Pirkon runokorneri: 9/10

03.01.2014 at 22.55

 

”Aaa. Okei. Joo, kyl me, pahoin pelkään”

Taas vastaan yhteen kumaraselkään

Mies heräsi, istui, kyyristyi

Näin yö jälleen aamuksi mykistyi

Ja nyt hän palaavaa muistia vieroen

Torjuu syntipäätään hieroen

 

Käännät kämmenet silmiäs päin

Minä nuo samat kymmenen näin

Kun yöllä kirkkailla tarkasti

Kumpikin kurkkuaan kirkasti

 

Silloin ne olivat valloillaan

Minuun mieltyneet, ihooni kallellaan

Nyt tuomitset ne saasteeksi

Kaikki kohmeessa, menköön raasteeksi

 

Mut hei,

on aika hyvä prosentti tässä

Onhan vapaus sormista yhdeksässä

Vain nimetön yksin syypääks jää

Kun seuraa ja mukana hengittää

niskassani, hiuksissani,

huulissani, poskissani

selälläni, mahallani

kasvoillani, kontillani

 

-

 

No,

ota kätesi, mees jo kylppäriä päin

Voin vääntää hanan auki valmiiksi. Näin.

Nyt pese hyvä mies, saippualla

Kuuraa sormus, likaa on senkin alla

 

Mutta älä nyt sahaa nimetöntä pois

Puuttuva sormi epäilyn herättää vois

Ja parempi ettet ala kotona itkeä

Omaatuntoa on tosi helppo katkoa, kitkeä

 

Tietkö,

teitä nimettömiä alkoi jo sen verran olla

Että kirjaa pidin Excel-taulukolla

Mut siis älä huoli, en sitä julki pistä

On minulla muunkinlaista tekemistä

 

Joo en tiedä miltä sinusta tuntua mahtaa

Mut sen voin sanoa kun morkkistasi vahtaa

Että ovat ne muutkin pärjäilleet

Joskus jopa uusiksi kerjäilleet

 

Mut jos ei nyt muuta, niin tässä pyyhe ja Axe

Buranan laitoin tohon kahvin taakse

En muista pahalla, älä sinäkään

Oli minunkin syy, sillä en vieläkään

Ole oppinut miehistä tunnistamaan

Milloin sormista omaks en saa ainuttakaan

 

 

Pirkon runokorneri: Fiskarsit

12.10.2013 at 20.42

 

Heti kun mä näen sen

Fiskars-saksien tarjouksen

Saan idean, maksan, taskuun paan

Lähden heti treenaamaan

 

Kävelen vain rivakasti

Ihan Kumpulaankin asti

Autioina illan tiet

Asfaltilla sateet, hiet

 

Elokuinen omenapuu

Kadunkin ylle kaareutuu

Sakset ilman ja nakkinaps!

Tuosta ja tuosta, oksa kahdeksas!

 

Hetkekskään en seisahda

Ote ei yhtään lipsahda

Sakset ovat käteni lihaa

Tämä on harjoitus eikä vihaa

 

Puisto alkaa, kerrostalot

Alaparvekkeella valot

Ja viirit nauhoina kulkevat

Yksi sivallus, ja ne katkeavat

 

Pysäyttämätön kuten juna

Eteenpäin kuin lumottuna

Jatkan ohi ruusupenkin

Leikkaan nupun, lehtisenkin

 

Seuraavaksi Vallilaan

Jatkan sakset haarallaan

Kaupalla tolpan terrieri

Hihna katki, ei roiskunut veri

 

Kalliossa baarin eessä

Hiljaista on liikenteessä

Parit keikkajulisteet

Saksin halki, minkäs teet

 

Sitten Hakaniemen torilla

Orpo lapanen roikkuu portilla

Peukalo erillään vienosti

Katkesipa villakin helposti

 

Sulavampi olisi vain ninja

Etenen kuin ratikkalinja

Kylmä saksien ääni kiehtoo niin:

Puutarhassa yllän nyt tuloksiin!

 

Kaisaniemeen harppoen

Kinopalatsiin astelen

Olen tyyni, täysin vakaa

Sakset trenssin taskussa makaa

 

Istutte eturivillä kaksin

Istun taakse tytön, en Maxin

Ponnarilla iso kiiltävä tukka

Kiinni, SNAP, irtoo kuin kukka

 

Pari kääntyy. Hysteriaa.

Missä se pippuri kasvoikaan?

Sinne pingon, ja naureskellen

Lopulta itkua nieleskellen

 

Jos parasta minussa, rakas Max

Oli polkkatukka, niin kauniimmaks

Ymmärrät kai mun ajatuksen:

Tein oikeastaan sulle vaan palveluksen.

Miten olla treffi-ilmoitusten ykkönen

09.10.2013 at 23.28

Ajatukset alkoholista, valvomisesta ja City Kebabin Samin ”PIZZA SPECIAL!”-huudosta puistattavat. Fiilaan ja höylään mieluummin omaa kroppaa salilla kuin jonkun miehen omaa baarissa. Aamuisin teen tanssahdellen majesteetillisen yhden naisen aamupalan.

On syksy! Olen saanut kesän menomeiningin jälkeen itsestäni ronskin niskaotteen! Hyvä tyttö!

Mutta mitäs mitäs. Kaikenmaailman ”terve riikka muistatko minua olen pekka”-tyyppiset komistukset ovat heränneet tähän kohmeiseen syksyyn ja kaipaavat hauskan tytön halausta.

COME ON! MISSÄ TE OLITTE KUN MINÄ OLIN HELSINGIN ÖISSÄ LAITTAUTUNEENA JA HUMALASSA?

Ehkä älypuhelimen julmetun monet kanavat ja foorumit hämäävät. Ehkä minä viestitän vain yhden kanssa kuudessa eri paikassa.

En silti jaksaisi miettiä nyt miesjuttuja, olen mieluummin terveellinen erakko. Piirrän ja juoksen ja luen ja poltan kynttilöitä ja ostan kukkia ja juon kaakaota. En silti voi olla vastaamatta viesteihin. Jokin pieni sirkan kokoinen järkitumake aivoissani kuiskaa, että jokainen kivi pitää kääntää.

Nyt päästään tekstini todelliseen aiheeseen.

Minä inhoan treffejä.

Minä inhoan myös telinevoimistelua ja majoneesia. Jos olisin lapsi, minun pitäisi yrittää tsempata pukin yli hyppäämisessä ja siedätyshoidattaa itseni majoneesin maailmaan. Mutta ei, en ole enää pikku-nulikka, jonka täytyy maistaa ja harrastaa kaikkea, jotta luontoni vahvistuisi.

Nyt minä olen paksunahkainen nuori nainen, joka tuntee itsensä ja saa tehdä elämässään asioita, jotka tuottavat riemua, rauhaa ja onnistumisen tunteita.

Treffit tuottavat päiviini vain hermoilua. Siinäpä teille treffi-ilmoitus. Kyse ei ole enää itsensä voittamisesta mukavuusalueen ulkopuolella. Ihmisethän inhoavat asioita, joiden parissa eivät viihdy. Simppeliä. Kun he eivät hallitse tilannetta, he saavat puistatuksia.

En osaa nauttia tilanteesta, jossa olen lähes tuntemattoman miehen kanssa julkisella paikalla pöydän ääressä jutustelemassa, jotta selvittäisimme olemmeko toistemme taivaalliset puolikkaat. Luonnotonta. Minkä ihmeen takia pitää edes mennä ihmisvilinään tunnustelemaan? Siksikö että julkinen paikka on turvallinen? Sinua ei raiskattaisi Robertin ja Waynen Coffee Housessa?

Tekisin treffien sijaan mieluummin vaikka sellaisia LOVES-testejä, joissa summataan nimien kirjaimia yhteensopivuusprosentin selvittämiseksi.

Esim. Reija Rekki-Permanto & Nikolas Nojapuu = 32%. Huono. Pankaa kännissä.

Takaisin punaisen langan lähelle. Assosioin luonnottomat treffit näin: Pari istuu liian pienessä kahvilapöydässä ensi kertaa kunnolla kasvotusten. He yrittävät tunnin ajan välttää hiljaisia hetkiä ja löytää yhteisiä mielipiteitä, arvoja, lemppareita ja läppiä. Rennon työhaastattelun kaltaista kartoittamista. Halaukset alussa ja lopussa, vaikka tässä mielikuvassa tyypit eivät ole edes välttämättä aiemmin koskeneet toisiinsa, ainakaan selvin päin. Tässä mielikuvassa ollaan katsomassa potentiaalista korttia.

On eri asia päästä pitkäaikaisen tai nopeasti iskeneen ihastuksen kanssa naureskelemaan ja tunnelmoimaan. Nyt luonnottomien treffien mielikuvassa on takana ehkä vain yksi näkeminen, vaikka yhden yön tai yhteisen kaverin kautta. Tai internetin. Ja nyt ollaan sitten hakemassa jotain.

Lisäksi treffeillä pitää olla paras oma itsensä: Juoda hitaasti ja syödä sirosti. Kannattaa olla fiksu, hauska, hymyilevä, seksikäs, söpö, elämänmyönteinen ja muista erottuva, muttei silmiinpistävä. Lisäksi täytyy olla kiinnostunut, muttei tunkeileva. Muista että sinulla on syystä kaksi korvaa ja yksi suu. Sinulla on syystä myös vain kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Jos niitä olisi enemmän, saisit liikkua kuin mustekala, mutta nyt ei ehkä kannata demonstroida jokaista hauskan tarinasi käännekohtaa hurjilla liikekaarilla. Äläkä edes yritä selittää jotain reteää ryyppyreissutarinaa, jos sinulla ei ole sulavan läpän päivä.

Voi jumalauta!

Homma meni pieleen jo siinä, kun ei saa ruokailla normaalisti. Minä haukkaan paljon kerralla, varastoin poskiin ja pureskelen vauhdilla. Ruokaa saattaa myös lennähtää. Minä en ole kuin eräs ystäväni, jonka ruoka jäähtyy elegantisti, kunnes hän on puhunut harkitut, upeat sanansa. Välillä hän hieman ruokailee, sitten taas keskittyy keskusteluun. Ystäväni viinilasin reunaan ei tule huulirasvan huuruista bakteerikaarta.

Minä puhun ja syön kuin pieni barbaarinpentu.

Jos oikein skarppaan ja hörppään kahviakin rauhallisesti, selviydyn kyllä. Jos sotken, mies voi silti tuntea minuun vetoa, koska hölmöt söpöläisnaiset ovat muodissa. Eli oudot jutut ja kömpelyydetkin ovat nyt persoonallinen pikantti lisä, jos tekee ne suloisella sympaattisuudella tai rentulla asenteella. Ks. esim. New Girlin Jess tai How I Met Your Motherin Robin.

Paljastan korttini kuitenkin nyt: Olen maailmanluokan näyttelijä. Pystyn halutessani feikkaamaan, että viihdyn treffeillä. Kukaan treffiseuralaisistani ei ole huomannut, että minulla on käynnissä kotikutoinen näytelmä. Perustelen tämän sillä, että he ovat halunneet nähdä minut uudestaan.

Näytteleminen vain alkaa kuin itsestään, kun tajuan että aito minäni ei viihdy tilanteessa.

Asia nyt vain on niin, että vaikka olisin umpiväsynyt, kyllästynyt, vastahakoisesti paikalla ja halveksuisin maailmaa, pystyn esittämään aurinkoista. Kukaan ei huomaa mitään. Kun päätän olla rempseä ja ihana, minähän olen ja missä vain.

Mutta nyt saa riittää, parahimmat pekat ja muut. En jaksa enää teeskennellä viihtyväni treffeillä.

Lupaan silti mennä itseeni, koska pakkohan tälle on löytää perusteet. Onkohan minulla jokin trauma?

Ensitreffini olivat kesällä 2012. Kyllä, niin myöhään. Ensin seurustelin, sitten en hakenut ketään. En hae nytkään, koska on tämä lokakuinen erakonpesänrakennusvaihe. Mutta ne ensitreffit, ne olivat aika katastrofaaliset. Minä tein aloitteen ja näimme kolmesti, mutta minä olin kaikilla kerroilla mielestäni aivan kamala. Hölötin hölmönä. Olin kuin kanalan vikkelin heltanheiluttaja. Jumalauta. Emme tainneet nauraa yhtä aikaa millekään. Minulla oli kauhea show päällä koko ajan, mutta silloinpa en näytellytkään. Minä kai halusin, että se komea häiskä ihastuu minuun, joten yritin olla multipersoona; kaiken varalta kaikkea.

Olen toipunut ja ottanut opikseni. Täytyy tarkastella silti vielä yksi epämieluisa tilanne:

En haluaisi jäädä kiinni siitä, että olen treffeillä jonkun kanssa.  Edes tuntemattomalle vastaantulijalle. Muistan edelleen kuinka ravintolassa salmarilla humallettu randomi kommentoi: ”AI HETKINEN, OOTTEKSTE NIINKU TREFFEILLÄ??”

HERRAISÄ PÄÄ KIINNI! Emme ole! Me vain syömme ja juomme ja juttelemme ja ehkä joskus pienessä sievässä voisimme tehdä jotain riisumisesta alkavaa vaikka! Tai en minä tiedä!

Osaan aina nauraa itselleni, tilanteille ja erityisesti muille, mutta tällä kertaa en pystynyt noista yhteenkään.

Tästäkin olen toipunut. Eli MIKSI en sitten jaksa treffejä? Muut ihmiset pitävät treffeistä! Eihän niissä ole mitään vakavaa! Jos venkoilin ennen treffejä, kajautin peilikuvalleni sanat  “ET OLE MENOSSA KOSITTAVAKSI, OLET MENOSSA HENGAAMAAN!”

Niinpä.

Mutta vaikka minä päättäisin lähteä hengaamaan, se toinen saattaa olla treffeillä. Siinäpä se fakta sitten taas kuumottaa naamani eessä, katsoo minua silmiin koiranpennun kimmeltävillä pupilleilla, jotka laajenevat ihastuksesta tai lämpimistä ajatuksista. Kaikista kauheinta on nähdä, että ”Minulla oli mukavaa”-näytelmäni uppoaa seuralaiseen.

Olen itsekeskeinen kääpä.

Nyt kun mietiskelin, niin sain jaettua oivallukset kahteen boksiin:

A-boksi – Olen ollut treffeillä vain minulle väärien miekkosten kanssa. Buukasin treffit tai suostuin treffeille vähän kuin kaiken varalta ja vetovoimattomuudesta piittaamatta. Puitteet, sää ja kommellukset ovat saattaneet olla kuin elokuvasta, mutta kuinkas ollakaan, pahimmillaan olen ollut sisimmässäni niin turhautunut, että kuvittelin kuinka kaataisin seuralaisen päälle kattilallisen löysää perunamuusia. Olen niin pahoillani.

B-boksi – En ole koskaan päätynyt treffeille niiden miesten kanssa, joihin tunsin vetovoimaa heti. Molemminpuolinen vetovoima on havaittu humalasta huolimatta ja parhaimmillaan olemme hakeutuneet kaksin neljän seinän suojaan ja makoilleet vain vierekkäin kylkiluut nauramisesta kipeinä. Treffivaiheen skippaaminen on ollut luontevampaa.

Tässä teille siis päivitetty treffi-ilmoitukseni:

En aio lähteä treffeille enää koskaan. Koko läpimätä sana “treffit” poistuu sanavalikoimastani. Kyllä vetovoima-tyypin huomaa sitten heti. Muiden kanssa ei kannata lähteä kahvillekaan. Turha miellyttää. Ajanhukkaa. Tunteiden hukkaa.

En sano sitä, etteikö vetovoima voisi muodostua myöhemmin, mutta kuka jaksaa käydä toistuvasti treffeillä tarkistamassa tilannetta? Antaa virran viedä, tuulen kuljettaa tai tähtien asennon päättää. Annan vapaat kädet myös sattumalle ja kohtalolle.

Sain idean.

On torstai-ilta klo 21.06, ja lähetin juuri viestin yhdelle kivalle jätkälle, jonka olen nähnyt kerran yksissä juhlissa. Meidän piti kai sopia kahvit syksylle. No, viestissä kerron, että olen tässä kohta lähdössä pipo päässä Aurajoen rantaan happihyppelylle, koska olen paiskinut koneella hommia koko päivän eikä ajatus enää kulje. Jos hän haluaa tulla mukaan, niin olisi kiva vain käppäillä ulkona.

Tällainen on paljon rennompaa. Pimeässä on kivaa. Syysilmassa on kivaa. Pipossa on kivaa.

Eikä tarvitse selvittää mitähän toinen minusta miettii, vaan hengaaminen tai näkeminen riittää. Silloin ei ole niin tietoinen itsestäänkään, juurikin hyvä homma.

Kello on 21.09. Poika ei ole vastannut.

Kello on 21.12. Poika ei ole vastannut.

Haen kaakaota.

Kello on 21.19. En ole aikoihin odottanut vastausta keltään. Nyt muistan miksi. Tunnen oloni tyhmäksi. Turhaan tekstin alussa hehkutin, että olen syksyn erakkona. Heti lähdin labrakaniksi omaan kokeeseeni.

Hmm, tämä on nyt niin sanottua livekirjoittamista, joten kerron vielä yhden inhokkini.

Inhoan yltiömäistä LiveLoveLaughLifeTravelEatFriendsFamilyHeartHopeHome-tavaralla sisustamista. Miksi porukka somistaa elämänohjekrääsällä skandinaavisen harmonisia kämppiään? On taulua, kynttilänjalkaa, keittiöpyyhettä ja hyllyssä seisovia koristekirjaimia. Minä kirjoitin itselleni eteisen oveen ison lapullisen tekstiä, jonka luen aamuisin aina kun odotan hissiä. Tässä ote: ”Huomenta kulta. Sinä et ole enää liioitteleva kömpelö saamaton paska ja puuroinen pää, vaan skarppi ja tyylikäs muija. Hikoile, oivalla ja nuku. Syö ja juo raikkaasti. Älä tuhlaa energiaa, aikaa tai rahaa. Ole nöyrä ja avulias. Pidäpä itsestäsi hyvä huoli ja voi kauniisti.”

Ja onko tämä nolo? Todellakin, mutta se on sentään minulta minulle ja omalla äidinkielelläni.

Kello on 21.22. Vastaus tuli.

Lähdemme pihalle nyt.

Hyviä happihyppelyitä kaikille muillekin,

toivottaa majoneesiton Riikka

Pirkon runokorneri: Vituttaa tekstaajat :)

04.10.2013 at 17.04

 

Miehet, jätkät, miekkoset

Kundit, herrat, poikaset

Koittakaa nyt jumalauta!

Saatana, ei mikään auta

 

Inbox taikka tekstari

Satsaa hieman, saamari!

Ihan sama mis pilkku, piste.

Kirjoitusvirhekkin ok, jukoliste

 

Kyllä yhdys sana virheitä

Tai väli-merkki-erheitä

Mullakin tulee, en sitä meinaa

Mut on aika huutaa: MITÄ SKEIDAA!?!?

 

MIKSET VOISI KIRJOITTAA

JOTAIN HAUSKAA, EI ”hah”, ”heh”, ”haa”

VAAN NOKKELAA JA CHARMIKASTA

EN KANSSASI HALUA MITÄÄN LASTA

 

Vaan kirjallista viihdettä

Flirttiä, ajanvietettä

Vaikka jotain sellaista läppää

Mitä ei tosikko ymmärräkää

 

Mut vittu vieköön, näköjään ei:

Kissa kielen lisäks tajun vei

Hyvin pussaat, hyvin panit

Mut yhteen yöhön jää nää kanit

 

”mites töissä”, ”mites koulu”

”miten teillä meni joulu”

Kiva kun kysyt ja iPhone piippaa

Mut susta ei KOSKAAN tule siippaa

 

Ellet verbaalisesti kikkaile

Sanoilla sivalla, miekkaile!

Yllätä minut, kuten minä sut!

MIKSI OLET URPOKSI TAANTUNUT!

 

Hymiöillä ei hymyileen saa

Oli sit deetä, peetä tai vinkkaavaa

Minä osaan ilman, sinä et

Siinäpä köyhästi sanailet

 

Aina saan sut nauramaan

Tää toimii yhteen suuntaan vaan

En jaksa enää esittää

Et huumorisi pelittää

 

Kyl kamuillani hauskoja on

Miehiä päällä vartalon

PLUS siellä luurin päässä

Sulavia aina, ei juntteja jäässä!

 

”Kato mitä Reima laitto!

Naurettii nii et mahasta taitto!”

Vittu vieköön, mäkin haluun

Pontta muualki ku kaluun!

 

No, viestini menee perille kai

Anteeksi angsti, on maanantai

Mutta tunnistatko itse näitä

Arjen Prinssi Älykkäitä:

 

”heh :D joo niinpä :) on nää maanantait vähä kyl aina tämmösiä, et ei kyl oikein jaksa viel mitää :) eipä mulle mitää, makasin eilen darrassa, vähän tuli tuota olutta juotua lauantaina ;) toivottavasti viikko menis nopeaa :) , en kyl yhtään jaksais. kauhee väsy. mitä meinaat tehdä :P ?”

 

Tuijotan näyttöä, aivan hiljaa

Hörppy maitokahvia, jatkan kirjaa

Oli viestisi sisältö samaa siis

kuin kahvimukini: Lattea. Hei pliis.

 

 

Pirkon runokorneri: Miehet jotka pakastin

15.06.2013 at 14.47

Pienimmässä pakastimessa

Laiha-Kalle makoilee

Oltais oltu karismapari

Mutta dieettini rakoilee

 

Ei linnunluinen miekkonen

Saa oloa viehättäväksi

Oisitpa syöny ja treenannu poika

- Hartialinjani ei mee pienemmäksi

 

Seuraavassa arkussa

Jäätyy puikoiksi Heikin parta

Ihanat silmät ja upea keho

Eivät seuraani enää karta

 

Mikset koskenut uudelleen?

Missä meni pieleen?

Jos sietäisin hyistä pakkasta

Kävisin makuulle hauikses viereen

 

Kolmantena pakastettua

Sain Seurustelevan Herran

Mua veit kuin pässiä narussa

Kahden vuoden verran

 

Ehkä naisesi nyt kaipailee

Mutta kaipasin useammin

Nyt ainakin tiedän missä makaat

Syväjäässä oot raukeammin

 

Neljännen arkun mies on

Pakastettu hartaudella

Miksi tulit elämääni

Vuosikymmenen aikaisella?

 

En voi kanssasi vielä olla

Tuleva sulho, perheemme pää

Minun täytyy ensin seikkailla

Ei kotitupaan jämähtää

 

Sulat koko ajan voimakkaammin

Iho ja silmät jo pisaroi

Minä väännän pakastinta jäisemmälle

Mutta pitkään en estää voi:

 

Et jaksa enää odottaa

Että olisin valmis, sinun nainen

Makaisit jäässä vielä viisi vuotta!

Lupaan, tilanne on sit toisenlainen!

 

Siihen asti kartutan pakastimia

Täytin yhden taas viime yönä

En minä ole koskaan rakastunut

Ja suhtaudunkin tähän työnä

 

Ei tunteita peliin, koska ei niitä tule

Jäänoita on aivan turtaa

Mutta varmasti on joku jossain

Joka keräilytarpeeni murtaa

 

Niin että tuntuisi kai varpaissa asti

Meissä molemmissa

Että tässäpä me puuttuvat palat

Ollaan yhteen ilolla juurtumassa

 

Päästäisin pakkasukot vapauteen

Pienen vaimon löytäisi Kalle

Heikki varmaan missin tai mallin

ja Herra uuden hameen alle

 

Mut en tiedä voisinko päästää

Pois hartainta pakastettua

Kuka kymmenen kylmän vuoden jälkeen

Voisi edes rakastaa muita kuin mua?

Miten olla säälipillu

24.05.2013 at 23.57

Odottavan aika on pitkä. Sinä joudut odottamaan provosoivan ja itseänikin järkyttävän otsikon ideaa vielä hetken, koska ensin kerron kuulumiset. Itse olen odotellut jo pitkään kirjoitusinspiraatiota, kesäistä irtiottoa ja miehiä. Nyt ne kaikki ovat tässä.

Miehet ovat tässä elämänhetkessä eri formaatissa kuin mitä aiemmin kuvittelin haluavani ja tarvitsevani. Lähdin juuri matkalaukun ja polkupyörän kanssa kesäksi Helsinkiin, ja myönnän heti, että Turun kaveripoikia tulee saatanallinen ikävä. Toivottavasti he eivät ole huomanneet, että olen tuijottanut heitä jo kuukauden ajan hyvin intensiivisesti. Yritän tallentaa jätkien virneitä ja sutkautuksia mieleeni, jotta voin sitten muistella niitä. Säilön myös kaikkia niitä kehuja, joita he ovat selvänä ja shelvänä sanoneet.

Hoh, tiedättekö sen peiteltävän nauruvirneen, joka pyrkii naamalle erityisesti julkisilla paikoilla, kun muistaa elävästi jotain hauskaa? Juuri sillä tavalla aion kuikuilla itsekseni, kun muistelen jätkien juttuja.

Aion toki olla hurmaava ja vilkas kesäkölli, joten toivottavasti en ehdi ikävöidä. Ja onhan tässä näkynyt kaveripoikien lisäksi muunkinlaisia miehiä, mutta silloin kun niitä ei näe, tuntuu ihan siltä, kuin niitä ei olisi oikeasti olemassakaan. Kaveripojat taas ovat hollilla niin että tuntuu.

Kaveripoikien kanssa valmistetaan massimosti aamupalaa, saadaan musikaalikohtauksia ja lojutaan naurudarrassa. Hauskinta on käydä kaveripoikien kanssa arkena ihan vain kävelyillä ja kahviloissa.  Marketin lihaosastolla viivytään niin kauan, että koriin päätyy varmasti hyllymetrien hinta-laatusuhteiden parhaimmisto. Seuran annetaan tehdä kaltaisekseen, joten minäkin harmittelen, että miksi terassilla ohikulkevan tytön timmejä takamusnäkymiä peittää iso olkalaukku.

Hitto vie mitä verbaalista sarjatulitusta me yhdessä viskommekaan. Äijät on ihan supersankareita. Batman, Ironman ja vanha kunnon Man of Steel yhdessä köntässäkään ei pärjää näille ystäväjätkille, ja se on todella rutosti, melkein jo yritin muotoilla asian uudelleen, mutta kyllä, näin on närhet.

Vaikka olisin juhlimassa eksklusiivisessa paikassa kaukana vakkariporukasta, niin kummasti aina humalainen pääni ja saastunut sydämeni johdattaa minut kaveripoikien luokse. Te nälvivät jääräpäät ja vääriin tyttöihin hurahtavat känniääliöt, olen niin ylpeä teistä. Viihdyn kanssanne joka ikinen kerta, vaikka vain nuokkuisimme pihalla. Autatte pyydettäessä, piristätte pyytämättä. Opin ja oivallan teiltä koko ajan. Esimerkiksi viimeksi opin maistelemaan viskiä ja oivalsin naisten taipuvaisuuden säälimiseen.

Nyt alkaa se säälipilluosio.

Tytöt eivät osaa pelata lautapelejä säälimättä kanssapelaajatyttöjä. Kilpailuhenki höyryää juu, mutta tietynlainen vaihtokauppojen ehdottelu välähtelee siellä täällä. Yksi kaveripoika imitoi tilannetta osuvasti: ”Vooi eei, Virve sä tulit mun Erottajalle, ja siinä on hotellikin. Hei ei sun tarvi maksaa nyt kerralla koko maksua, ku sulla on rahat niin lopussa” tai ”no kyl mulle käy, et Virve laittaa laudalle erisnimen ja lyhenteen, ku eiks Lyni oo periaatteessa yleisesti tunnettu paikka?”

Miksi ihmeessä lautapelaajanainen sääliskelee kaveria?

Jos Monopoly-satkun tai Scrabble-laatan vippaaminen pidentää hauskaa pelihetkeä, niin mikäpä jottei. Mutta Afrikan tähdessä Virven on ihan turha kinua oikoreittiä Tangeriin. Se lautapeli on lyhytkestoinen, joten armosta viis.

Pelattiin muuten viime kesänä yhtenä humalaisena mökkiyönä Afrikan räsytähteä. Kahden hengen joukkue menetti tyhjästä kiekosta yhden vaatteen, rosvosta lähti kaksi. Aika on kullannut muistot ja suosittelen peliä lämpimästi, mutta kaveripojat eivät kyllä säälineet surkeaa pelimenestystäni yhtään, kun Madagascarin rosvo vei viimeisetkin rahat ja kankaat.

Naiset säälivät kai luonteesta huolimatta enemmän tai vähemmän mitä tahansa viattomia, epäonnisia, kärsiviä tai muuten vain myötätunnon tarpeessa olevia eläviä ja elottomia. Syökää nyt joku tuo viimeinen mansikka, ettei se parkapolo joudu yksin roskikseen! Joten jos tällainen äidillinen mekanismi kerran naisissa on, säälipillu on kaiketi ihan vain biologinen reaktio.

Jututin ihan mielenkiinnosta muutamia säälipillun uhreja eli säpi-naisia. Säälipillu on tässä yhteydessä se ilmiö, joka voisi tapahtua krapula-aamuna, kun ei herää yksin. Kyllähän säälipillutilanteesta pääsee pakoon, koska täytyy painua suihkuun, kahvinkeittoon tai power-magic-fit-pilatekseen. Tai sitten pitää ruokkia sedän marsu. Tai mihin ikinä mielikuvitus ryntää.

Mutta ai, ai mikä umpikuja onkaan, jos nainen herää vaikka puolitutun vierestä. Säälipilluun päädytään esimerkiksi kuulemma näin:

Yöllä oltiin niin kanuunoissa, että päätettiin jättää hommat aamuun. Kun heräät aamulla kurkku kuivana kammiona, tiedät että himoa ei ole eikä tule. Siinä ajattelee luultavasti heti, että eeei perkele hyvä ettei tehty mitään, nyt en enää halua, ja ei, ei kyllä halua tuo mieskään, koska hämähäkkiripsien kehystämät darranpunaiset pöhösilmäni eivät vitussa vastaa oikeaa, sisäistä kauneuttani. Kyllä ne silmät varmasti sielun peileinä toimivat, ja hyvin toimivatkin, onhan oloni par aikaa läpimätä.

Jostain kumman syystä mies alkaakin sitten pussailla olkapäitä ja niskan hiuksia. Tarkistat onko mies tosissaan, ja bingobingoboom, sen silmissä on sellainen velikullan katse ja sen kädet liikkuvat hallitusti paikoissa *piip*, *piip* ja *piiiiiiiip*.

Siinä sitten ajattelee, että voivoivoi, vittu mitä vittua, miten tästä pääsee pois niin, ettei loukkaa miehen tunteita! Miten ihmeessä ei tule nolattua miestä tai itseään? Periaatteessa on antanut yöllä ymmärtää, joten nyt mies on hymy huulilla ja lämmittelee sinnikkäänä ja onnensa yksinäisillä kukkulavuorilla. Mies on ihan komea ja hauskakin, ei siinä mitään. Nopealla päättelykyvyllään nainen laskee toistuvien ja satunnaisten törmäämisten todennäköisyyden, yhteisten Facebook-kaverien määrän ja orastavan aktin keston, ja päättää luultavasti kaikesta huolimatta miellyttää.

Tilanteesta pääsee siis pois helpoiten avaamalla sakset.

Kaveripojat kuuntelivat säälipilluesimerkkiä ärsyyntyneinä. Missä on tämän naisen oman ruumiin kunnioitus? Eikö ruumis ole pyhä?

No eipä sitten kai.

Ilmeni myöhemmin, että muutamat miehetkin ovat antaneet säälistä, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä ruumiin laiminlyömisen kanssa. Jos nainen vinkuu, hinkuu ja hinkuttaa, on helpoin tuikata, feikata ja lähteä kotiin. Seuraa paljon vähemmän kärsimyksiä, kuin mitä naisen torjumisesta ja itsetunnon kolhaisemisesta seuraisi. Kyllä sitä hetken voi kroppaansa toisen hyväksi käyttää. Ja voihan tuleva ollakin yllättäen hyvää, kivaa tai loistavaa.

Olisiko parempi termi säpille sittenkin siis hypi eli hyväntekeväisyyspillu?

Kuulin myös mielipiteitä siitä, että jos tyttö antaa ensitapaamisen jälkeen, hyvästä tahdosta tai ei, niin mies ei ota naista enää vakavasti. Game over ja risti sinun otsaasi. Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Ei olla sitten enää vaimomateriaalia ei. Ovatko hypin antaja ja vaimomateriaalin kantaja siis jonkinlaisen janan vastakkaisissa päissä? Nyrkkeilykehän punainen ja sininen? Sakset ja kivi?

Vaimomateriaali-termiin olen törmännyt jo viiden vuoden ajan. Ihan ketkä tahansa jätkät huikkailevat joskus lehtien, katujen tai tv:n mainosten naisista, että ”oijoi, onpa ihana vaimon näköinen nainen!” Vaimomateriaalia ei kuulemma mietitä tietoisesti, mutta sen tunnistaa, kun kohdalle osuu. Ne mainosten naiset ovat aina luonnonkauniita ja suoraselkäisiä. Niitä miehet eivät edes yrittäisi ensitapaamisella sänkyynsä, veikkaanpa.

Pakotin pojat listaamaan jotain ihanteellisen vaimon ja tulevien lasten äidin piirteitä, ja vastahakoisesti ilmeni seuraavaa:

- Sopivasti kissa, vilpitön kissa, ei viekas kissa.

- Fiksun näköinen, pukeutuu hyvin.

- Ei huonoja elämäntapoja.

- Jos lähtee ulos, niin tietäisi, ettei se vedä superperseitä ja yhden illan juttuja.

- Kiltti.

- Urheilullinen.

- Hieman edes kodinhengetär, että voitaisiin yhdessä leipoa ja sienestää.

Nyt tuli mieleen muutamia askarruksia:

Jos pahimmillaan pystyy olemaan jätkän matolle päätyvä vaatteeton baarintähti, mutta parhaimmillaan on vaimomateriaalilistan kaikkia kohtia, niin mitä väliä on muulla kuin miehen fiilispohjalla?

Niinpä. Kaikki on sattuman varassa.

Ei kuitenkaan ehkä tahallisesti kannata vahingoittaa vaimomateriaali-imagoaan, koska mitä useammalla on sinusta saksijalka-edwardin kuva, sitä hankalampi on vakuuttaa olevansa ihan tavallinen tyttö. Koska valitettavasti sinäkin olet vain tavallinen tyttö.

Eli muista sinkkunaisen kultaisin ohje: never kiss and tell. Suomennettuna: älä kailota ja hoilota tarinoitasi ääneen kaikille senkin moukan houkka.

Ihan sama sisälsikö viime yösi säpinää, säpiä, hypiä vai maailman taivaallisinta superkyytiä, muista kunnioitus. Tämän jos jonkin olen oppinut kaveripojiltani. Tiesittekö te tavalliset tytöt, että kunnon miehet eivät oikeasti jaa keskenään seksisählyn yksityiskohtia? Hehkuttavat peliprinssit ovat oma alalajinsa, mutta tavalliset miehet keskustelevat näin:

”No saitko?”

”Joo.”

”No?”

”Joo-o.”

”Oliks hyvä kroppa?”

”Joo.”

”Näätteks vielä?”

”Kattoo ny, en tie vielä.”

Huomasitteko fiilispohjan? Naiset taas erittelevät ja analysoivat ihan kaiken. Siis aivan kaiken. Pahimmillaan käydään porukassa läpi jokainen miehen luoma vilkaisu, kosketus, sanavalinta, äänenpaino, huutomerkki ja ilme. Tai näiden puute. En edes kärjistä tässä yhtään, koska en tarkoita nyt naisten hömppäpimppulehden ”tunnista miehen todellinen luonne kuorsaamisen vivahteista”-kaltaista abc-listaa, vaan ihan rehellistä yksityiskohdilla mässäilyä.

Miehet, olen pahoillani, mutta yökylätyttösi lähimmät ystävät tietävät sinusta enemmän turhuuksia kuin sinä itse. He saattavat tietää käytetyt asennot paremmin kuin mitä sinä edes humalaltasi muistat.

Naisten on aivan turha analysoida sunnuntaibrunssilla suu täynnä ciabattaa aamudarran hypisäpi-seksiä tai tuleeko rakastajahetkelle jatko-osaa, koska ei voi tietää. En jaksa enää kuunnella yhtäkään ”mitähän se musta meinaa”-jorinaa minun sunnuntaibrunsseillani.

Säälittävää naiset. Älä ole enää koskaan niin säälittävä, säälijä tai säälipillu, että unohtaisit kunnioituksen. Kroppaasi tai ketä tahansa miestä kohtaan.

Kuulemma kun rakastuu, niin sitten ei edes halua mehustella yksityiskohdilla. Se on kiva kuulla. Mutta vaikka kyseessä olisi never again -hyväntekeväisyystempaus, muista kunnioittaa miestä edes sen verran, ettei koko tyttökööri tiedä, miltä miehen naama näytti kun se tuli. Tyttökavereidesi elämä on ollut hauskaa ja jännittävää tähänkin asti, eivätkä he osaa kaivata yksityiskohtia, joista eivät tiedä.

Eli kesäneidot, vapauttakaa päänne ja suunne jonninjoutavilta. Eikä mitään hyväntekeväisyystempauksia siellä maksimekon alla, kuuluukos?

Näin ollen säpittömiä pelihetkiä ja rentun rentoa kesää kaikille! Olkoon kesäkuun alku yhtä tyylikäs, lämmin ja epeli kuin koko kaveripoikakööri,

toivottaa vilperi Riikka

Miten olla silkkii sun sylissäsi

19.11.2012 at 21.02

Tuskin ketään kiinnostaa, mutta aionpa olla ensimmäistä kertaa elämässäni ilman meikkiä seuraavat kuusi päivää. Et voi ymmärtää, jos et tarvitse arkeesi meikin sipaisua. Siisti meikki silottaa, piilottaa, pelastaa ja kaunistaa, ja sillä sipuli.

Samaan pystyy vain Sinun vierestäsi heräävä ja Sinusta hurmaantunut mies. ”Ei naisten tarvis meikata” ja ”nainen on kauneimmillaan herätessään ja ilman meikkiä”, sanovat miekkoset.

No totta kai naiset ovat ihanimmillaan aamulakanoissa, koska heräävät teidän miesten vierestä! Onnellisena ja lusikka-asennosta ja hyvällä tuurilla vielä aamustondiksen painautuessa alaselkään!

Kenen iho ei muka olisi silloin onnesta kirkas, pehmeä ja silkkii ?

Jokainen tietää sen olon, kun pumpulipeti kylpee viikonloppuna auringonvalossa, ja välillänne on aamu-utuista rakkaustunnelmaa. Onhan sillä nyt kaunistava vaikutus, herranpieksut. Näkisittepä miehet kolean yksiönsä suihkuun raahautuvan naisen naaman maanantaina kello 7. Se naama tarvitsee meikkiä, ja äkkiä.

Mutta siis säälittävät kuusi päivää. Tajusin sunnuntaiaamuna, etten ole kymmeneen vuoteen ollut niinkään lyhyttä aikaa au naturel. Kymmenen vuoden meikkivoidemäärästäni saisi koottua ehkä yhden Egypti-tason pyramidin. Ja yhden vielä isomman sfinksin.

Au naturel kuulostaa toki raikkaan ihanalta, mutta tosielämässä tällainen meikitön ja marraskuun kalpea Riikan naama näyttää kyllä aidoimmillaan ihan saatanan hirveältä. Näytän koulukiusatulta luonnonsuojelijalta. Näytän vätykseltä, vässykältä ja väljähtäneeltä. Näytän etäisesti myös petetyltä, jätetyltä ja huumeriippuvaiselta.

Samaan aikaan en näytä yhtään miltään. Ja olenhan minä jotain. Eli ilman meikkiä minä en siis ole minä. Tässä oli teille annos vuosituhannen naislogiikkaa.

Au naturel tarkoittaa projektissani nimenomaan meikittömyyttä, en minä nyt mitään feministin karvapeltoja ala kasvattamaan. En pese hiuksiani sadevedellä enkä kuori naamaani jalkakäytävän soralla. Pikemminkin tämä on puhdistus ja puunaus -viikko.

Tehohoidot, tehorasvat, tehovoiteet, purkit, pullot ja purnukat ovat asemissaan, valmiina taisteluun. Pieni kauneusarmeijani seisoo rinnallani tiukkana, mutta pehmentävänä ja tuoksuvana. Ai niin, voisin minä liikuntaakin lisätä. Tulee niitä endorfiineja ja muita ilopillerimekanismeja.

En lähde erittelemään iho-ongelmiani, mutta sanotaan näin, että ehkäisymenetelmän lopettaminen oli erittäin surkea idea. Ulkoilmavajeella, stressillä, univelalla, suklaalla ja meikkisuti-hygienialla saattaa olla toki arpansa tässä potissa. Olen jäänyt koukkuun meikkivoiteen tasoittavaan vaikutukseen, vaikka kyllä minä ilmankin meikkiä kehtaan tuolla mannuilla huidella.

Sunnuntai meikittömänä ei ollut mikään saavutus. Mutta maanantaiaamun luento oli jo nieleskelyn paikka.

MIKSI sinä hyvännäköinen kampus-ihastus olit aamuluennolla!? Et sinä ikinä ole! Miksi juuri tänään katsoit pitkään? Tai totta kai sinä katselit juuri tänään, näytinhän uskomattoman rumalta.

Miksi muuten tummat silmänaluset eivät ole vain tuossa silmien alapuolella, vaan sinertävyyttä on myös silmien sisäpielissä? Mikä vitsi tämä nyt on? Kuka siellä ihon alla sutii tuota väriä? Oletko kapinallinen pikkumaalari, josta kuvaamataidon opettaja ei tykännyt? Teet vähän omalla tyylillä, niinkö?

Käyn tahallani vähän ylikierroksilla. Ei tämä ole haaste eikä mikään. Toki nyt on vasta maanantai ja iltapäivä. Onneksi tällä viikolla on enää neljä luentoa, eli periaatteessa julkisia esiintymisiä ei edes ole. Treeneihin en meikkaisi eikä kirjastossa ole ollut ketään komeaa aikapäiviin. Minun ei tarvitse miellyttää tasaisella naamalla ja silmiä suurentavalla ripsivärillä yhtään ketään, ei edes omaa peilikuvaani. Tältä minä oikeasti näytän, joten tällä naamalla mennään.

Paitsi että pitäähän minun syödä joka päivä yliopiston ruokaloissa. Siellä olisi aina kiva näyttää kivalta. Niin ja perjantaina on työvuoro. Pitikö minun mennä muuten tiistaina sitsien emännäksi? Oi toivottavasti en törmää tällä viikolla Kopiokonemieheen.

Paitsi että totta kai minä törmään, varmaan jo huomenna. Elämäni on yksi farssi, tietäisittepä vaan kaiken. Ally McBealit ja Bridget Jonesit ovat fiktiivisiä olentoja, mutta minä olen ihan tosielämän fantastinen farssinainen.

Loppuun täytyy myöntää, että farssinainenkin haluaisi herätä vielä jonkun vierestä. Olisipa ihanaa, jos jonkun mielestä olisin kauneimmillani herätessäni. Kaipaan läheisyyttä.

Voihan kristus. Orastava joulu pehmentää näköjään aivoja. Huomasin ajattelevani äsken, että olisipa söpöä olla varattu. Mikä minua vaivaa?

No, puhdasta viikkoa kaikille,

toivottaa silkki-ihoon pyrkivä Riikka

Miten olla helppo

14.11.2012 at 06.43

Otin suuria harppauksia ylä- ja alapään hyväksi.

Varasin kahden vuoden välttelyn jälkeen ajan hammaslääkäriin, koska suuni on totaalisen fucked up. Olen valmis vaikka riskeeraamaan vähäisenkin viehättävyyteni hammasraudoilla, mikäli vääräleukani sellaista tarvitsee. Kalusto on saatava kuntoon ennen kuin joudun naimamarkkinoille. Ja parempi ottaa raudat nyt, kun minulla on vielä huumorintajua. Ei suuni ulospäin näytä pahalta, mutta sisäinen kauneus vaatii rautaisia otteita. Ehkä. Raportoin sitten mitä Herra Pora tai Täti Reikä sanoo.

Ja sitten alakertaan. Ostinpa sitten geishakuulat. Viisitoista euroa. Tällä rahalla sain kaksi lilaa palloa ja, ikävä kyllä, turhautuneen mielen. En ole aiemmin tietoisesti treenannut lantionpohjalihaksia, vaan olen luottanut pilates-tuntien pinnistelyn vaikutuksiin. Ja taidan luottaa jatkossakin, koska mokomat pallot aiheuttavat typerän olon. En minä halua lähteä juoksulenkille tai hyppiä äksää muovipallot pillussa. (Anteeksi kielenkäyttö!) Tunsin oloni urpoksi. Sitä paitsi ne pysyvät messissä loistavasti. En usko, että lantiolihaksistoni on kuitenkaan neitsyen piukkana, joten olen ärsyyntynyt. Mitä nyt teen? Putiikin seuraavana tasona tarjottiin sitten kahta nopan kokoista palloa, ruostumatonta superterästä ja painoa kuin synnillä. Hyvä jos sellaisten kanssa voi maata hiljaa paikoillaan.

Eli vihdoinkin kun otin härkää sarvista, niin sarvet jäivät käsiin ja härkä jatkoi matkaa.

Petyin, ihan kuten minkä tahansa vesiperän kanssa. Nyt olen turhaantumisesta lamaantunut, joten enpä viitsi tehdä asian eteen mitään. Ainakaan hetkeen.

Minua vaivaa suunnattomasti tämä viitsiminen. Eihän mikään ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa! Suorittaminen on hyvin helppoa, kun vain asennoituu oikein. Teinkin itselleni listan asioista, joita en ole tehnyt, koska en ole viitsinyt. Helpotti heti, kun näki oman laiskuuden ja saamattomuuden paperilla. Tästä on hyvä lähteä vetelemään kohtia yli. Yksi kohta vaatinee kuitenkin pontevampia ponnisteluja:

Mene juttelemaan kiinnostavalle miehelle.

Pikaisen gallupin jälkeen selvisi, että muutkaan tytöt eivät pahemmin aloita keskusteluja tuntemattomien kanssa, vaikka mieli tekisi. Iskurepliikkejä ja lämppäyslauseita ei pahemmin silti heitellä saati ajatella.

Suurin osa haastattelemistani miehistä ei yksinkertaisesti muistanut naisen tekemiä aloitteita. Naiset kuulemma hymyilevät vähän vaisuina ja antavat itsestään loppujen lopuksi jopa hieman kuikuilevan dorkan kuvan. Tai sitten naiset laittavat kaverin asialle. Ei siinä mitään, wingmanit ovat loistavia, mutta viedä nyt tyttökaverin puhelinnumero rikkinäiseen tuopinaluseen raapustettuna? Joo ei. Ehkä tässä on syy, miksei kukaan puhu wingwomaneista.

Olen ollut baarissa sinkkuna kohta kolme vuotta, ja tavallisin tarina on se (sanoi sen sitten ääneen tai ei), että sitä toivoo törmäävänsä loppuillasta johonkin ihanaan mieheen, joka tulisi juttelemaan ja ehdottaisi tapaamista joko heti, hetken päästä tai edes huomiselle.

Mutta ihanat miehet eivät tule juttelemaan. Mikä minussa on vikana? Eihän minulla ole hammasrautojakaan!

Tajusin että olemukseni ja käytökseni ovat vaikeita. En ole vaikeasti tavoiteltava tai koppavasti liihotteleva. Enkä näytä siltä, että joku olisi tunkenut minuun joka rööristä jättimäisiä geishapalloja. Mutta olenko vaikeana? – Kyllä.

Naiset vaikuttavat siltä, että heillä parempaa tekemistä. Sillä he peittävät sitä, että he todella odottavat illalta enemmän kuin vain humalaa ja ystäviä.  Vaikean oloiset eivät vaikuta yhtä helpoilta kuin mitä oikeasti ovat. Ja huomio! Helpolla en tarkoita sitä, että haarat aukeavat kelle tahansa jermujormalle ja koska tahansa, vaan helppo siinä mielessä, että sitä olisi helposti valmiina tutustumaan mahtavaan tyyppiin.

Minulla on todisteita:

Olin jälleen baarissa perinteisen tiiviissä tyttöseurassa ja vilkuilin hätäisesti äijiä aina kun muistin. Kävelin ympäriämpäri pitkin pituuttani ja kuvittelin, että kaikki katsovat. Kukaan ei saletisti katsonut.

Kotvasen kuluttua lanseerasimme ongen. Kyllä. Onki oli konkreettisesti baariterassin koivun oksa, naruna toimi kaverin tennarinauha, uistimena korvakoru, ja siihen kun lämästiin vielä puhelinnumero killumaan, niin johan oli eri meininki.

Miehet hymyilivät, tuuppasivat kavereitaankin ja osoittelivat meitä. Moni tuli juttelemaan. Puhelinnumeroita meni muutamia. Shotteja meni enemmän.

Oli helpompaa olla helppo, kun oli rekvisiittaa ja rentoa meininkiä.

Olin taannoin myös baarissa sulkapallomailan kanssa. Minulle ei ole ikinä tultu juttelemaan sillä tavalla. Loppua kohden tarinani ”sulkapallon SM-kullasta” alkoi sujua jo niin luontevasti, että pajunköysi upposi mieheen jos toiseen. (Antakaa minun elää tässä luulokuplassa!)

Kyllähän näitä rekvisiittatarinoita on, mutta aivan liian vähän! Rekvisiitta on kaiken alku, avain ja ydin ja puheenaiheiden kehto. Rekvisiitta on naisen paras wingman.

Ihan sama minkä objektin, elementin tai esineen tempaiset, kyllä ympäristöstä tavaroita löytyy. Esimerkiksi yksi ystäväni tutustui mieheen tarjoamalla tälle kuivalihaa naapuripöydästä.

Seuraavaksi yleistän raa’asti:

Naiset eivät uskalla mennä juttelemaan miehille baareissa ilman pulleaa humalaa. Silmäpeli sujuu, mutta aloitetta ei tehdä. Miksi? Ei viitsitä! Kyllä joku mies tulee juttelemaan, jos sitä kiinnostaa. Niin varmaan. Ei muuten välttämättä tule.

Kerran joku mies sanoi minulle: ”Yleensä naisilla on isot silmät ja näyttävät ripset, mutta sulla on tollaiset pienet, kivat ja velmut silmät.” Kerrassaan erikoinen kommentti, mutta jäipä mieleen. Mitä jos kiva tyttö menisi sanomaan jotain vastaavaa ja simppeliä kivalle pojalle? Pelkääkö kiva tyttö pakkeja vai nolostumista? En yksinkertaisesti tiedä. En ole koskaan kokeillut kehua miestä.

Pitäisi ottaa härkää sarvista. Olla oman onnensa härkätaistelija.

Överilärveissä ja naamaperseinä härkää on kuulemma otettu myös haaroista. Miehet pelästyvät sellaisia rivoja räkäkännääjiä, mikäli eivät itse ole samalla humaluustasolla.

Jos olen lähestynyt tuntematonta miestä sanallisesti, se on tapahtunut kaatokännissä ja seuraavin tavoin:

-        Mä tiedän mikä sun nimi on! Mutta en tiedä mistä mä sen tiedän! Kunhan tiedän! Mennään! Tadaa.

-        Älä sovi mitään hei loppuyöksi, mennään! Tadaa.

-        Mitä sä täällä istut, mennään! Tadaa.

Tanssilattiahinkkauksia ei lasketa. Eikä muita fyysisiä hyökkäyksiä. Kerran hyppäsin mukavan miehen syliin täyteen ahdetussa autossa ja työnsin vain naamani hänen naamaansa. Ta ja daa. Ei se tee naisesta kyläluutaa, jos pari kertaa vuodessa käy kiinni.

Mutta mites tämä normaalitilassa lähestyminen? Kauheasti ei kannata sitä rohkeutta keräillä, koska jos jää sarvet käteen, niin meni aikaa turhaan vetkutteluun.

Pidin gallupin naisten käyttämistä iskurepliikeistä, ja tässäpä teille suppeasti satoa. Tämä ensimmäinen ilahdutti minua suunnattomasti. Siihen tarvittiin vain puhelin:

Random miekkonen puhuu puhelimessa. Huikkaan: “Muista sanoa multa terveisiä!” “Ok, mikä sun nimi on?” “Tiina.” “Täällä joku Tiina lähettää sulle terveisiä. Se vaikuttaa hauskalta ja meen nyt juttelee sen kanssa, moikka.”

Seuraavillakin on saatu kollia:

Lähdeks treffeille?

Ooksä homo vai varattu?

Näytät siltä, että tarjoat mulle drinkin!

Joskushan meidän on kuitenkin pakko panna.

Kyllä se on naiset niin, että jotkut kehtaavat enemmän kuin toiset. Minä en ikinä sanoisi neljää viimeisintä lausahdusta ääneen. Tiinan lähettämät terveiset tuntuisivat paljon luontevammalta.

Lupaankin nyt ottaa ensi kerralla härkää sarvista. Aion viitsiä tarttua toimeen.

Olen bongannut komean ja ihanalla äänellä puhuvan Kopiokonemiehen, josta en tiedä muuta kuin että hän oli mies ja hän oli kopiokoneilla. Mutta mitä teinkään? Olin nainen, olin kopiokoneilla. Ja tein en mitään. Jatkoin papereideni kopiointia ja kuikuilin. EREHDYS, huudettaisiin vanhassa mustavalkoisessa suomalaisessa elokuvassa. Minun olisi pitänyt tehdä ja sanoa vain jotain, raapaista rekvisiitta käsiin ja aloittaa keskustelu. Olisin voinut vaikka heittää häntä kynällä ja sanoa ”hei voisitko auttaa tämän jumiutuneen kopiokoneen kanssa” ja hymyillä päälle pilke silmäkulmassa.

En osaa hymyillä pilke silmäkulmassa selvin päin, mutta samapa tuo. Kaipa pieni virnistyskin käy. Elämäni on yksi farssi, ehkä tästä tulee vielä hyvä tarina tyttöjen lounaskeskusteluihin.

Kerron sitten miten meni.

No, loppuun vielä kieltolista kunniallisille naisille:

-        ei kourimista ja hyökkäämistä

-        ei pervouksia tai horohourailuja

-        ei vaikeaa naamaa ja epämääräistä vilkuilua

-        ei kaveria asialle muuta kuin poikkeustilanteissa

P.S. ”En mä viitsi mennä juttelemaan kun mulla on nää hammasraudat” ei kelpaa tekosyyksi. Hyvä tässä on tietenkin nyt vielä huudella, kun ei ole rautoihin jumittunutta parsaa hampaissa.

Onnea kalaan ja härkätaisteluun

toivottaa helpompi Riikka

Miten olla tehomimsi

22.09.2012 at 21.08

Voi että kun koko ajan vain hymyilyttää. Olen rakastunut. Tähän syksyyn. Kaunista syksyä kaikille!

No olen minä vähän rakastunut miehiinkin. Ne ovat niin komeita näin syyskuussa. Jalkakäytävillä ja rakennuksissa liikkuu herrasmiesrenttuja. Ne farkut, ne laukut, ne pipot, ne lasit, ne takit, ne kengät. Juuri sopiva naamakarvoitus, paitojen läpi piirtyvä lihaksisto, virneät hymyt, nauravat silmät ja se suihkunraikkaus.

Olen ihan ulapalla tuuliajeleva käkikello. Lakoan kuin vilja. Kompastelen. Kävelen päin ovia.

Uusia kampus-ihastuksia on aivan liikaa. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta he ovat totta totisesti syy nousta aamuluennolle. Ah, te yliopiston miehet. Olette opiskelumme ilo ja päiviemme valo. Te olette välillä niin charmikkaan totisia tunneilla, take away -pahvimukit vieressä, kirjoitatte ja kuuntelette, olette niin keskittyneitä, fiksuja tulevaisuuden ammattilaisia!

Minä harjaan hiukseni (ja sheivaan salapaikan) teitä varten.

Virnuilen ja ajattelen penkissäni, kuinka te vielä tulette vastaan joissakin souturastipalavittupelijoulubileissä juuri sen verran humalassa, että saan höynäytettyä teidät kotiini. Oi ja sitten me ei nousta seuraavana päivänä sängystä minnekään.

Nyt kuulosti siltä, että haluaisin yksiööni kerralla useamman koiran. Yksi kyllä riittää. Olisipa edes yksi.

Minullahan oli sitten tosiaan vain kolme kesäheilaa. (Lämpimät terveiset! Ja anteeksi ja kiitos ja ole hyväää). Mutta siitä viimeisimmästä kesäheilasta alkaa olla jo aikaa. Kolme kuukautta. Jepjep. Autiolla aavikolla ei edes tuule. En ollut ihastunut koko kesänä. Mitä kummaa! Onneksi kävin loppukesästä ensitreffeilläni, jopa kaksi viiva kolme kertaa kuulkaas näin saman pojan.

(Miksi ihmeessä kenenkään kannattaa siis kuunnella minua. Olen Suomen surkein sinkku.)

No, näiden faktojen valossa ymmärrätte miksi olen koukussa tuntemattomiin miekkosiin yliopiston ruokaloissa. Konkreettisesti miesjuttuja on kuitenkin nyt nolla (0), joten tehomimseys sopii syksyn teemaksi. Nyt päästäänkin siis aiheeseen ”miten olla tehomimsi”!

Tehotyttö ja supermimmi ovat kamalia termejä, eihän me nyt sellaisia ylisuorittavia ilopalleroita haluta olla. Mimsi on mimmin rennompi versio. Mimsi sen olla pitää. Tarkistanpa heti googlesta, ettei mimsi tarkoita minkään taudin syöpyvää näppylää tai seksuaalisesti häiriintynyttä rasistia.

(Lisäys: mimsi ok tässä kontekstissa.)

Tehomimsi on se nainen, joka haluan olla. Tehomimsi hymyilee aamulla ikkunasta kauniille syysmaisemalle. Tehomimsin mielestä sadesääkin on kiva, koska ei ole olemassa surkeaa säätä, on vain vääriä varusteita. Tehomimsi jaksaa keittää aamupuuron, tanssahtelee hyvän musiikin tahtiin, muistaa hammaslangan ja pukeutuu tyylikkään huolitellusti. Tehomimsi opiskelee niin hyvin, että välillä hän saa palkita itsensä katselemalla miehiä ja mielikuvitusrepimällä heidän paitojaan.

Sitten tehomimsi käy hikoilemassa mielilajinsa parissa, ostaa ruokakaupasta kuusi pussia vihanneksia ja saapuu nättiin kotiinsa. Tehomimsi muistaa venytellä ja huoltaa koko kropan eikä käytä aikaa turhuuksiin. Nukkuu kahdeksan tuntia yössä. Nauttii vapaa-ajasta ystävien kanssa.

No, minä olen ostanut uudet kengät, uuden laukun ja elämäni ensimmäiset silmälasit. Olen tyylikäs. Totta vitussa. Minulla on salikortti ja kuntonyrkkeilyharrastus ja uudet lenkkarit. Kaikki ovat toiminnassa joka viikko. Minulla on kalenteri sopivan täynnä, ja rakkaudella raapustettu viikkosuunnitelma näyttää mukavalta. Jääkaapissa ei ole valmispaskaruokaa, vaan potentiaalisia elementtejä suht terveelliseen kokkailuun. Sisustus on ojossa, jukkapalmu on vihreä ja tiskiallas on tyhjä. Hammaslanka, ystävät ja mielikuvat paidattomista miehistä, check check CHECK.

Mutta. Mikä tämä viikonloppuromahdus on??

Tehomimsi muuttuu köyhäksi läskiksi, jonka pää täyttyy rentuista ja älköhöölistä. Mokomia taikinan muotoisia rottia koko naisjoukko. Arjen tehomimsi unohtaa kohtuudet, kahvakuulatreenit ja kortsut. Oi ja darrasunnuntai. Se on se paras päivä. Silloin syödään. Kaverinkin karkit, kun se ei enää jaksa, mutta periaatteessa et syö kaveriasi enemmän, koska hän ei ole kuluttanut kaloreita yhtä paljon kuin sinä, koska sinä sentään kävelit päivällä pankkiautomaatille ja takaisin. Lenkkeily 300 metriä via HeiaHeia.com.

Mikä siis neuvoksi?

HANKI POIKAYSTÄVÄ.

Rappion todennäköisyys pienenee kertaheitolla minimiin!

Mutta kun en minä halua vielä poikaystävää. Haluan vain ihastua johonkin ihanaan ja sen kanssa sitten nauraa vedet silmissä, käydä leffassa, hölmöillä, pussailla jaaa hyvää seksiä. Ja nukahtaa lusikka-asentoon, mutta sitten yöllä saa heti mennä erilleen ja vain nukkua tosi hyvin. Se on kivaa. Poikaystävä on AIVAN liian velvoittava suhde. Ajatella nyt jonkun toisen parasta. Parisuhdetta pitää työstää ja hoitaa, yhdessä pitää viettää aikaa ja ostaa yllätyksiä. Poikaystävähän voi masentua, jos haluan juoda viinipulloja omien kaveripoikien kanssa. Vai haluanko sitten enää juoda viinipulloja kaveripoikieni kanssa? Haluanko minä olla vain poikaystävän kanssa? Ilman viiniä?

Vain 10 % lähipiirini sinkuista haluaisi seurustella. Miksi tehomimsejä ahdistaa seurustelu?

Joku tv-sarjan naishahmo sanoi joskus käsikirjoitetussa repliikissään, että häntä ahdistaa, koska on stressiä ihmissuhteista. Aiemmin stressiä tuli vain ajan tai rahan riittämättömyydestä suhteessa tekemättömiin töihin, sitten stressaus laajeni ihmissuhteisiin, ja nyt keksittiin, että nämä asiat myös ahdistavat. Nyt kaikkia naisia ahdistaa ja ihan koko ajan.

Tässä tosielämän ahdistus-lauseita sinkkuystäviltäni (myös miespuolisilta!):

”Töihin ehtiminen / kandidaatintutkielma / tehtävä 5.6 / äidin puhelut / elokuvan loppuratkaisu / flunssa / juhannus / Marjatan syntymäpäiväkortin askartelu ahdistaa.”

”Se oli niin ihana ja kiva, mut en mä halua mennä sen kanssa toisille treffeille. Mitä jos me aletaan seurustella? Ahdistaa.”

”Se sanoi että on ollu ihastunu muhun koko kesän. Meni ihan maku. Ahdistaa.”

”Se soittelee aina silloin tällöin. Mitähän se meinaa? Ahdistaa.”

”Se laittoi aamulla käden mun ympäri ihan kuin oltais pari. Ahdistaa”.

”Se on taas online! Kumminkin alkaa taas puhua mulle! Äkkiä offline! Ahdistaa.”

Yhteenveto:
Ei sinua herranpieksut ahdista. Ahdistuminen on vakava asia, eikä tuntemasi tunne ole ahdistus. Tehomimseys se vain on vaakalaudalla. Sinua mietityttää, oletko vielä valmis muuttumaan:

Jos olisitkin vakavissasi jonkun kanssa, voisitko enää nauttia omista syysaamuista yhtä usein? Kaipaisitko edes niitä? Voisitko enää olla haluamatta kaikkia niitä yliopiston komistuksia? Voisitko olla riisumatta niitä oikeasti, vaikka onni ja olutjumala soisivat? Mitä jos parhaat unet eivät tulisikaan enää yksin omassa sängyssä? Mitä jos et menekään juuri tyttöporukalla sille reppureissulle Australiaan ja sille rietastelumatkalle Las Vegasiin?

Mitä jos olisitkin yhtäkkiä varattu? Voihan identiteettikriisi. Varattu on niin paljon rumempi sanakin kuin vapaa. Toki tehomimseydessä kiehtoo vapaus, vaikka eihän se vapaus minnekään mene. Kai. En minä tiedä. Jotain jännittävän kutkuttavaa tässä sinkkuudessa on, hiljaisinakin kuukausina. Haluan olla vielä vapaa siinä mielessä, etten halua olla velvollinen selittelemään menojani ja tekojani kenellekään. Enhän minä sunnuntaisin myönnä niitä itsellenikään.

Mutta eipä ainakaan ahdista. Kaverini Merikapteeni sanoo aina ”aika tavaran kaupitsee”. Luotetaan siihen.

Keksinpä juuri syksyn tehomimsin tavoitteen: Tässä on kaikki maailman vapaus ja aika tehdä mitä lystää, joten teepä sitten kaikkesi, jotta voit hyvin. Koska sitten kun voi hyvin, niin ei voi olla läpeensä paha akka, joka ryssii hommia ja muita ympäri pitäjää.

Lauantain kahvakuulatreeneihin menossa,

kampus-ihastuksesi Riikka

Miten olla kesäheila

15.06.2012 at 06.47

Aamupalani kohokohtia ovat korkkaamaton Hesari, tuikituore ananas ja viinalla raikastettu spurgu, joista viimeisin heräilee tragikoomisesti puiston penkiltä joko lumi- tahi lehtikasasta. Nyt puiston puut ja puskat käyvät jo niin vihreänä ja tuuheina, etten enää näe deekun sammumisasentoja. On todellakin tullut kesä. Ja kesä tietää kesäheiloja.

Jos nyt kerrankin ajattelen, sijoittasin kahden aiemman sinkkukesäni heilalukumäärän kymmenen heilayksikön hujakoille. Seuraa kuitenkin olennainen huomio: kesäheilastelu ei ole seksisuhde, vaan pikemminkin käyttäisin kaverini lanseeraamaa termiä virkistyssuhde. Kesäheilasteluhan virkistää mieltä ja kehoa!

Seksisuhde ei välttämättä pysty samaan. Seksisuhteitahan voisi jakaa alalajeihin, mutta en lähde miettimään nyt en-moikkaa-sua-selvinpäin ja friends with benefits -hommia yhtään, koska oli miten oli, ne touhut romuttuvat.  Ja viimeistään siihen hetkeen, kun yhteistä raukeaa euforiaa ja krapulapäivän huonon läpän naurukohtauksia erehtyy luulemaan rakkaudeksi.

Seksisuhde on kussut siinä vaiheessa, kun hän silittää tukkaasi muiden nähden. Seksisuhde on kussut siinä vaiheessa, kun olet poistunut lakanoista jo aikapäiviä, ja silti sinua hymyilyttää ja hyppelyttää.

Anteeksi, minulla on ehkä jonkinlaisia käsittelemättömiä patoutumia.

ELI kesäheilailu on siis eri keissi. Se on julkista, ihastuksen täytteistä ja kepeää. Kesäheilastelu ei välttämättä edes sisällä seksiä, joten laittaisin kesäheilamääritelmälle muutamia rimoja:

- vähintään pussailu
- molempien osapuolten välinen viehätys-kesähuuma-hypnoosi-tunne
- mikäli pussailua ei ole tapahtunut ennen syyskuun ensimmäistä päivää, kesäheilaehdokkaan hyväksyminen yhdeksi (1) kesäheilayksiköksi on kyseenalainen.

Kesäheiloista puhuminen ja kostuminen on huippukivaa, mutta täytyy muistaa, että heilastelu ei silti ole reilua. Kesti se sitten yhden festarimutaisen iltapäivän tai koko liukuvärjättyjen shortsien sesongin.

Syyt ovat simppelit. Kesäheiloja on yleensä useampia. Peräkkäin, päällekkäin, välillä, koko ajan, ihanasti haaveissa tai tukalasti samalla piknik-viltillä.

Sinä saatat olla tietämättäsi vain yksi suuren Heilojen Keilahallin kesäheilakeila, jonka kaatamisesta jollain tulee hyvä mieli. Vaikka olisit jollekin vain keila muiden joukossa, voit toki hyvin itsekin pelata useampaa rataa.

Onneksi kaikki sinkkunaiset haluavat olla juuri nyt hölmöjä ja spontaaneja. Päivän vitamiinit saadaan lonkerosta, proteiinit miehistä. Hiusten ja pepun heiluttelu on liikuntaa. Ketään ei tällä hetkellä edes kiinnosta särkyneiden sydänten syksy. Jos sellainen edes tulee, koska syksyllä ”en katsele miehiä niinku yhtään, käytän aikani järkevästi ja kuntoillen, ja täytän uuden kalenterini siististi, ja vain tällä uudella kynällä”.

On kuin älykkyysosamäärä kasvaisi sitä mukaan kun rusketus himmenee.

Mutta tosiaan, viis siitä, minähän en saarnaa, nyt on aika syventää rusketusta, ja kirmata vapaan varsan lailla turuilla, toreilla ja terasseilla! Tein kuitenkin vähän muistisääntöjä, jotta kesäheilana oleminen sujuisi helpommin. Kutsun kesäheilanaista tässä Pirkoksi ja kesäheilamiestä Panuksi.

1.     Pidä pää ja juoma kylmänä.

Pirkko ei saa pilata kesäyötään sillä, että tarkkailee katkerana, kuinka Panu flirttailee muille. Pirkon olo muuttuu muuten pikkuhiljaa mustasukkaiseksi, ja Pirkko-parka jää kökkimään yksin jokilaivan kannelle. Ärsytyksessä koivunlehtimojitokin puristuu käsissä ihan lämpimäksi, ja Pirkon naama alkaa näyttää naaraselefantin sukupuolielimeltä. Silloin pitää skarpata ja ajatella: tämä ei ole minun yöni Panun kanssa, en pilaa iltaani tällä, keksin jotain uutta, vaihdan lokaatiota.

2.     Ota tai jätä

Jos Pirkko kokee kuitenkin mustasukkaisuutta, ja/tai lokaation vaihtaminen vaatisi naapurisaarelle uimista, Pirkko voisi lausua itselleen tämän Kaarlo Kramsun Ilkka-runon pätkän:

”Ken vaivojansa vaikertaa
On vaivojensa vanki
Ei oikeutta maassa saa
Ken itse sit ei hanki”

Opettelin tämän ulkoa ala-asteella historian kokeeseen lukiessani. Se iski heti. Ei olisi silloin kyllä pikku-Riikalla tullut mieleen, että mihin kontekstiin tätä hyödynnän. Eli ota Panu haltuun, tai et sitten vikise. Sama pätee uuden kesäheilan hankkimiseen: Ole rohkea. Älä jänistä. Tao miestä kun se on kuuma.

3.     Ole huolettoman seksikäs (ks. aiempi blogikirjoitus)

Viides siideri turvotti Pirkon vatsan, tukka on likaisilla festarirastoilla, arskojen alla muhii sotkeentunut meikki ja yöllinen jyystö tuntuu sukupuolitaudilta. Mitä Pirkon pitäisi tehdä, ettei Panu polje fiksillä karkuun?

Paras kikka on unohtaa itsensä. Siispä Pirkko-rakas, juo se kuudes ja seitsemäskin siideri. Lähde porukalla viipottamaan saunaan ja uimaan, koska lika on ainoa asia, joka ei lähde sillä millä on tullutkin. Niin ja no, Pirkko voisi käydä varalta sitten seuraavana arkiaamuna tautitestissä, ettei siltä randomilta rantapanolta tarttunut mitään epämukavuuksia.

4.     Keksi aktiviteettejä ja yllätyksiä

Uimaranta-aamut, beach volley -päivät ja terassi-illat ovat helppoja. Ovela Pirkko pyytää Panu-heilan vaikka koko päivän pyöräretkelle, joka johtaa pannukakulle jokirantaan, mistä seuraa vaikka ilakoiva kermavaahtosota. Mielikuvitus kehiin, ja seikkailkaa ja pussailkaa nyt herranen aika joka kolkassa. Se on kauhean kivaa, muistelisin.

5.     Ole hieman mystinen

Tätä Pirkko ei yleensä osaa. Älä ole koko ajan saatavilla, älä tuppaudu joka paikkaan. Pidä vaikka vireillä useampia heilametkuja, jos huomaat miettiväsi jäljityslaitteen asentamista Panun purjehduskenkiin. Älä märehdi, sylje, hauku tai potki. On eläimiä, jotka tekevät sen puolestasi.

6.     Älä ole ollenkaan mystinen

Tämän Pirkko osaa, kun humala on kohdillaan. Tällainen epämystisyys onkin sallittu vain äärettömässä kännissä. Tapahtumaketju on empiiristen tutkimusteni mukaan seuraavanlainen:

Lähtötilanne: ”Siis onko täällä baarissa ranskalaisia/ausseja/ruotsalaisia/lentäjiä/seiloreita/urheilijoita?! Missä?!”

Kulunut 1 min: ”Minä otan tuon miehen!” (ihan sama kuuleeko mies tämän).

Kulunut 2 min: Vilkuilua, hymyilyä, juttelua, tanssia, mitä ikinä.

Kulunut 3 min: Pussailua. Kyllä.

Humalainen nainen pääsee aina pussailemaan! Pirkon kannattaa pitää kuitenkin jonkinlainen taso, koska myös urpot ja spurgut etsivät rakkautta.

Mutta summasummarum: Pidä hauskaa ja onnea virkistyssuhteisiin! Piristäköön kesäheilastelu sillä samalla efektillä, jolla hymyilevä mainosmalli heittää kasvoilleen hidastetusti kimmeltävää vettä. Ah!

Minua kyllä vähän jo jännääkin, miten tämä kesäelämä lähtee käyntiin. Tai onhan se jo käynnissä, herätys vieköön! Saa nähdä onko tänä kesänä kehissä kesäheilojen laatu vai määrä.

Kesätemmellystä odottaen,

vakkariheilanne Riikka