Kun rakkain puukottaa selkään: Tarina siitä, kun ruoka alkoi vituttaa

15.12.2013 at 22.42

Ruoka on ihana asia. Rakastan ruokaa enemmän kuin lähes mitään muuta tässä maailmassa. Olen monesti pohtinut, miten halvempaa ja helpompaa eläminen olisi, jos sitä vain söisi elääkseen. Tiedättehän, vetäisi pakolliset ateriat silloin kun kello näyttää sopivaa hetkeä ja jatkaisi menoa sen kummempia miettimättä.

Mutta ehei. Meikä suhtautuu ruokaan hyvin intohimoisesti, ja jokainen ateria on jumalanpalvelusta vastaava pyhä toimitus. Onnistuneet nuudelit saavat auringon paistamaan räntäsateessakin; vastaavasti mikään ei saa mieltä niin mustaksi kuin koko iltapalahetken raunioittanut homeinen leipä.

 ruokablogi1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(kuva someecards.com)

Tai siis ei saanut. Sillä takana ovat ne ajat kun ruoka oli pelkkä nautintoaine. Kaukana on se todellisuus, jossa suklaa oli vain iltapäivälehden keskiaukeamatytön salainen pahe ja olut joko lähikaupasta haettua ykköstä tai kolmosta. Ruoka on jostain syystä noussut sairaalloiseen pyhän objektin asemaan, josta on kaukana kaikki se viaton hedonismi, jota tavallinen hampurilaisenhalaaja itsessään tunnistaa. 2010-luvulla ruokaan on alettu suhtautua niin äärimmäisen pakkomielteisesti, että Mussolini alkaa vaikuttaa söpöltä pupujussilta näiden uuden vuosituhannen kiihkoilijoiden rinnalla. Ruokaa on alettu käyttää aseena sosiaalipoliittisessa sodankäynnissä, eikä kenelläkään ole enää kivaa. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mikä kaikki tässä konseptissa nyt onkaan pielessä.

1. Pakkohan tämä on laittaa heti ensimmäiseksi. Kyllä te tiiätte. Siis ruoka ja sosiaalinen media. Jostain avokadopastan ja brunssien synnyttämästä talousjätteestä on syntynyt ilmiö, joka on yhtä massiivinen kuin järjetönkin. Tässä heinäsirkkoja seuranneessa vitsauksessa ihmiset ottavat ruoka-annoksistaan kuvia ennen kuin voivat aloittaa syömisen, ja Instatwitterbookit ovat täynnä kuvia Pirkkojen kaurapuuroista, vaikka ketään ei kiinnosta. KETÄÄN. EI. KIINNOSTA. Ainoa edes etäisesti ruokaan liittyvä julkaisu, jonka haluan nähdä, on potentiaalinen kuva siitä hetkestä kun Gordon Ramsay lävistää sydämesi japanilaisella kokkiveitsellä.

Ihmiset yrittävät kiillottaa omaa tekaistun kiinnostavaa julkisuuskuvaansa postaamalla fanaattisesti kuvia brunssimunista ja skumppalaseista. Kieltämättä ihan taktinen veto, mutta ikävä tosiasia kylläkin on, että kaikilla paskasti kasatuilla rakennelmilla on tendenssi murtua jossain vaiheessa. (Ks. esim. Berliinin muuri tai Neuvostoliitto.)

 ruokablogi2

 

(kuva jostain meemisivustolta jota en enää muista, googlaa ite)

 2. Trendidieetit ja superfoodit. Eipä vissiin paljon ketuta mennä ostamaan lähikaupasta ruisleipää, kun leipähyllyltä ei löydy kuin VÄHÄHIILARISTA LEIPÄÄ MIKÄ KYLLÄ MAISTUU IHAN OIKEELTA LEIVÄLTÄ. Ei maistu. Ei muuten todellakaan maistu.

 Nykypäivänä saat vieroksuvia mulkaisuja tilatessasi kahvilasta kahvia ihan tavallisella kevytmaidolla ja pullaa ihan vaan pullana. Maidon kun pitää olla superhyperproteiinipitoista koska protsku on <3 <3 <3 ja pullaa ei vaan syödä, koska siinä on hiilareita ja gluteiinia. Lettuja saa paistaa vain banaaneista ja proteiinilisäjauheista ja avokadopastaa tehdään pelkästä avokadosta, koska pasta nyt vaan on saatanasta. Oikeastaan edellisessä kappaleessa mainittu leipähyllykin pitäisi poistaa jokaisesta ruokakaupasta. Ravintopätijät lietsovat vihaa ja syyllisyyttä, ja meno enteilee vähintäänkin sisällissotaa. Maailma, miksi olet pilalla, niin kovin pilalla?

 ruokablogi3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Ruuan hinta. Tässä on taas niitä asioita, joiden ansioista suomalainen yhteiskunta saa ihan tosissaan taputtaa itseään olalle. Sen kuuluisan ruokakorin hinta nousee tasaiseen tahtiin vaikka tulot ja tuet pysyvät korkeintaan samoina kuin ennenkin. Ja jotta tuska ei missään nimessä pysyisi millään muotoa siedettävän kivun rajoissa pyritään julkisuudessa muistuttamaan tästä hinnannoususta mahdollisimman usein ja näyttävästi. ETTÄ VOI LUOJA KUN SULLAKAAN RAKAS LUKIJA EI OO ENÄÄ RAHAA OSTAA JUUSTOA. Olen hämmentynyt. Mihin tällä pyritään? Tulee vähän sitä luonnonvalintaa, kun vihaiset kansalaiset repivät toisiltaan päät irti ja itseltään sydämet rinnoista?

ruokablogi6

 

(kuva Aamulehti)

ruokablogi4

(kuva Helsingin Sanomat)

Yhteiskunta, haista paska.

No niin, eiköhän pointti tullut selväksi tälläkin kertaa. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka olen sekä kunniallinen kansalainen että yhteiskunnan tukipilari, olen kuitenkin ennen kaikkea bloggaaja ja sosiaalisen median kiintotähti. Tästä syystä haluankin päättää teesini täydellisesti aseteltuun ruokakuvaan omasta ateriastani. I rest my case.

 ruokablogi5

 

Suomalaiset pois Suomesta

07.10.2013 at 18.03

Esitän kohta sinulle, rakas Lukija, verbaalisen näytöksen kolmesta arkielämän tilanteesta. Sinun tehtäväsi on arvata, mikä tilanteista ei ole esimerkki elävästä elämästä. Eli siis että mikä seuraavista tilanteista on täysin höpönlöpöä eli meikäläisen mielikuvituksen tuotetta.

    A) Nuori suomalainen äiti työntää rattaissa tummaihoista, noin puolitoistavuotiasta lastaan. Parivaljakon kohtaava suomalaismies hörppii antaumuksella olutta, mutta ehtii siinä nesteytyksen lomassa haukkua kyseisen pikkulapsen sossupummiksi ja äidin rotupetturiksi. Kaikki tapahtuu keskellä päivää, kirkkaassa auringonpaisteessa ja julkisella paikalla ihmisten keskellä. Kukaan ei puutu tilanteeseen.

    B) Nuori nainen polkee arkiaamuna kohti yliopistoa. Polkiessaan erästä kaupungin pääkatua pitkin häntä vastaan kävelee yksinäinen vanhempi rouvashenkilö. Nuoren naisen kohdalla vanhempi rouva sähähtää kuuluvasti ja tiuskaisee itsekseen ”Fy fan!”katse naulittuna em. naiseen. Nuori nainen jatkaa matkaansa, koska ei järkytyksen lamauttamana keksi ruotsinkielisiä vastasolvauksia häntä kauniin aamuauringon sarastaessa herjanneelle naiselle.

    C) Kaikki maailman ihmiset ovat itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita. Heille on ominaista ajatusmalli, jonka mukaan erilaisuus on uhka. Yhtenäisyys on mahdollisuus. Muutos nähdään väistämättömänä pahana, jota halutaan lykätä viimeiseen asti. Normit ovat olemassa syystä. Normeja tulee noudattaa ja niissä tulee pysyä. Rajoja rikkovia tulee rangaista, pelätä, parjata ja kaikilla muillakin mieleen juolahtavilla keinoilla vieroksua. Myös kaikkia, jotka ihan vaan jostain         selittämättömästä syystä vaikuttavat kummallisilta, pitää karttaa.

No, miten on, rakas Lukija? Lukitaanko vastaus?

Kyllä, oikea vastaus on C. Sillä ehei, kyseinen kuvaus ei suinkaan koske kaikkia maailman ihmisiä kuten väitin. Rakastava esittelytekstini sen sijaan on suunnattu kuvaamaan ennen kaikkea Suomen kansaa, ja toimii lähinnä kauhuskenaariona maailmasta, jossa asuisi pelkkiä suomalaisia ja jollaista jotkut ihmiset ilmeisesti pitävät tavoittelemisen arvoisena asiana. Koska, oi kyllä, tapaukset A ja B ovat ihan oikeita ja todellisia tilanteita suomalaisesta arjesta. A tapahtui ystävälleni, B ihan yours trulylle.

HANSKI1

 

 

 

 

 

 

 

Suomalaista yhteiskuntaa pidetään tasa-arvoisena, vaikka todellisuudessa maatamme kansoittaa tuhansia ja taas tuhansia eriarvoisuuden puolesta (ainakin salaisesti) liputtavia yleisrasisteja. Toiset eivät siedä rotueroja, toisten mielestä naisten ja miesten välinen palkkaero on ihan ookoo juttu ja toiset eivät jostain syystä siedä meikäläistä aamutuimaan. Ja jotkut varmasti allekirjoittavat kaikki edellä esitetyt tuntemukset. Yhdistävänä tekijänä näille vihaajille on Suomen kansalaisuus. Siis sellainen oikea ja kunnollinen, syntymässä saatu ja isoisien sotimisella ansaittu.

Näitä erilaisuuden vieroksujia on joka lähtöön ja joka paikkakunnalla. Vittu jee.

On se pystynenäinen suomenruotsalaistäti, jonka mielestä on ihan okei tokaista hyi vittu tuntemattomalle kanssaeläjälle, jos vastaantulijan habitus sitä sattuu vaatimaan. En pidä itseäni minään armikuuselana, mutta en myöskään koe omaa ulkonäköäni mitenkään erityisen luotaantyöntävänä. Mutta koppavan suomalaisen näkökulmasta katsottuna jos vastaantulija poikkeaa harmaasta massasta eikä yhtään edes häpeä, saa hänelle kyllä vapaasti haistatella

Sitten on se perussuomalainen paskahousu, jonka mielestä jokainen etniseltä taustaltaan poikkeava henkilö on Suomen valtion syöpä. Nämä variaatiota pelkäävät geelitukat ovat lähes poikkeuksetta niitä paljon huutelemiaan sossupummeja tai vaihtoehtoisesti pikkupaikkakunnan menestyjiä tekemässä koulutetun apinan töitä. Mahdollisesti myös isomman paikkakunnan menestyjiä tekemässä koulutetun apinan töitä. Internetin ihmemaa on piukassa näiden kaunosielujen MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA POIS KIITOS 1939–1945 SUOMI SUOMALAISILLE PERKELE -yhteisöjä. Tämä omaa napaansa palvova suomalainen aateli ei ole tajunnut, että maailma muuttuu ja että globalisaatio ei ole vain Helsingin Sanomissa lietsottu myytti. Maailma jumaliste muuttuu, piirit suurenee ja joudut väkisinkin jossain vaiheessa kohtaamaan muunlaisiakin ihmisiä kuin mitä itse olet. Ja jos viitsisit irrottaa katseesi sieltä navasta, voisit ehkä, ehkä, huomata niiden muunlaisten ihmisten olevan paljon miellyttävämpiä kuin mitä itse olet. Jos maan tapa on ahdasmielinen egoismi, ehkä pitäisi harkita tavasta luopumista. Helvetin munapää.

 HANSKI2

 

 

 

 

 

 

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Suomea kansoittaa sankka joukko, joka on kuin koko Suomen kattava versio helsinkiläisestä, jonka mielestä Kehä III:n ulkopuolella ei ole elämää. Tässä tapauksessa kehätietä vain symboloi valkoinen suomalainen minimalistinen heteronormi, jonka ulkopuolelle sijoittuminen ja josta poikkeaminen on synti ja rikos. Homot ja tummaihoiset ja punatukkaiset ovat tyhmiä, heitellään niitä kivillä.

Ratkaisu à la Hanski? Suomalaiset pois Suomesta. Kaikkien elämä muuttuu kertaheitolla helpommaksi.

(Kuvat United Colors of Benettomin rasisminvastaisista mainoskampanjoista. Ekaa kuvaa tosin vähän modasin suomenruotsalaismummoepisodiin sopivammaksi.)

Disney-uskonto, tuo 80-luvulla syntyneen naisen skitsofrenia

12.05.2013 at 21.23

Kun minä olin nuori ja facebook vielä suhteellisen tuore ilmiö, tuolla nimenomaisessa sosiaalisen median valtakunnassa valtasi alaa ryhmien konsepti. Mistään ei tykätty, eikä mitään edes fanitettu. Kuuluttiin ryhmään. Mielellään humoristiseen tai ”humoristiseen”.

Oma suosikkini oli ryhmä nimeltä ”Disney gave me unrealistic expectations about men”. Juustoisesta mielikuvasta huolimatta tunsin löytäneeni elämälleni suunnan. Oi, virtuaaliyhteisö, joka puki sanoiksi ja selitti kaiken (siis KAIKEN) sen, mikä omassa rakkauskäsityksessäni oli pielessä!

(Ihan selvyyden vuoksi mainittakoon, että minä rakastan Disney-elokuvia. Siis rakastan, ilman minkäänlaista imperfektiä. Olen raskaan sarjan Disney-uskovainen ja fanina enemmän hard core kuin yksikään Belieber ikinä. True story.)

Ihmissuhdehistoriani pähkinänkuoressa: En ole koskaan seurustellut. Minulla oli poikaystävä sekä ala-asteella että yläasteaikana, mutta siis ihan oikeasti ja kunnolla seurustellut. Muutama vuosi sitten minulla oli melkein poikaystävä, mutta suhde kesti noin kaksi kuukautta. Muistaakseni saman verran, kuin suhde kesti yläastepoikaystävänikin kanssa. Sen sijaan että olisin seurustellut tai elänyt muutenkaan tavallista ja tasapainoista ihmissuhde-elämää, on valtaosa elämistäni vuosista kulunut tuskaiseen kaipaamiseen, täydellisestä rakkaudesta haaveiluun ja satoihin ihastuksiin.

Syytän Disneyä. Walt, sinä ruoja loit maailman, jossa täydellinen rakkaus on ihan tavoittelukelpoinen asia. Koita tässä nyt sitten olla tavallinen ihminen, kun sisimmässään haluaa olla tasan Jasmine-Belle-Ruusunen-hiton-Tuhkimo. Thank you Disney for pimpin’ my mind.

Disney-hypen kyljessä kasvaneena on oma ajatusmaailma muovautunut uskomaan kaunisteltuihin versioihin. Eikä siinä mitään, en minä haluaisikaan tyytyä ihan kivaan diplomi-insinööriin ja vakaaseen toimistotyöhön, mutta kyllähän se nyt jumalauta ottaa päähän huomata, että itseä häiritsee se seikka, että herätessään tajuaa, ettei edelleenkään ole Mikä-mikä-maassa tai edes Jylhäkalliolla. Disney-ilmiö on kasvattanut sukupolveni naisista vaaleanpunaista skitsofreniaa sairastavia haihattelijoita. Disney-tarinoiden siivittämänä kasvanut fiksu ja sivistynyt nainen sairastaa kroonista tyytymättömyyttä, koska hänen todellinen elämänsä on vain harmaa versio noista saduista. Jokainen päivä on ankara kohtaaminen hyisen todellisuuden kanssa, joka kylmyydellään vetelee vertoja Siperialle. Keskellä talvea.

hanskidisney1

hanskidisney2

Nainen, jonka ajatusmaailma on pienestä pitäen seurannut Walt-sedän propagoimaa reittiä ihmemaasta toiseen, on väkisinkin tuomittu elämään yksin ja tyytymättömänä. Äitini on sanonut, että minulle ei kelpaa kukaan. Äiti, olet oikeassa. Ei kelpaakaan. Ei ennen kuin aivoissani jokin sensori sanoo, että TÄSSÄ ON NYT SE ELOKUVARAKKAUS.

Että sitä odotellessa sitten vaan.

hanskidisney3

hanskidisney4

Ei tarvitse olla kovinkaan kouluttautunut tai luontaisesti lahjakas tajutakseen, että yhtälössä Turku = Atlantis on jokin pielessä. Pahasti.

Raivostuttavinta tässä satukirjarakkausilmiössä ovat tietenkin ne tyypit, jotka ovat (ainakin omasta mielestään) löytäneet ko. rakkauden elämäänsä. Tosi siistiä olla se oman elämänsä wannabe-Ariel, kun kaikkialta ilmestyy ällöttävän onnellisia prinsessankuvatuksia, joilla on kyljessään täydellisesti heille sopivat Ericit tai Aladdinit. Raivostuttavaa, minä sanon. Raivostuttavaa.

hanskidisney5

No ei nyt, kyllä mullakin ihan hyvin menee.

hanskidisney6

(Kuvat http://yourdisneyconfessions.tumblr.com/)

Vappu. “Jee.”

12.05.2013 at 21.23

Oi vappu, tuo turhista suomalaisista ryyppyjuhlista turhin! Pääsiäinen ja joulu voivat aina vedota uskonnolliseen taustaansa, ystävänpäivä ja halloween puolestaan siihen että ku amerikkalaisetki.

Mutta vappu? ”Työväen juhla.” Oikeesti? Eipä olisi suomalainen agraarikansa voinut paljon läpinäkyvämpää peitenimeä antaa operaatiolleen, jonka työnimenä on selkeästi ollut ”Keskivertopäivä, jona tavallinen duunari saa olla keskellä viikkoa kännissä hassu hattu päässä”.

Henkilökohtaisesti en pidä vappua juuri minään. Joulusta minulla on yllättävänkin paljon positiivista sanottavaa, pääsiäinen taas jää vuosi toisensa jälkeen lähes täysin noteeraamatta. Ystävänpäivä ja halloween ovat luonnollisestikin kaupallista paskaa, mutta ne ovat sentään rehellisesti ja avoimesti kaupallista paskaa. Ne huutavat hyvillä mielin, että ”tule ja pukeudu halpoihin naamiaisasuihin ja juo itsesi humalaan, EI SE HAITTAA SE ON IHAN OOKOO”, mutta vappu. Vappu käyttää törkeästi hyväkseen kansan keväthuumaa ja yleistä lempeyttä ja ujuttautuu rahvaan sekaan esittäen ”työväen ja ylioppilaiden juhlaa”, vaikka tosiasiassa se on tasan sitä samaa kaupallista paskaa.

Paitsi humalan osalta. Sitä pitää olla enemmän, kovemmin ja paremmin.

vappukieleke2

(Kuva: Fok_It/Joonas Rinta-Kanto)

Olen 25-vuotias. Olen ehtinyt nähdä 25 vappua. Niistä valtaosa on ollut hanurista. Pieni katsaus aikojen kultaamiin muistoihin, ja muutama satunnaisgeneraattorin valikoima otos menneiden vappujen tapahtumista:

Vappu 1992: Isoveljelläni oli todella hieno ja melko varmasti minuakin isompi foliopallo. Olin kateellinen, ja päätin lainata palloa, kun veljeni ei ollut näkemässä. Menin pallon kanssa ulos, ja se paska pääsi karkuun. Itkua, syytöksiä ja hampaidenkiristystä. Vielä tänä päivänäkin äitini uskoo, että päästin pallon tahallani karkuun.

Vappu 2003: Päärynäsiiderin juominen tuntui maailman tärkeimmältä asialta. Varsinkin vappuna, kun sai luvan kanssa olla hassu hattu päässä. Olin lapsi, joka oli jostain keksinyt vääristyneen minäkuvan aikuisesta naisesta, sekä harhaluulon siitä, että vanhemmat eivät tiedä, mitä heidän teini-ikäinen tyttärensä touhuaa. Join itseni päärynäsiideristä niin kovaan humalaan, että lopulta aiheutin lähes koko perheelleni pysyvät traumat tempauksellani. (Itsestäni nyt puhumattakaan. Olisi jo kymmenen vuotta sitten pitänyt oppia, että vappu on perseestä. Jos ei muusta niin edes em. tapahtumia seuranneesta, noin vuoden päivät kestäneestä kotiarestista. No, sen sentään opin, että päärynäsiideri on perseestä.)

Vappu 2009: Ensimmäinen opiskelijavappuni. Polleana sitä istuskeltiin auringonpaisteessa lähipuistossa, keltanokkainen ”turkulais”tyttö ja liuta uusia opiskelukavereita. Valitettavasti. kyseisellä asetelmalla on tasan yksi mahdollinen lopputulema: kokonaisvaltainen kreiseily. Kaiken sen kouhuviinin ja Twisterin yhdistelmästä huumaantuneena onnistuin kadottamaan paitsi oman itsekunnioitukseni myös silloisen poikaystäväkandidaattini ylioppilaslakin. Huomautettakoon, että kumpaakaan ei jälkeenpäin etsittäessä löytynyt.

Vappu 2010: Elämä heitteli, enkä halunnut jäädä selittelemään tätä uteliaille turkulaissieluille. Pakenin pääkaupunkiin. Vappu Helsingissä oli hyvin samankaltainen kuin Turussakin, enkä joutunut kohtaamaan suuria kulttuurieroja, sillä myös Helsingissä avainsanoja ja ihmismassaa ohjailevia mielitekoja tuntuivat olevan ”hassu hattu”, ”kuohuviini” ja ”aivovauriokänni”. Siellä kaikki vain oli vähän isompaa ja urbaanimpaa, puskapissattiin Mannerheimintien reunalle, meinattiin jäädä kännissä ratikan alle ja sitä rataa. Nämähän siis ovat juuri niitä hetkiä elämässä, kun omasta mielestäsi sinulla ollut hauskaa koko illan ja varsin riemukas juhlapäivä kaikin puolin. Seuraavana aamuna puhelimesta löytämiesi dokumenttien perusteella joudut kuitenkin toteamaan, että hauskuus on jossain vaiheessa vaihtunut itsesi suorittamaan sumuiseen kännitekstariahdisteluun ja yleiseen urpoiluun. Pääkaupungille sopivaan suuren maailman tyyliin illan lopputulos on kaiken lisäksi ollut se, että olet jostain syystä viettänyt turhan pitkän ajanjakson paketoituna serpenttiiniin, jota riemuksesi löytyy kengistäsi, hiuksistasi ja korvakäytävistäsi vielä juhannussunnuntainakin.

vappukieleke

Lohdutuksen sananen sinulle jo etukäteen, vappu 2014: odotukseni eivät ole turhan korkealla suhteesi. Anna tulla vaan. It’s on, bitch.

Kyllähän Facebook vituttaa!

14.11.2012 at 20.50

Ah, sosiaalinen media, kuinka minua inspiroitkaan! Tuo jalo konsepti on tuonut arkisen urpouden ja yleisen tyhmyyden osaksi jokapäiväistä eloamme, ja äfbeetviittibloggailu rikastuttaakin nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa trendiä mukaillen jokaisen pienen ihmissielun elämää päivittäin, paljon ja usein. Olen aiemmin kirjoittamassani tekstissä jo pureutunut siihen tosiasiaan, että blogit ovat paholaisen keksintöä. Blogit eivät kuitenkaan kosketa aivan kaikkea kansaa, sillä tarpeeksi suurella älykkyysosamäärällä varustettu jannu osaa olla sotkeentumatta blogeihin ja niihin liittyvään lieveilmiöön, tyhmyyteen.

Mutta Facebook, oi Facebook! Siellä pyörii kyllä ihan jokainen peruspelle tietyömiehestä yritysjohtajaan. Tämä tosiseikka tarjoaakin mitä hedelmällisimmän maaperän vitutukselle kasvaa. On pätemistä, tyhmyyttä, valitusta ja elvistelyä. Jos ketutusta saisi hankittua irtokarkkimaisesti kilohinnalla ja omien mieltymystensä mukaan, olisi Facebookin news feed karkkihylly vailla vertaa: jokaiselle löytyy jotakin, jokaista ärsyttää varmasti. Itselläni on keskimäärin 300 kaveria, ja tämän kokoiseen ihmismassaa sisältyy väkisinkin yksi jos toinenkin aivoja koetteleva valioyksilö. (Toim. huom. kyse on virtuaalisista kavereista luokkaa ”oltiin samassa koulussa ala-asteella”; oikeita ystävyyssuhteita suostui jutun kirjoittamishetkellä allekirjoittamaan noin 3 henkilöä tästä massasta.)

Naamakirjan jo hyvän aikaa olemassa olleesta ihmeellisestä maailmasta onkin mahdollista erotella muutamia ihmistyyppejä, jotka ovat tunnistettavissa luonteenomaisista tavoistaan nostattaa kanssaeläjiensä verenpainetta.

Elvis Etova osti just liput Roomaan ja Bahamalle ja Madonnan keikalle! Ihanaa päästä välillä tätä asuntoremppaa ja freelancerin arkea pakoon <3

Jep. Tämä kaveri on juuri se, joka pilaa oman ihan hyvin alkaneen joskin arkiselta vaikuttavan aamusi. Olit ihan tyytyväinen keskivertoelämääsi kunnes tämä oman elämänsä superstara avasi virtuaalisen suunsa. Tyyppi päivittää statustaan harvoin: hänen seinällään näkyvät vain (kalliisiin) tapahtumiin osallistuminen, (kalliiden) hotellien ihastelu paikan päältä ja (ihan helvetin kallis) uusi auto. Miksi sitä nyt näyttämään muille että on vain tavallinen kuolevainen, kun vaihtoehtona on elvistellä silloin tällöin keikkalipuilla ja lomakuvilla? Hän on juuri se, jonka päivityksille kaikki hänen 500 naamakirjakaveriaan huutavat kuolekuolekuolekuole ja jonka profiilikuvakansio koostuu neljästäkymmenestä samasta valkaistusta hymystä neljänkymmenen eri nähtävyyden edessä.

Jari-Pasi Proteiini-Läski tracked 2,5 km of walking with Heia-vitun-Heia  

Onko se nyt sitten ihme että väestö lihoo? Sen lisäksi, että nämä tosi siistit urheilusovellukset sulattavat päivityksille alttiiksi joutuvien viattomien aivot, saavat ne myös aikaan illuusion liikuntasuorituksesta. Jengi päivittää räkä poskella jotain kahden kilometrin kauppareissujaan ja luulee kuntoilevansa. Kun hei mä kirjasin sen ylös mun Sports Trackerilla ja julkasin vielä äfbeessäkin. Sivutuotteena syntyy läskihien lisäksi eetterin tukkiva turhien päivitysten tulva, ja näiden tyyppien päivityksiin tekisikin järjestäen mieli kommentoida jotain itsemurhakehotuksen ja tappouhkauksen väliltä.

Ja kyllä, sinä 20 kilometrin lenkkejä juokseva treenipätijä uppoat tasan samaan kategoriaan näiden jannujen kanssa. Juostu matka ei muuta päivityksen urpoutta millään tasolla.

Urpo Amis linkitti jonkun-niin-perhanan-hauskan-sivun kuvan. Hän myös kopioi pari hauskaa vitsiä seinälleen, koska jos hän ei tee niin, hänen hartain toiveensa ei toteudu. Horoskooppinsa hän jakaa kolme kertaa päivässä.

Turhaan esität ettet muka tiedä mistä on kyse. Varmana on sinunkin kaverilistallasi näitä tyhmiä alemman instituution ihmisiä, joita et vaan jostain syystä saa klikattua poistetuiksi. Et vaikka kuvat ovat seksistisiä, vitsit rasistisia ja kiertävät päivitykset niitä samoja, joihin itse olisit uskonut kolmannella luokalla.

Pikku Vaimo on touhunnut koko päivän lasten kanssa kaikkea ihanaa, onneksi ukko on poissa kotoa kun ei se mitään saa ikinä aikaan!!!

Ah, naamakirjaperheet. Jos nyt ihan yksissä tuumin sovittaisiin, että jos voit allekirjoittaa yhden tai pahimmassa tapauksessa useampia alla olevista väitteistä, katoat maailmankartalta. Lopullisesti.

a) Olet julkaissut jälkikasvustasi todisteita kansioon, jonka nimi on ”Pirkko-Liisa albumi nro 32” tai ”KULTA <3<3<3<3”
b) Olet tehnyt statuspäivityksen puolisosi ruumiintoiminnoista
c) Olet tehnyt statuspäivityksen puolisosi ruumiin toimimattomuudesta
d) Jaksat päivästä toiseen kertoa, mitä ruokaa teit ja minkä huoneen imuroit
e) Teit mielipidekyselyn parhaasta avioerojuristista tai ripulilääkkeestä. Molemmat puolisoasi ajatellen.

Hilma Hopealusikka kopioi tämän seinälleen, koska uskaltaa kertoa, että kaikki syöpäpotilaat haluavat parantua. Hän myös toivoo, että cp-vammainen saisi tavallisen elämän ja masentunut elämänhalunsa takaisin. Ja maailmanrauhaa.

Voi jumalauta! Tämä urpoporukka pääsee kyllä ehdottomasti facebook-kempojen kärkikastiin. Yhteistä näille ”jaan tämän seinälleni ja olen symppis ja haluan että syöpä paranee VOIMAHALI <3” -pelleille on yleensä se, että kukaan heistä ei henkilökohtaisesti tunne tai ole tuntenut yhtään syöpäpotilasta, kehitysvammaista tai masentunutta. Koska siinä tapauksessa nämäkin mikkihiiret ehkä (painotan, ehkä) tiedostaisivat yhden tai useamman seuraavista tosiseikoista: 1) syöpä ei parane yhdelläkään naamakirjan palstatilaa tuhlaavalla päivityksellä 2) cp-vammainen haluaa tavallisen elämän, ei jeesustelua sosiaalisessa mediassa 3) masentunut pitää kyseisiä noloja kirjoituksia lähinnä rienaavina, ei empaattisina.

Moon Maailmannapa Oho lunta?!? WOUUU VAALIT TÄNÄÄN!! Lady Gaga tulee Suomeen! Madonna ei tule Suomeen!

Siis vittu oikeesti. KAIKKI saavat tietää jossain vaiheessa, että ulkona sataa lunta. KAIKKI saavat tietää jossain vaiheessa, että vaalipäivä on tänään. Se, joka ehtii postaamaan asian ensimmäisenä facebookiin, ei saa minkään valtakunnan palkintoa. Kyllä, you heard it from me, ei saa. Eli lopeta.

Kirjoittaja on 24-vuotias suomen kielen opiskelija, joka joutuu päivittäin tekemisiin vähenevän fb-kaverimäärän kanssa.

(Kuvat http://funny-pictures.funmunch.com/facebook-pictures.html. Anonyymi profiilikuva-avatar tosin keikattu ihan Facebookilta iteltään.)

Kesän nihkeä muisto

13.10.2012 at 20.48

Kun ne liputkin maksaa ihan hirveesti ja väljähtänyt olut maksaaa alueella ainakin kympin ja se päivän pannussa seissyt pyttipannu maistuu aina yhtä pahalta ja siellä soittaa taas vaan ne samat kotiteollisuusstaminapeeämmämpeet.

Kuulostaako tutulta? Sitähän minäkin. Muistellaanpa hetki kesää, tuota aikaa jolloin taivaalle katsoessa saattoi nähdä muutakin kuin alas putoavat pisarat, rakeet ja niljaiset hiutaleet. Jokainen meistä tietää törmänneensä jossain vaiheessa pientä ihmiseloaan edellä maalailemaani rotumme jaloimpaan edustajaan, festarinillittäjään. Näitä kuninkaallisia olentoja tallaa planeetallamme useampaakin eri lajia.

Festarinillittäjä on se, joka ei lähde festareille mistään hinnasta ja muistaa kertoa tästä valinnastaan äänekkäästi aina tilaisuuden tullen. Hänhän ei maksa huonosta livemusiikista neljän olutlaatikon hintaa! Hän kyllä vailla tunnontuskia ostaa neljä olutlaatikkoa ja kuuntelee huonoa musiikkia kotistereoistaan. Hänhän ei suostu nukkumaan kahta yötä teltassa hyttysten syötävänä! Kotisohvalle sammuminen ja naapurin kissan ravinnoksi heittäytyminen ei sen sijaan tunnu haittaavan. Hän ei kestä sitä väentungosta ja bajamajajonoja! Kumma kyllä hänen voi lähes poikkeuksetta bongata joka lauantai paikkakunnan ainoan anniskeluravintolan ruuhkaiselta tiskiltä ja pisuaarijonosta.

Festarinnillittäjä on se, joka lähtee festareille, mutta pitää sitä koko viikonlopun ajan niin hemmetin huonona ideana. Hän myös muistaa kertoa tästä mahdollisimman kuuluvasti niin, että parhaillaan soittavan yhtyeen rumpali saa tehdä tosissaan töitä kitinän peittämiseksi. Hänen ei pitäisi olla täällä, vettäkin sataa, nyt varmasti kyllä vilustuu! Musiikki soi niin kauhean lujaa, mitä tuo rumpalikin oikein riehuu, korvathan tässä halkeaa! Kaljaakin täytyy taas juoda, huomenna on varmasti darra yhyy! Miksi vessaan ei pääse heti, tässähän virtsarakko halkeaa ja aiheuttaa vielä ties minkä tulehduksen! Kuten huomata saattaa, tämän tyypin festarinillittäjä on entistä lajin edustajaa huomattavasti veemäisempi otus. Kun em. nilliperse valittaa vain kotonaan ja muualla festivaalialueen ulkopuolella kyseisten kinkereiden luokattomuudesta, tulee tämä valitusautomaatti muun kansan riemuksi ihan perille asti ja paikan päälle purkamaan tuntojaan.

Festarinillittäjä on myös hän, joka bakkanaalien loputtua muistelee kyseistä tapahtumaa hartaasti ja kylmyydellä. Tämän festarinillittäjän alalajin voi tunnistaa esim. seuraavista repliikeistä (lausutaan yleensä 2–14 vuorokautta juhlien päättymisen jälkeen): ”Oli paskasti järjestetty, mikään ei toiminu.” ”En muuten enää ikinä maksa satasta tollasesta.” ”Esiintyjät oli ihan arsesta, satanen vetoa et Kotiteollisuuden äijätkin veti koko keikan ihan kännissä.” ”Ai et olinko siellä? No vittu joo, en mee varmana ens vuonna! Satasesta vetoo.” Ja varmin joskin aikaavievin tapa tunnistaa tämä festarinillittäjä on se, että samalla kaverilla seuraavanakin vuonna on kolmen päivän piletti kyseisiin kemuihin.

(kuva: http://pleated-jeans.com/2012/02/29/the-music-festival-experience/the-music-festival-experience/)

 

 

Sekopäisten päivien maanisessa myllytyksessä

13.10.2012 at 20.46

Heleijaa, taas on se aika vuodesta! Ei ole riemulla rajaa kun yrittää puskea tietään läpi Yliopistonkadulla jonottavan ihmismassan ja idioottimeren. Oi kyllä, trenssitakkitätien lempijuhlapyhä Hullut Päivät on taas tosiasia. Ja tämän varsin ahdistavan kansanjuhlan inspiroimana ajattelinkin nyt tuoda yhteen kaikkien kaupunkimme karjamarkkinoiden veemäisimmät puolet.

Hullut Päivät

Sijainti: Stockmann-tavaratalo, kauppakeskus Hansa, keskusta

Ajankohta: Kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä

Veemäisyydet:

  • Se ihmisten ja joukkokusetuksen määrä. Jengiä oikeesti on ihan tajuton määrä, uskot vasta kun näet. Ja ne ”tarjoukset”? No, niidenkin hullunkurisuuden tajuat siinä vaiheessa kun itse huomaat saavasi vitosen pokkarin neljällä eurolla.
  • Sijainti kaupungin keskeisimmässä ostoskeskuksessa. Ottaa melko paljon aivoon asioida esim. jossain Henkkamaukassa, kun viiden päivän ajan nämä riemujuhlat tukkivat keskustan, eikä sukkahousujakaan saa ostettua ilman tunnin jonotusaikaa.
  • Traumaattiset jälkiseuraukset. Et kestä nähdä keltaista väriä, platinablondia myyjätyttöä tai kolmea henkilöä suurempaa ihmisjoukkoa saamatta raivokohtausta seuraavaan kolmeen viikkoon.

Myllytys

Sijainti: Kauppakeskus Mylly junttien luvatussa maassa Raisiossa

Ajankohta: Kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä

Veemäisyydet:

  • Juntit maalaiset ja rikkaat raisiolaiset. Sopii koittaa luovia siellä marimekkorouvien ostoskärryjen joukossa saamatta pysyviä fyysisiä tai psyykkisiä vammoja. Ai viekö ne ne ostoskärryt Prisman ulkopuolellekin, saatat nyt kysyä. Löydät vastauksen syvältä sisimmästäsi, kun olet kerran yrittänyt asioida alusvaateliikkeessä ja huomannut joutuneesi ostoskärryjen motittamana tekemään sovituskopista uuden kotisi.
  • Sijainti keskellä Raision erämaata. Bussilla sinne matkustaa tunnin, ja ihmisen tarvitsisi olla hullu tai töissä kyseisessä kauppakeskuksessa käydäkseen em. Via Dolorosalle. Ratkaisu piilee siis yksityisautoilussa, ajattelee köyhä ihmismieli. Ratkaisu kuseekin sitten siinä vaiheessa, kun yrität löytää markkinahuumassa kylpevän Myllyn parkkihallista vapaata paikkaa Corollallesi.
  • Se piripäisen näköinen maskottihahmo, jonka näkemiseltä et voi katukuvassa välttyä ja josta joudut puhumaan psykiatrisi kanssa vielä pitkälle keski-ikään saakka.

Skanssiaiset

Sijainti: Skanssi, tuo Turun uusin kauppakeskus, jonne pääset vain lähtemällä pois Turusta

Ajankohta: Joka kevät ja joka syksy (kyllä, kauppakeskuskinkereiden järjestämiselle on varsin ilmeinen kaava)

Veemäisyydet:

  • Lapsiperheet ja eläkeläiset. Itku, valitus ja etuilu kulminoituvat tälle viikolle mittakaavassa, jollaista et uskonut koskaan näkeväsi. Tanssivan pingviinihahmon sijaan kampanjan keulakuvana voisivat toimia esimerkiksi hampurilaiseksi pukeutunutta maskottia jahtaava poikalapsi, tarjouskahvipaketiksi sonnustautunutta hemmoa maanisesti seuraava eläkeläinen tai äitiysvaatteita mallaileva tulevien mammojen lauma.
  • Kun muut nollataulujen kokoontumisajot ovat ohi armollisessa neljän tai viiden päivän ajassa, tämä aivoriihi kokoontuu kokonaisen viikon ajan. Koko hiton viikko tanssivan pingviinin riivaamana. Vähemmästäkin on populaa tuomittu työkyvyttömyyseläkkeelle.
  • Kauppakeskuksen kyljessä oleva idioottien hiekkalaatikko. Tai ”seikkailupuisto”, kuten ihmisten rahojen viemiseksi on keksitty sanoa. Koska eläkeläisissä ei ole koettelemusta tarpeeksi, saat myös väistellä kiipeilemästä tulevia kurittomia kakaroita, jotka 2–10 hengen laumoissa juoksevat kohti Citymarketin energiajuomavalikoimaa tai kerrohampurilaisen tarjoamaa auvoa.

Hansamania

Sijainti: Hansa-kauppakeskus, kauppatorin tuntumassa

Ajankohta: ”Mitä sitä miettimään? Pidetään Hansamaniakin kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin!”

Veemäisyydet:

  • Converse-tarjousten perässä juoksevat teinit. Tosi siistiä yrittää päästä hakemaan aamukahviaan Aschanilta, kun matkalla joutuu viidentoista kenkäkauppaan kipittävän varhaisnuoren potkimaksi.
  • Se järjen riemuvoitto, kun joku insinööri keksi tehdä mainoslehden kuponkivihoksi. Eipä paljon naurata kahlata siinä paperisilppumeressä, joka kauppatorin välittömässä läheisyydessä vallitsee seuraavien kahden kuukauden ajan.
  • Ilmapallojen pudotus. Siis nyt oikeesti jumalauta. Jengi pakkautuu kauppakeskuksen keskeisimmälle paikalle puhkomaan ilmapalloja ja tappelemaan lahjakorteista kuin elettäisiin vähän vaikeampiakin pula-aikoja? Ah, ihmismieli on kaunis asia.

Turvallista matkaa. Tiedote on julkaisuvapaa heti. Saa myös aivan vapaasti lainata. Ja siellä ihmismeressä hyperventiloidessasi voit muistella sanojani enks mä jumalauta sanonut.

Rakkaus jättää ja lempikin pettää, yksityisauto vaan hylkää ei kettään!

13.04.2012 at 20.55

Moni asia on nykyään todella kapitalistista, egoistista, so last week tai muuten vaan vähän out. Asioihin, jotka puolestaan ovat tällä hetkellä muodikkaita ja in, kuuluvat mm. kotoilu, kierrätys, kukkahattutäteily, kimppakyydit ja varmasti moni muukin k-alkuinen hössötys. Itsekin kannatan vihreiden arvojen vaalimista noin 90 prosenttia valveillaoloajastani, mutta meikäläisen erottaa valtavirtapiiperöstä yksi varsin huomattava seikka.

Minä en saarnaa niille, jotka toteuttavat sisäistä kapitalistiaan sen kymmenen prosentin ajan.

Yksi asia, joka saa kerta toisensa jälkeen vereni kiehumaan, on yksityisautoilusta motkotus. Joo, se on vaaraksi ilmastolle. Joo, siihen pitää kiinnittää huomiota. Joo, sitä on humanistin pakko vastustaa vaikka itse matkapahoinvoinneissaan oksentaisi bussin takapenkille joka julmetun ajelulla. Olen samaa mieltä. Paitsi nyt ehkä viimeisestä kohdasta.

Suurena kokonaisuutena ja yhteiskunnan hyvää ajatellen asiaa ei käy kieltäminen, mutta jos joku minulle henkilökohtaisesti alkaa avautua maailmaatuhoavasta huristelustani, alkaa piiperrys tosissaan ottaa kupoliin. Ja se on jännä juttu että lähes poikkeuksetta nämä pätijät eivät a) osaa b) ole älyllisesti kykeneviä oppimaankaan autolla ajamista. Tai sen pahemmin muunkaan moottoriajoneuvon hallintaa. Ei, pyörää ei lasketa vaikka kuinka MOOTTORI OLISIT SINÄ.

Itse voin ihan rehellisesti sanoa, että jos pitäisi valita muutama objekti, joita kohtaan tunnen varauksetonta rakkautta ja jotka pelastaisin palavasta rakennuksesta, olisi autoni listan kärkisijoilla. Olen sairaalloisen kiintynyt siihen lommoiseen metallikasaan, ja ajan ärsyttävän usein vanhempieni nurkkiin notkumaan vain siksi, että saan viettää tunnin kahdestaan pikku kotteroni kanssa. Koska uskokaa tai älkää arvon arvostelijat, ajaminen on kivaa. Kokeilkaapa joskus. Jonkun muun autolla kuin minun.

Se kliseinen ja paljon puhuttu vauhdin hurma muuten on melko pitkälti paskapuhetta, sillä ajaminen lähes millä tahansa nopeudella tuottaa ajamisesta tykkäävälle rentouttavan zen-olotilan. (Toisaalta olen kyllä vähän jäävi kertomaan asiasta muuten kuin oman autoajeluni pohjalta, sillä vaikka se vaaleanpunainen läpyskä lompakossani antaa minulle valtuudet ohjata myös moottoripyörää, en ole pahemmin koskenut kaksipyöräiseen perseeni kasvettua kevytmoottoripyörästä ulos. Mutta koska tiedän kaiken, väitän motoristien toisinaan tykkäävän myös taajama-alueella huristelusta.) Ajaminen on intensiivinen ja rikastuttava kokemus, josta on mahdollista tehdä suorastaan elämys esimerkiksi musiikin avulla. Ollessani nuori oma kaveripiirini erikoistui paskan musiikin huudattamiseen autossa, nykyään kuuntelen vain hyvää musiikkia joten huudatan sitä autossani. Myös mukahauskat pelit ja leikit saattavat toimia. Siis jos sinulla on matkaseuraa, yksin pelaaminen kun on aika tylsää. Kokeiltu on.

Olen nyt julkisesti julistautunut yksityisten moottoriajoneuvojen käytön puolustajaksi ja autoani rakastavaksi saastaksi. Tarjoan täysin oma-aloitteisesti pääni vadille heti, kun pystyt näyttämään, miten se limited edition keräilykappale jonkun nollabändin esikoislevystä kuljettaa sinut punkkudarrassa hakemaan sitä elintärkeää hampurilaisateriaa.

Kattele keskenäs!

24.02.2012 at 20.54

Tienaan opiskelujen ohella nuudelirahaa työskentelemällä asiakaspalvelijana. Tai hyvä on, myönnettäköön, olen töissä ihan rehellisenä myyjänä. En ole lehtimyyjiin verrattavan ostaostaostanytpliiiiientäsmitentoiakuankka-kaliiberin tuputtaja, mutta valehtelisin väittäessäni toimenkuvani koostuvan pelkästä kassakoneen kilisyttämisestä ja hyödykkeistä rahastamisesta. Ei, kyllä sitä kauppatavaraa pitää myös ihan rehellisesti myydä.

Tulee vissiin yllätyksenä osalle porukasta, mutta myyjäkin on ihan vaan ihminen. Mitä nyt ehkä keskivertoa puheliaampi perusjamppa. Tämä fakta tuntuu tuottavan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia turkulaiskansalle, joka on kyllä tylyydessään aivan omaa luokkaansa. Ja tämä on sentään syntyperältään satakuntalaisen neiti-ihmisen mielipide, eivätkä meikäläisetkään nyt varsinaisesti sosiaalisilla taidoillaan loista. Sellainen perusjuttu kuin toisen ihmisen tervehtiminen ei ilmeisesti kuitenkaan ole vakiintunut normi näillä leveysasteilla.

Seuraavassa tilanne elävästä elämästä ja meikäläisen normipäivästä työmaalla. Minä: ”Hei!” Liikkeeseen juuri kävellyt asiakas: ”Hmmph. Katellaan.” No voi jumaliste, kattele keskenäs. Onhan tämä kieltämättä edistystä siihen aikaan, jolloin olin töissä kotipaikkakuntani supermarketissa ja tervehdykseeni sain vastaukseksi ”muovipussi”, mutta kyllä tässäkin vähän olisi parantamisen varaa. Koska rakkaat kanssaeläjät ja tyhjänpäiväiset ihmissielut, mennessänne sisään jonnekkin liikkeeseen ja kuullessanne myyjän tervehdyksen hän ei tällä huikkauksellaan ole myymässä mitään. Hän, drum roll, ihan vaan tervehtii kohteliaasti. Ja ollessaan yltiösosiaalinen laumasielu ko. myyjä saattaa kohteliaan lisäksi olla jopa varauksettoman iloinen uudesta ihmiskontaktistaan.

Että jos et ole a) kuuro b) mykkä tai c) kuuromykkä, vastaa sen sinulle tekohymyilevän myyjäshenkilön tervehdykseen. Esim. ”moi” ja ”hei” ovat länsimaisen kulttuurin hyväksymiä vastaustapoja. Tuottaa yllättävän vähän tuskaa ja yllättävän paljon (kohdallasi tosin joskin valheellista) tunnetta ihmisyydestä.

Blogistaniasta päivää

20.02.2012 at 20.29

Blogit ovat nykyään iso juttu. Kaikilla on oma pikku verkkopäiväkirja: naapurin Adalmina-Geraldina-Charlotta ottaa aivan liian kalliilla kameralla kuvia vaatteistaan, em. varhaisteinin äiti julkaisee kolmesti päivässä uuden kanaviillokkireseptin ja äidinäiti puolestaan näyttää, millainen se uusin omin pikku kätösin kudottu villasukkapari onkaan. Tämä kaikki internetin ihmemaahan ängetty turha informaatio on seurausta siitä harhaluulosta, jonka blogien räjähdysmäinen suosio ilmeisesti on synnyttänyt. Jossakin meni tämän viestintyypin kehittämisprosessi vikaan, sillä nyt kaikki maapallolla tallustavat nollataulut ovat alkaneet kuvitella, että heidän elämässään on jotain mielenkiintoista. Ihan ilmaisena vinkkinä voin kertoa että ei muuten ole. Lopeta se paskanjauhaminen ja mene vaikka lenkille.

On minullakin blogeja ollut. Mutta ovat muuten olleet sellaisia nuoren aikuisen aivopieruja että oksat pois. Ja tekstit pois myös, olen sentään oman nolouteni käsittäessäni ymmärtänyt piilottaa hengentuotteeni ihmisten katseilta. Se erottaakin meikäläisen näistä blogistanian tai blogosfäärin (muoti-ilmaisuja, joita tulee tekemäni nollablogitutkimuksen mukaan viljellä mahdollisimman paljon) normipirkoista: minä tajusin olevani nolo, henkkamaukan vaatteitaan kaksi tuntia päivässä kuvaava Adalmina ei ole tajunnut. Ja äiti, joka ostaa lapselleen ammattikäyttöön tarkoitetun kameran näiden rättien kuvaamista varten, on melko varmasti lahjoittanut sen verran huonot geenit, että tuskin pikkuneiti bloggaaja tätä faktaa koskaan tajuaakaan.

Niin että uutta blogia tässä nyt kuitenkin ollaan rinta rottingilla kirjoittamassa ja syytämässä verbaalipökäleitä eetteriin muiden töhnäaivojen rinnalla? Totta munassa ollaan! Rakkauslapseni Mikä minua vitutti tänään -palstan kaunista kulttuuriperintöä jatkaen avaudun maailman epäkohdista myös sähköisen Kielekkeen puolella. Enhän olisi voinut pettää fanejani, joita saamani palautteen mukaan tallustaa opinahjomme käytävillä ainakin kaksi.

Formaatit muuttuvat, nillitys on ikuista.