tunnetuista rytmimusiikin laulajista yhdelle musiikkivideolle. Ei, vaikka David Guetta jahtaisi suden lailla yhteistyötä yhtä monen kovan luokan artistin kanssa. Aikamme Brian Enoksi ja Phil Spectoriksikin nimitetty Timbaland on ikuinen ja katoamaton, nauttikaa:

Timbaland – The Way I Are ft. Keri Hilson, D.O.E., Sebastian

Listoilla, osa 1: Who invented these lists?

18.10.2013 at 20.59

Tästä hetkestä alkaen olet maailmassa, joka loppuu vuoteen 2008. Tämä ei tarkoita jättiläismeteoriitin aiheuttamaa äkillistä planeetan alasajoa, ekokatastrofia, ydinsotaa tai muuta kuviteltavissa olevaa tuhokuvaa. Tässä blogissa aika on vain lakannut etenemästä, ja popkultturi on pysähtynyt lopullisesti vuoteen 2008. Tämän jälkeen ei enää ole tulossa yhtään mitään. Onko se hyvä vai huono asia? Päätä itse.

Syksyn myötä on aika ja aikaa vetäytyä sisätiloihin musiikinkuuntelun pariin. Minulle se ei kuitenkaan riitä, vaan pelkän kuuntelun lisäksi jatkan jälleen sen ikuisen täydellisen soittolistan etsintää: sen, jossa on kaikki tarvittava ilman mitään ylimääräistä. Jos et jo tiennyt, listat ovat intohimoni, ja iTunesini kirjasto on täynnä mm. genren, tunnelman tai aikakauden perusteella jaoteltua musiikkia. Listojen kokoaminen itsessään on aivan yhtä mahtavaa kuin niiden kuuntelu, vaikka välillä oikeiden yhdistelmien etsiminen tuottaa suorastaan luomisen tuskaa. Kappale joko kuuluu listalle tai ei, ja minkäänlaisia välimuotoja ei asian suhteen ole olemassa. Mutta se tunne, kun oikeat kappaleet löytävät oikeat paikkansa oikealla listalla…

Mitä listalle olisi tarjolla näin maailman viimeisellä vuosikymmenellä? No, alkajaisiksi ainakin näiden kymmenen kappaleen tulee se poikkeuksetta aloittaa. (Toim. huom. Spotify-linkit lopussa!)

1

#1

Sugarplum Fairy: In Berlin (2008)

 

 

#2 2

Ian Brown: Some Folks Are Hollow (2007)

 

 

3 #3

Little Man Tate: Who Invented These Lists? (2007)

 

 

4 #4

Franz Ferdinand: Take Me Out (2004)

 

 

5 #5

Queens of the Stone Age: In My Head (2005)

 

 

6 #6

The Hives: Main Offender (2000)

 

 

7

 #7

 Razorlight: America (2006)

 

 

8 #8

Doves: Words (2002)

 

 

9 #9

Frou Frou: Breathe In (2002)

 

 

10 #10

Starsailor: This Time (2005)

 

 

Seuraa soittolistaa Spotifyssa:
Spotify URI: Listoilla (Kieleke)
Spotify Web Player: Listoilla (Kieleke)

X ja Y

20.01.2013 at 07.17

Eikö todellisuus, jossa Coldplay on ikuisesti maailman paras yhtye, ole jollain hirvittävällä tavalla vinossa?


Tästä hetkestä alkaen olet maailmassa, joka loppuu vuoteen 2008. Tämä ei tarkoita jättiläismeteoriitin aiheuttamaa äkillistä planeetan alasajoa, ekokatastrofia, ydinsotaa tai muuta kuviteltavissa olevaa tuhokuvaa. Tässä blogissa aika on vain lakannut etenemästä, ja popkultturi on pysähtynyt lopullisesti vuoteen 2008. Tämän jälkeen ei enää ole tulossa yhtään mitään. Onko se hyvä vai huono asia? Päätä itse.

Coldplay, maailman suurin bändi, maailman paras bändi, maailman tavallisin bändi, maailman myyvin bändi, ihan sama: kyllä sinä tiedät, keitä Chris Martin ja kumppanit ovat, tai ainakin sinun pitäisi tietää, sillä mitään yhtä suurtahan ei enää voi tulla. Vuoden 2002 A Rush of Blood to the Head ja vuoden 2005 X&Y ovat pitäneet huolen siitä, että Suomessakin Coldplayn pehmytrock on saatettu lähestulkoon joka radiovastaanottimeen ja ilmeisen moneen levyhyllyyn.

Coldplayn tuotannosta minä omistan vain X&Y:n ja johtopäätöksen, että kyseessä täytyy olla hyvä yhtye. Se on kivaa kuunneltavaa, ja pakkohan sen on ollakin, sillä ei myyntimenestys oikein bändin ulkomusiikillisella kiinnostavuudella minkäänlaisessa kohumittakaavassa selity. Musiikista en kuitenkaan ajatellut tarinoida tämän enempää. Juuri sitä laajemmasta näkökulmasta eloon herää eräs teoria: uskallan väittää, että jos kuluvaa vuosikymmentä päästäisiin joskus jälkeenpäin tarkastelemaan etäämmältä, olisi Coldplay äärimmäisen hyvä ehdokas tyyppiesimerkiksi vuosituhannen alkua määrittävistä ilmiöistä.

Vuosikymmenelle ominaisen kulttuurin, jota keinotekoisempaa käsitettä tuskin löytyy, esittämisestä hyvä esimerkki löytyy aivan lähihistoriasta: BBC:n 70- ja 80-lukua tarkastelleet sarjat Life on Mars (2006–2007) ja Ashes to Ashes (2008 alkaen) ankkuroituivat nimensä mukaisesti David Bowien kyseisten vuosikymmenten tuotantoon. Mainiot sarjat välttäneelle kerrottakoon, että juonellisesti tarkastelu on toteutettu päähenkilön jumittumisella menneelle vuosikymmenelle. Coldplay ei ole 2000-luvun David Bowie, mutta mahdollisesti yhtä käyttökelpoinen osa sellaista ajankuvan koostamista, joka vuosikymmenestä toiseen muistaa vain sen, mikä on tarpeeksi pinnalla. Ajatusleikin tasolla siis 00-vuosikymmenestä kertovan jännärisarjan tulkinnan avain voisi hyvinkin löytyä X&Y:n kaltaisista nauhoitteista.

Onko tämä Coldplayn vuosikymmen? Ehkä. Tulevaisuus sen päättäisi ja nimeäisi, sikäli kuin kunnianosoituksella nyt mitään virkaa olisi. Jonkinlaisten muistisääntöjen kaltaisina työkaluina tällaisilla nimityksillä on kuitenkin enemmän käyttöarvoa, ja mitä enemmän ajatusta pyörittelen, sitä kätevämmältä tuntuu jäsentää aikaa juuri siten. Itse asiassa se on varmaankin yksi ihmiselle tyypillinen tapa käsitellä asioita.

Helsingin sanomat uutisoi 7.10.2008 Coldplayn valitsemisesta maailman parhaaksi bändiksi. Kuva hs.fi-sivustosta.

Coldplayn viimeisin albumi Viva la Vida or Death and All His Friends ja EP Prospekt’s March ovat muuten minulta vielä jääneet kokonaisuudessaan kuuntelematta. Seuraava blogimerkintä ei kuitenkaan kerro niistä, vaan jostain ihan muusta. Tervetuloa todellisuuteen, jota aivan hyvin ja kuvaavasti määrittää muun muassa se, että Coldplay on maailman paras yhtye. Ikuisesti.