Timbaland on ikuinen

26.02.2014 at 23.07

Tästä hetkestä alkaen olet maailmassa, joka loppuu vuoteen 2008. Tämä ei tarkoita jättiläismeteoriitin aiheuttamaa äkillistä planeetan alasajoa, ekokatastrofia, ydinsotaa tai muuta kuviteltavissa olevaa tuhokuvaa. Tässä blogissa aika on vain lakannut etenemästä, ja popkultturi on pysähtynyt lopullisesti vuoteen 2008. Tämän jälkeen ei enää ole tulossa yhtään mitään. Onko se hyvä vai huono asia? Päätä itse.

timbaland-1114

Nelly Furtado – Say It Right (mukana myös Timbaland)

Timbalandiksi Timbalandin paikalle haluaminen on suuruudenhulluudessaan arvostettava unelma. Kukapa siitä ei haaveilisi. Jos tämän maailman tuottajavaltiaaksi pitäisi valita yksi nimi, ei vaihtoehtoja juurikaan tarvitsisi penkoa. Kuka muu muka on saanut kunnian työskennellä niin 50 Centin, Nelly Furtadon, Rihannan, Elton Johnin kuin Timberlaken kanssa – Madonnan uusimmasta levystä puhumattakaan? Omien albumijulkaisujen vähyyden ei tarvitse olla tuotteliaisuuden este. Hip hop ja R&B -genrejen lisäksi Timbaland on ehtinyt myös OneRepublicin matkaan. Tai kuten Apologize-kappaleen tiedoista voidaan todeta, on varsinainen yhtye jäänyt Timbalandin loisteessa vierailevan artistin rooliin.

Timbaland – Apologize ft. OneRepublic

Nero vai suuruudenhullu? Timbalandin mainetta varjostavat taannoin ilmi käyneet plagiointisyytökset. Hänen Nelly Furtadolle tekemänsä todettiin kopioiduksi suomalaisesta sävellyksestä. Mutta, kuten hän itse toteaisi, kyse on aina ja vain shokkiarvosta  - shock value. Tärkeintä on, että puhutaan, riippumatta siitä, mitä puhutaan. Jatkuva esilläolo on edellytys kärkipaikalla pysymiseen maailmassa, jossa tuottajia muutoin tulee ja menee. Onko kenelläkään realistisia mahdollisuuksia ohittaa Timbalandia? Ei. Maailman suurimmaksi nouseminen hänen ohitseen ei tapahdu, vaikka Kanye West värväisi puolet tunnetuista rytmimusiikin laulajista yhdelle musiikkivideolle. Ei, vaikka David Guetta jahtaisi suden lailla yhteistyötä yhtä monen kovan luokan artistin kanssa. Aikamme Brian Enoksi ja Phil Spectoriksikin nimitetty Timbaland on ikuinen ja katoamaton, nauttikaa:

Timbaland – The Way I Are ft. Keri Hilson, D.O.E., Sebastian

Pirkon runokorneri: 9/10

03.01.2014 at 22.55

 

”Aaa. Okei. Joo, kyl me, pahoin pelkään”

Taas vastaan yhteen kumaraselkään

Mies heräsi, istui, kyyristyi

Näin yö jälleen aamuksi mykistyi

Ja nyt hän palaavaa muistia vieroen

Torjuu syntipäätään hieroen

 

Käännät kämmenet silmiäs päin

Minä nuo samat kymmenen näin

Kun yöllä kirkkailla tarkasti

Kumpikin kurkkuaan kirkasti

 

Silloin ne olivat valloillaan

Minuun mieltyneet, ihooni kallellaan

Nyt tuomitset ne saasteeksi

Kaikki kohmeessa, menköön raasteeksi

 

Mut hei,

on aika hyvä prosentti tässä

Onhan vapaus sormista yhdeksässä

Vain nimetön yksin syypääks jää

Kun seuraa ja mukana hengittää

niskassani, hiuksissani,

huulissani, poskissani

selälläni, mahallani

kasvoillani, kontillani

 

-

 

No,

ota kätesi, mees jo kylppäriä päin

Voin vääntää hanan auki valmiiksi. Näin.

Nyt pese hyvä mies, saippualla

Kuuraa sormus, likaa on senkin alla

 

Mutta älä nyt sahaa nimetöntä pois

Puuttuva sormi epäilyn herättää vois

Ja parempi ettet ala kotona itkeä

Omaatuntoa on tosi helppo katkoa, kitkeä

 

Tietkö,

teitä nimettömiä alkoi jo sen verran olla

Että kirjaa pidin Excel-taulukolla

Mut siis älä huoli, en sitä julki pistä

On minulla muunkinlaista tekemistä

 

Joo en tiedä miltä sinusta tuntua mahtaa

Mut sen voin sanoa kun morkkistasi vahtaa

Että ovat ne muutkin pärjäilleet

Joskus jopa uusiksi kerjäilleet

 

Mut jos ei nyt muuta, niin tässä pyyhe ja Axe

Buranan laitoin tohon kahvin taakse

En muista pahalla, älä sinäkään

Oli minunkin syy, sillä en vieläkään

Ole oppinut miehistä tunnistamaan

Milloin sormista omaks en saa ainuttakaan

 

 

Kun rakkain puukottaa selkään: Tarina siitä, kun ruoka alkoi vituttaa

15.12.2013 at 22.42

Ruoka on ihana asia. Rakastan ruokaa enemmän kuin lähes mitään muuta tässä maailmassa. Olen monesti pohtinut, miten halvempaa ja helpompaa eläminen olisi, jos sitä vain söisi elääkseen. Tiedättehän, vetäisi pakolliset ateriat silloin kun kello näyttää sopivaa hetkeä ja jatkaisi menoa sen kummempia miettimättä.

Mutta ehei. Meikä suhtautuu ruokaan hyvin intohimoisesti, ja jokainen ateria on jumalanpalvelusta vastaava pyhä toimitus. Onnistuneet nuudelit saavat auringon paistamaan räntäsateessakin; vastaavasti mikään ei saa mieltä niin mustaksi kuin koko iltapalahetken raunioittanut homeinen leipä.

 ruokablogi1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(kuva someecards.com)

Tai siis ei saanut. Sillä takana ovat ne ajat kun ruoka oli pelkkä nautintoaine. Kaukana on se todellisuus, jossa suklaa oli vain iltapäivälehden keskiaukeamatytön salainen pahe ja olut joko lähikaupasta haettua ykköstä tai kolmosta. Ruoka on jostain syystä noussut sairaalloiseen pyhän objektin asemaan, josta on kaukana kaikki se viaton hedonismi, jota tavallinen hampurilaisenhalaaja itsessään tunnistaa. 2010-luvulla ruokaan on alettu suhtautua niin äärimmäisen pakkomielteisesti, että Mussolini alkaa vaikuttaa söpöltä pupujussilta näiden uuden vuosituhannen kiihkoilijoiden rinnalla. Ruokaa on alettu käyttää aseena sosiaalipoliittisessa sodankäynnissä, eikä kenelläkään ole enää kivaa. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mikä kaikki tässä konseptissa nyt onkaan pielessä.

1. Pakkohan tämä on laittaa heti ensimmäiseksi. Kyllä te tiiätte. Siis ruoka ja sosiaalinen media. Jostain avokadopastan ja brunssien synnyttämästä talousjätteestä on syntynyt ilmiö, joka on yhtä massiivinen kuin järjetönkin. Tässä heinäsirkkoja seuranneessa vitsauksessa ihmiset ottavat ruoka-annoksistaan kuvia ennen kuin voivat aloittaa syömisen, ja Instatwitterbookit ovat täynnä kuvia Pirkkojen kaurapuuroista, vaikka ketään ei kiinnosta. KETÄÄN. EI. KIINNOSTA. Ainoa edes etäisesti ruokaan liittyvä julkaisu, jonka haluan nähdä, on potentiaalinen kuva siitä hetkestä kun Gordon Ramsay lävistää sydämesi japanilaisella kokkiveitsellä.

Ihmiset yrittävät kiillottaa omaa tekaistun kiinnostavaa julkisuuskuvaansa postaamalla fanaattisesti kuvia brunssimunista ja skumppalaseista. Kieltämättä ihan taktinen veto, mutta ikävä tosiasia kylläkin on, että kaikilla paskasti kasatuilla rakennelmilla on tendenssi murtua jossain vaiheessa. (Ks. esim. Berliinin muuri tai Neuvostoliitto.)

 ruokablogi2

 

(kuva jostain meemisivustolta jota en enää muista, googlaa ite)

 2. Trendidieetit ja superfoodit. Eipä vissiin paljon ketuta mennä ostamaan lähikaupasta ruisleipää, kun leipähyllyltä ei löydy kuin VÄHÄHIILARISTA LEIPÄÄ MIKÄ KYLLÄ MAISTUU IHAN OIKEELTA LEIVÄLTÄ. Ei maistu. Ei muuten todellakaan maistu.

 Nykypäivänä saat vieroksuvia mulkaisuja tilatessasi kahvilasta kahvia ihan tavallisella kevytmaidolla ja pullaa ihan vaan pullana. Maidon kun pitää olla superhyperproteiinipitoista koska protsku on <3 <3 <3 ja pullaa ei vaan syödä, koska siinä on hiilareita ja gluteiinia. Lettuja saa paistaa vain banaaneista ja proteiinilisäjauheista ja avokadopastaa tehdään pelkästä avokadosta, koska pasta nyt vaan on saatanasta. Oikeastaan edellisessä kappaleessa mainittu leipähyllykin pitäisi poistaa jokaisesta ruokakaupasta. Ravintopätijät lietsovat vihaa ja syyllisyyttä, ja meno enteilee vähintäänkin sisällissotaa. Maailma, miksi olet pilalla, niin kovin pilalla?

 ruokablogi3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Ruuan hinta. Tässä on taas niitä asioita, joiden ansioista suomalainen yhteiskunta saa ihan tosissaan taputtaa itseään olalle. Sen kuuluisan ruokakorin hinta nousee tasaiseen tahtiin vaikka tulot ja tuet pysyvät korkeintaan samoina kuin ennenkin. Ja jotta tuska ei missään nimessä pysyisi millään muotoa siedettävän kivun rajoissa pyritään julkisuudessa muistuttamaan tästä hinnannoususta mahdollisimman usein ja näyttävästi. ETTÄ VOI LUOJA KUN SULLAKAAN RAKAS LUKIJA EI OO ENÄÄ RAHAA OSTAA JUUSTOA. Olen hämmentynyt. Mihin tällä pyritään? Tulee vähän sitä luonnonvalintaa, kun vihaiset kansalaiset repivät toisiltaan päät irti ja itseltään sydämet rinnoista?

ruokablogi6

 

(kuva Aamulehti)

ruokablogi4

(kuva Helsingin Sanomat)

Yhteiskunta, haista paska.

No niin, eiköhän pointti tullut selväksi tälläkin kertaa. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka olen sekä kunniallinen kansalainen että yhteiskunnan tukipilari, olen kuitenkin ennen kaikkea bloggaaja ja sosiaalisen median kiintotähti. Tästä syystä haluankin päättää teesini täydellisesti aseteltuun ruokakuvaan omasta ateriastani. I rest my case.

 ruokablogi5

 

Listoilla, osa 1: Who invented these lists?

18.10.2013 at 20.59

Tästä hetkestä alkaen olet maailmassa, joka loppuu vuoteen 2008. Tämä ei tarkoita jättiläismeteoriitin aiheuttamaa äkillistä planeetan alasajoa, ekokatastrofia, ydinsotaa tai muuta kuviteltavissa olevaa tuhokuvaa. Tässä blogissa aika on vain lakannut etenemästä, ja popkultturi on pysähtynyt lopullisesti vuoteen 2008. Tämän jälkeen ei enää ole tulossa yhtään mitään. Onko se hyvä vai huono asia? Päätä itse.

Syksyn myötä on aika ja aikaa vetäytyä sisätiloihin musiikinkuuntelun pariin. Minulle se ei kuitenkaan riitä, vaan pelkän kuuntelun lisäksi jatkan jälleen sen ikuisen täydellisen soittolistan etsintää: sen, jossa on kaikki tarvittava ilman mitään ylimääräistä. Jos et jo tiennyt, listat ovat intohimoni, ja iTunesini kirjasto on täynnä mm. genren, tunnelman tai aikakauden perusteella jaoteltua musiikkia. Listojen kokoaminen itsessään on aivan yhtä mahtavaa kuin niiden kuuntelu, vaikka välillä oikeiden yhdistelmien etsiminen tuottaa suorastaan luomisen tuskaa. Kappale joko kuuluu listalle tai ei, ja minkäänlaisia välimuotoja ei asian suhteen ole olemassa. Mutta se tunne, kun oikeat kappaleet löytävät oikeat paikkansa oikealla listalla…

Mitä listalle olisi tarjolla näin maailman viimeisellä vuosikymmenellä? No, alkajaisiksi ainakin näiden kymmenen kappaleen tulee se poikkeuksetta aloittaa. (Toim. huom. Spotify-linkit lopussa!)

1

#1

Sugarplum Fairy: In Berlin (2008)

 

 

#2 2

Ian Brown: Some Folks Are Hollow (2007)

 

 

3 #3

Little Man Tate: Who Invented These Lists? (2007)

 

 

4 #4

Franz Ferdinand: Take Me Out (2004)

 

 

5 #5

Queens of the Stone Age: In My Head (2005)

 

 

6 #6

The Hives: Main Offender (2000)

 

 

7

 #7

 Razorlight: America (2006)

 

 

8 #8

Doves: Words (2002)

 

 

9 #9

Frou Frou: Breathe In (2002)

 

 

10 #10

Starsailor: This Time (2005)

 

 

Seuraa soittolistaa Spotifyssa:
Spotify URI: Listoilla (Kieleke)
Spotify Web Player: Listoilla (Kieleke)

Pirkon runokorneri: Fiskarsit

12.10.2013 at 20.42

 

Heti kun mä näen sen

Fiskars-saksien tarjouksen

Saan idean, maksan, taskuun paan

Lähden heti treenaamaan

 

Kävelen vain rivakasti

Ihan Kumpulaankin asti

Autioina illan tiet

Asfaltilla sateet, hiet

 

Elokuinen omenapuu

Kadunkin ylle kaareutuu

Sakset ilman ja nakkinaps!

Tuosta ja tuosta, oksa kahdeksas!

 

Hetkekskään en seisahda

Ote ei yhtään lipsahda

Sakset ovat käteni lihaa

Tämä on harjoitus eikä vihaa

 

Puisto alkaa, kerrostalot

Alaparvekkeella valot

Ja viirit nauhoina kulkevat

Yksi sivallus, ja ne katkeavat

 

Pysäyttämätön kuten juna

Eteenpäin kuin lumottuna

Jatkan ohi ruusupenkin

Leikkaan nupun, lehtisenkin

 

Seuraavaksi Vallilaan

Jatkan sakset haarallaan

Kaupalla tolpan terrieri

Hihna katki, ei roiskunut veri

 

Kalliossa baarin eessä

Hiljaista on liikenteessä

Parit keikkajulisteet

Saksin halki, minkäs teet

 

Sitten Hakaniemen torilla

Orpo lapanen roikkuu portilla

Peukalo erillään vienosti

Katkesipa villakin helposti

 

Sulavampi olisi vain ninja

Etenen kuin ratikkalinja

Kylmä saksien ääni kiehtoo niin:

Puutarhassa yllän nyt tuloksiin!

 

Kaisaniemeen harppoen

Kinopalatsiin astelen

Olen tyyni, täysin vakaa

Sakset trenssin taskussa makaa

 

Istutte eturivillä kaksin

Istun taakse tytön, en Maxin

Ponnarilla iso kiiltävä tukka

Kiinni, SNAP, irtoo kuin kukka

 

Pari kääntyy. Hysteriaa.

Missä se pippuri kasvoikaan?

Sinne pingon, ja naureskellen

Lopulta itkua nieleskellen

 

Jos parasta minussa, rakas Max

Oli polkkatukka, niin kauniimmaks

Ymmärrät kai mun ajatuksen:

Tein oikeastaan sulle vaan palveluksen.

Miten olla treffi-ilmoitusten ykkönen

09.10.2013 at 23.28

Ajatukset alkoholista, valvomisesta ja City Kebabin Samin ”PIZZA SPECIAL!”-huudosta puistattavat. Fiilaan ja höylään mieluummin omaa kroppaa salilla kuin jonkun miehen omaa baarissa. Aamuisin teen tanssahdellen majesteetillisen yhden naisen aamupalan.

On syksy! Olen saanut kesän menomeiningin jälkeen itsestäni ronskin niskaotteen! Hyvä tyttö!

Mutta mitäs mitäs. Kaikenmaailman ”terve riikka muistatko minua olen pekka”-tyyppiset komistukset ovat heränneet tähän kohmeiseen syksyyn ja kaipaavat hauskan tytön halausta.

COME ON! MISSÄ TE OLITTE KUN MINÄ OLIN HELSINGIN ÖISSÄ LAITTAUTUNEENA JA HUMALASSA?

Ehkä älypuhelimen julmetun monet kanavat ja foorumit hämäävät. Ehkä minä viestitän vain yhden kanssa kuudessa eri paikassa.

En silti jaksaisi miettiä nyt miesjuttuja, olen mieluummin terveellinen erakko. Piirrän ja juoksen ja luen ja poltan kynttilöitä ja ostan kukkia ja juon kaakaota. En silti voi olla vastaamatta viesteihin. Jokin pieni sirkan kokoinen järkitumake aivoissani kuiskaa, että jokainen kivi pitää kääntää.

Nyt päästään tekstini todelliseen aiheeseen.

Minä inhoan treffejä.

Minä inhoan myös telinevoimistelua ja majoneesia. Jos olisin lapsi, minun pitäisi yrittää tsempata pukin yli hyppäämisessä ja siedätyshoidattaa itseni majoneesin maailmaan. Mutta ei, en ole enää pikku-nulikka, jonka täytyy maistaa ja harrastaa kaikkea, jotta luontoni vahvistuisi.

Nyt minä olen paksunahkainen nuori nainen, joka tuntee itsensä ja saa tehdä elämässään asioita, jotka tuottavat riemua, rauhaa ja onnistumisen tunteita.

Treffit tuottavat päiviini vain hermoilua. Siinäpä teille treffi-ilmoitus. Kyse ei ole enää itsensä voittamisesta mukavuusalueen ulkopuolella. Ihmisethän inhoavat asioita, joiden parissa eivät viihdy. Simppeliä. Kun he eivät hallitse tilannetta, he saavat puistatuksia.

En osaa nauttia tilanteesta, jossa olen lähes tuntemattoman miehen kanssa julkisella paikalla pöydän ääressä jutustelemassa, jotta selvittäisimme olemmeko toistemme taivaalliset puolikkaat. Luonnotonta. Minkä ihmeen takia pitää edes mennä ihmisvilinään tunnustelemaan? Siksikö että julkinen paikka on turvallinen? Sinua ei raiskattaisi Robertin ja Waynen Coffee Housessa?

Tekisin treffien sijaan mieluummin vaikka sellaisia LOVES-testejä, joissa summataan nimien kirjaimia yhteensopivuusprosentin selvittämiseksi.

Esim. Reija Rekki-Permanto & Nikolas Nojapuu = 32%. Huono. Pankaa kännissä.

Takaisin punaisen langan lähelle. Assosioin luonnottomat treffit näin: Pari istuu liian pienessä kahvilapöydässä ensi kertaa kunnolla kasvotusten. He yrittävät tunnin ajan välttää hiljaisia hetkiä ja löytää yhteisiä mielipiteitä, arvoja, lemppareita ja läppiä. Rennon työhaastattelun kaltaista kartoittamista. Halaukset alussa ja lopussa, vaikka tässä mielikuvassa tyypit eivät ole edes välttämättä aiemmin koskeneet toisiinsa, ainakaan selvin päin. Tässä mielikuvassa ollaan katsomassa potentiaalista korttia.

On eri asia päästä pitkäaikaisen tai nopeasti iskeneen ihastuksen kanssa naureskelemaan ja tunnelmoimaan. Nyt luonnottomien treffien mielikuvassa on takana ehkä vain yksi näkeminen, vaikka yhden yön tai yhteisen kaverin kautta. Tai internetin. Ja nyt ollaan sitten hakemassa jotain.

Lisäksi treffeillä pitää olla paras oma itsensä: Juoda hitaasti ja syödä sirosti. Kannattaa olla fiksu, hauska, hymyilevä, seksikäs, söpö, elämänmyönteinen ja muista erottuva, muttei silmiinpistävä. Lisäksi täytyy olla kiinnostunut, muttei tunkeileva. Muista että sinulla on syystä kaksi korvaa ja yksi suu. Sinulla on syystä myös vain kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Jos niitä olisi enemmän, saisit liikkua kuin mustekala, mutta nyt ei ehkä kannata demonstroida jokaista hauskan tarinasi käännekohtaa hurjilla liikekaarilla. Äläkä edes yritä selittää jotain reteää ryyppyreissutarinaa, jos sinulla ei ole sulavan läpän päivä.

Voi jumalauta!

Homma meni pieleen jo siinä, kun ei saa ruokailla normaalisti. Minä haukkaan paljon kerralla, varastoin poskiin ja pureskelen vauhdilla. Ruokaa saattaa myös lennähtää. Minä en ole kuin eräs ystäväni, jonka ruoka jäähtyy elegantisti, kunnes hän on puhunut harkitut, upeat sanansa. Välillä hän hieman ruokailee, sitten taas keskittyy keskusteluun. Ystäväni viinilasin reunaan ei tule huulirasvan huuruista bakteerikaarta.

Minä puhun ja syön kuin pieni barbaarinpentu.

Jos oikein skarppaan ja hörppään kahviakin rauhallisesti, selviydyn kyllä. Jos sotken, mies voi silti tuntea minuun vetoa, koska hölmöt söpöläisnaiset ovat muodissa. Eli oudot jutut ja kömpelyydetkin ovat nyt persoonallinen pikantti lisä, jos tekee ne suloisella sympaattisuudella tai rentulla asenteella. Ks. esim. New Girlin Jess tai How I Met Your Motherin Robin.

Paljastan korttini kuitenkin nyt: Olen maailmanluokan näyttelijä. Pystyn halutessani feikkaamaan, että viihdyn treffeillä. Kukaan treffiseuralaisistani ei ole huomannut, että minulla on käynnissä kotikutoinen näytelmä. Perustelen tämän sillä, että he ovat halunneet nähdä minut uudestaan.

Näytteleminen vain alkaa kuin itsestään, kun tajuan että aito minäni ei viihdy tilanteessa.

Asia nyt vain on niin, että vaikka olisin umpiväsynyt, kyllästynyt, vastahakoisesti paikalla ja halveksuisin maailmaa, pystyn esittämään aurinkoista. Kukaan ei huomaa mitään. Kun päätän olla rempseä ja ihana, minähän olen ja missä vain.

Mutta nyt saa riittää, parahimmat pekat ja muut. En jaksa enää teeskennellä viihtyväni treffeillä.

Lupaan silti mennä itseeni, koska pakkohan tälle on löytää perusteet. Onkohan minulla jokin trauma?

Ensitreffini olivat kesällä 2012. Kyllä, niin myöhään. Ensin seurustelin, sitten en hakenut ketään. En hae nytkään, koska on tämä lokakuinen erakonpesänrakennusvaihe. Mutta ne ensitreffit, ne olivat aika katastrofaaliset. Minä tein aloitteen ja näimme kolmesti, mutta minä olin kaikilla kerroilla mielestäni aivan kamala. Hölötin hölmönä. Olin kuin kanalan vikkelin heltanheiluttaja. Jumalauta. Emme tainneet nauraa yhtä aikaa millekään. Minulla oli kauhea show päällä koko ajan, mutta silloinpa en näytellytkään. Minä kai halusin, että se komea häiskä ihastuu minuun, joten yritin olla multipersoona; kaiken varalta kaikkea.

Olen toipunut ja ottanut opikseni. Täytyy tarkastella silti vielä yksi epämieluisa tilanne:

En haluaisi jäädä kiinni siitä, että olen treffeillä jonkun kanssa.  Edes tuntemattomalle vastaantulijalle. Muistan edelleen kuinka ravintolassa salmarilla humallettu randomi kommentoi: ”AI HETKINEN, OOTTEKSTE NIINKU TREFFEILLÄ??”

HERRAISÄ PÄÄ KIINNI! Emme ole! Me vain syömme ja juomme ja juttelemme ja ehkä joskus pienessä sievässä voisimme tehdä jotain riisumisesta alkavaa vaikka! Tai en minä tiedä!

Osaan aina nauraa itselleni, tilanteille ja erityisesti muille, mutta tällä kertaa en pystynyt noista yhteenkään.

Tästäkin olen toipunut. Eli MIKSI en sitten jaksa treffejä? Muut ihmiset pitävät treffeistä! Eihän niissä ole mitään vakavaa! Jos venkoilin ennen treffejä, kajautin peilikuvalleni sanat  “ET OLE MENOSSA KOSITTAVAKSI, OLET MENOSSA HENGAAMAAN!”

Niinpä.

Mutta vaikka minä päättäisin lähteä hengaamaan, se toinen saattaa olla treffeillä. Siinäpä se fakta sitten taas kuumottaa naamani eessä, katsoo minua silmiin koiranpennun kimmeltävillä pupilleilla, jotka laajenevat ihastuksesta tai lämpimistä ajatuksista. Kaikista kauheinta on nähdä, että ”Minulla oli mukavaa”-näytelmäni uppoaa seuralaiseen.

Olen itsekeskeinen kääpä.

Nyt kun mietiskelin, niin sain jaettua oivallukset kahteen boksiin:

A-boksi – Olen ollut treffeillä vain minulle väärien miekkosten kanssa. Buukasin treffit tai suostuin treffeille vähän kuin kaiken varalta ja vetovoimattomuudesta piittaamatta. Puitteet, sää ja kommellukset ovat saattaneet olla kuin elokuvasta, mutta kuinkas ollakaan, pahimmillaan olen ollut sisimmässäni niin turhautunut, että kuvittelin kuinka kaataisin seuralaisen päälle kattilallisen löysää perunamuusia. Olen niin pahoillani.

B-boksi – En ole koskaan päätynyt treffeille niiden miesten kanssa, joihin tunsin vetovoimaa heti. Molemminpuolinen vetovoima on havaittu humalasta huolimatta ja parhaimmillaan olemme hakeutuneet kaksin neljän seinän suojaan ja makoilleet vain vierekkäin kylkiluut nauramisesta kipeinä. Treffivaiheen skippaaminen on ollut luontevampaa.

Tässä teille siis päivitetty treffi-ilmoitukseni:

En aio lähteä treffeille enää koskaan. Koko läpimätä sana “treffit” poistuu sanavalikoimastani. Kyllä vetovoima-tyypin huomaa sitten heti. Muiden kanssa ei kannata lähteä kahvillekaan. Turha miellyttää. Ajanhukkaa. Tunteiden hukkaa.

En sano sitä, etteikö vetovoima voisi muodostua myöhemmin, mutta kuka jaksaa käydä toistuvasti treffeillä tarkistamassa tilannetta? Antaa virran viedä, tuulen kuljettaa tai tähtien asennon päättää. Annan vapaat kädet myös sattumalle ja kohtalolle.

Sain idean.

On torstai-ilta klo 21.06, ja lähetin juuri viestin yhdelle kivalle jätkälle, jonka olen nähnyt kerran yksissä juhlissa. Meidän piti kai sopia kahvit syksylle. No, viestissä kerron, että olen tässä kohta lähdössä pipo päässä Aurajoen rantaan happihyppelylle, koska olen paiskinut koneella hommia koko päivän eikä ajatus enää kulje. Jos hän haluaa tulla mukaan, niin olisi kiva vain käppäillä ulkona.

Tällainen on paljon rennompaa. Pimeässä on kivaa. Syysilmassa on kivaa. Pipossa on kivaa.

Eikä tarvitse selvittää mitähän toinen minusta miettii, vaan hengaaminen tai näkeminen riittää. Silloin ei ole niin tietoinen itsestäänkään, juurikin hyvä homma.

Kello on 21.09. Poika ei ole vastannut.

Kello on 21.12. Poika ei ole vastannut.

Haen kaakaota.

Kello on 21.19. En ole aikoihin odottanut vastausta keltään. Nyt muistan miksi. Tunnen oloni tyhmäksi. Turhaan tekstin alussa hehkutin, että olen syksyn erakkona. Heti lähdin labrakaniksi omaan kokeeseeni.

Hmm, tämä on nyt niin sanottua livekirjoittamista, joten kerron vielä yhden inhokkini.

Inhoan yltiömäistä LiveLoveLaughLifeTravelEatFriendsFamilyHeartHopeHome-tavaralla sisustamista. Miksi porukka somistaa elämänohjekrääsällä skandinaavisen harmonisia kämppiään? On taulua, kynttilänjalkaa, keittiöpyyhettä ja hyllyssä seisovia koristekirjaimia. Minä kirjoitin itselleni eteisen oveen ison lapullisen tekstiä, jonka luen aamuisin aina kun odotan hissiä. Tässä ote: ”Huomenta kulta. Sinä et ole enää liioitteleva kömpelö saamaton paska ja puuroinen pää, vaan skarppi ja tyylikäs muija. Hikoile, oivalla ja nuku. Syö ja juo raikkaasti. Älä tuhlaa energiaa, aikaa tai rahaa. Ole nöyrä ja avulias. Pidäpä itsestäsi hyvä huoli ja voi kauniisti.”

Ja onko tämä nolo? Todellakin, mutta se on sentään minulta minulle ja omalla äidinkielelläni.

Kello on 21.22. Vastaus tuli.

Lähdemme pihalle nyt.

Hyviä happihyppelyitä kaikille muillekin,

toivottaa majoneesiton Riikka

Suomalaiset pois Suomesta

07.10.2013 at 18.03

Esitän kohta sinulle, rakas Lukija, verbaalisen näytöksen kolmesta arkielämän tilanteesta. Sinun tehtäväsi on arvata, mikä tilanteista ei ole esimerkki elävästä elämästä. Eli siis että mikä seuraavista tilanteista on täysin höpönlöpöä eli meikäläisen mielikuvituksen tuotetta.

    A) Nuori suomalainen äiti työntää rattaissa tummaihoista, noin puolitoistavuotiasta lastaan. Parivaljakon kohtaava suomalaismies hörppii antaumuksella olutta, mutta ehtii siinä nesteytyksen lomassa haukkua kyseisen pikkulapsen sossupummiksi ja äidin rotupetturiksi. Kaikki tapahtuu keskellä päivää, kirkkaassa auringonpaisteessa ja julkisella paikalla ihmisten keskellä. Kukaan ei puutu tilanteeseen.

    B) Nuori nainen polkee arkiaamuna kohti yliopistoa. Polkiessaan erästä kaupungin pääkatua pitkin häntä vastaan kävelee yksinäinen vanhempi rouvashenkilö. Nuoren naisen kohdalla vanhempi rouva sähähtää kuuluvasti ja tiuskaisee itsekseen ”Fy fan!”katse naulittuna em. naiseen. Nuori nainen jatkaa matkaansa, koska ei järkytyksen lamauttamana keksi ruotsinkielisiä vastasolvauksia häntä kauniin aamuauringon sarastaessa herjanneelle naiselle.

    C) Kaikki maailman ihmiset ovat itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita. Heille on ominaista ajatusmalli, jonka mukaan erilaisuus on uhka. Yhtenäisyys on mahdollisuus. Muutos nähdään väistämättömänä pahana, jota halutaan lykätä viimeiseen asti. Normit ovat olemassa syystä. Normeja tulee noudattaa ja niissä tulee pysyä. Rajoja rikkovia tulee rangaista, pelätä, parjata ja kaikilla muillakin mieleen juolahtavilla keinoilla vieroksua. Myös kaikkia, jotka ihan vaan jostain         selittämättömästä syystä vaikuttavat kummallisilta, pitää karttaa.

No, miten on, rakas Lukija? Lukitaanko vastaus?

Kyllä, oikea vastaus on C. Sillä ehei, kyseinen kuvaus ei suinkaan koske kaikkia maailman ihmisiä kuten väitin. Rakastava esittelytekstini sen sijaan on suunnattu kuvaamaan ennen kaikkea Suomen kansaa, ja toimii lähinnä kauhuskenaariona maailmasta, jossa asuisi pelkkiä suomalaisia ja jollaista jotkut ihmiset ilmeisesti pitävät tavoittelemisen arvoisena asiana. Koska, oi kyllä, tapaukset A ja B ovat ihan oikeita ja todellisia tilanteita suomalaisesta arjesta. A tapahtui ystävälleni, B ihan yours trulylle.

HANSKI1

 

 

 

 

 

 

 

Suomalaista yhteiskuntaa pidetään tasa-arvoisena, vaikka todellisuudessa maatamme kansoittaa tuhansia ja taas tuhansia eriarvoisuuden puolesta (ainakin salaisesti) liputtavia yleisrasisteja. Toiset eivät siedä rotueroja, toisten mielestä naisten ja miesten välinen palkkaero on ihan ookoo juttu ja toiset eivät jostain syystä siedä meikäläistä aamutuimaan. Ja jotkut varmasti allekirjoittavat kaikki edellä esitetyt tuntemukset. Yhdistävänä tekijänä näille vihaajille on Suomen kansalaisuus. Siis sellainen oikea ja kunnollinen, syntymässä saatu ja isoisien sotimisella ansaittu.

Näitä erilaisuuden vieroksujia on joka lähtöön ja joka paikkakunnalla. Vittu jee.

On se pystynenäinen suomenruotsalaistäti, jonka mielestä on ihan okei tokaista hyi vittu tuntemattomalle kanssaeläjälle, jos vastaantulijan habitus sitä sattuu vaatimaan. En pidä itseäni minään armikuuselana, mutta en myöskään koe omaa ulkonäköäni mitenkään erityisen luotaantyöntävänä. Mutta koppavan suomalaisen näkökulmasta katsottuna jos vastaantulija poikkeaa harmaasta massasta eikä yhtään edes häpeä, saa hänelle kyllä vapaasti haistatella

Sitten on se perussuomalainen paskahousu, jonka mielestä jokainen etniseltä taustaltaan poikkeava henkilö on Suomen valtion syöpä. Nämä variaatiota pelkäävät geelitukat ovat lähes poikkeuksetta niitä paljon huutelemiaan sossupummeja tai vaihtoehtoisesti pikkupaikkakunnan menestyjiä tekemässä koulutetun apinan töitä. Mahdollisesti myös isomman paikkakunnan menestyjiä tekemässä koulutetun apinan töitä. Internetin ihmemaa on piukassa näiden kaunosielujen MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA POIS KIITOS 1939–1945 SUOMI SUOMALAISILLE PERKELE -yhteisöjä. Tämä omaa napaansa palvova suomalainen aateli ei ole tajunnut, että maailma muuttuu ja että globalisaatio ei ole vain Helsingin Sanomissa lietsottu myytti. Maailma jumaliste muuttuu, piirit suurenee ja joudut väkisinkin jossain vaiheessa kohtaamaan muunlaisiakin ihmisiä kuin mitä itse olet. Ja jos viitsisit irrottaa katseesi sieltä navasta, voisit ehkä, ehkä, huomata niiden muunlaisten ihmisten olevan paljon miellyttävämpiä kuin mitä itse olet. Jos maan tapa on ahdasmielinen egoismi, ehkä pitäisi harkita tavasta luopumista. Helvetin munapää.

 HANSKI2

 

 

 

 

 

 

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Suomea kansoittaa sankka joukko, joka on kuin koko Suomen kattava versio helsinkiläisestä, jonka mielestä Kehä III:n ulkopuolella ei ole elämää. Tässä tapauksessa kehätietä vain symboloi valkoinen suomalainen minimalistinen heteronormi, jonka ulkopuolelle sijoittuminen ja josta poikkeaminen on synti ja rikos. Homot ja tummaihoiset ja punatukkaiset ovat tyhmiä, heitellään niitä kivillä.

Ratkaisu à la Hanski? Suomalaiset pois Suomesta. Kaikkien elämä muuttuu kertaheitolla helpommaksi.

(Kuvat United Colors of Benettomin rasisminvastaisista mainoskampanjoista. Ekaa kuvaa tosin vähän modasin suomenruotsalaismummoepisodiin sopivammaksi.)

Pirkon runokorneri: Vituttaa tekstaajat :)

04.10.2013 at 17.04

 

Miehet, jätkät, miekkoset

Kundit, herrat, poikaset

Koittakaa nyt jumalauta!

Saatana, ei mikään auta

 

Inbox taikka tekstari

Satsaa hieman, saamari!

Ihan sama mis pilkku, piste.

Kirjoitusvirhekkin ok, jukoliste

 

Kyllä yhdys sana virheitä

Tai väli-merkki-erheitä

Mullakin tulee, en sitä meinaa

Mut on aika huutaa: MITÄ SKEIDAA!?!?

 

MIKSET VOISI KIRJOITTAA

JOTAIN HAUSKAA, EI ”hah”, ”heh”, ”haa”

VAAN NOKKELAA JA CHARMIKASTA

EN KANSSASI HALUA MITÄÄN LASTA

 

Vaan kirjallista viihdettä

Flirttiä, ajanvietettä

Vaikka jotain sellaista läppää

Mitä ei tosikko ymmärräkää

 

Mut vittu vieköön, näköjään ei:

Kissa kielen lisäks tajun vei

Hyvin pussaat, hyvin panit

Mut yhteen yöhön jää nää kanit

 

”mites töissä”, ”mites koulu”

”miten teillä meni joulu”

Kiva kun kysyt ja iPhone piippaa

Mut susta ei KOSKAAN tule siippaa

 

Ellet verbaalisesti kikkaile

Sanoilla sivalla, miekkaile!

Yllätä minut, kuten minä sut!

MIKSI OLET URPOKSI TAANTUNUT!

 

Hymiöillä ei hymyileen saa

Oli sit deetä, peetä tai vinkkaavaa

Minä osaan ilman, sinä et

Siinäpä köyhästi sanailet

 

Aina saan sut nauramaan

Tää toimii yhteen suuntaan vaan

En jaksa enää esittää

Et huumorisi pelittää

 

Kyl kamuillani hauskoja on

Miehiä päällä vartalon

PLUS siellä luurin päässä

Sulavia aina, ei juntteja jäässä!

 

”Kato mitä Reima laitto!

Naurettii nii et mahasta taitto!”

Vittu vieköön, mäkin haluun

Pontta muualki ku kaluun!

 

No, viestini menee perille kai

Anteeksi angsti, on maanantai

Mutta tunnistatko itse näitä

Arjen Prinssi Älykkäitä:

 

”heh :D joo niinpä :) on nää maanantait vähä kyl aina tämmösiä, et ei kyl oikein jaksa viel mitää :) eipä mulle mitää, makasin eilen darrassa, vähän tuli tuota olutta juotua lauantaina ;) toivottavasti viikko menis nopeaa :) , en kyl yhtään jaksais. kauhee väsy. mitä meinaat tehdä :P ?”

 

Tuijotan näyttöä, aivan hiljaa

Hörppy maitokahvia, jatkan kirjaa

Oli viestisi sisältö samaa siis

kuin kahvimukini: Lattea. Hei pliis.

 

 

Pirkon runokorneri: Miehet jotka pakastin

15.06.2013 at 14.47

Pienimmässä pakastimessa

Laiha-Kalle makoilee

Oltais oltu karismapari

Mutta dieettini rakoilee

 

Ei linnunluinen miekkonen

Saa oloa viehättäväksi

Oisitpa syöny ja treenannu poika

- Hartialinjani ei mee pienemmäksi

 

Seuraavassa arkussa

Jäätyy puikoiksi Heikin parta

Ihanat silmät ja upea keho

Eivät seuraani enää karta

 

Mikset koskenut uudelleen?

Missä meni pieleen?

Jos sietäisin hyistä pakkasta

Kävisin makuulle hauikses viereen

 

Kolmantena pakastettua

Sain Seurustelevan Herran

Mua veit kuin pässiä narussa

Kahden vuoden verran

 

Ehkä naisesi nyt kaipailee

Mutta kaipasin useammin

Nyt ainakin tiedän missä makaat

Syväjäässä oot raukeammin

 

Neljännen arkun mies on

Pakastettu hartaudella

Miksi tulit elämääni

Vuosikymmenen aikaisella?

 

En voi kanssasi vielä olla

Tuleva sulho, perheemme pää

Minun täytyy ensin seikkailla

Ei kotitupaan jämähtää

 

Sulat koko ajan voimakkaammin

Iho ja silmät jo pisaroi

Minä väännän pakastinta jäisemmälle

Mutta pitkään en estää voi:

 

Et jaksa enää odottaa

Että olisin valmis, sinun nainen

Makaisit jäässä vielä viisi vuotta!

Lupaan, tilanne on sit toisenlainen!

 

Siihen asti kartutan pakastimia

Täytin yhden taas viime yönä

En minä ole koskaan rakastunut

Ja suhtaudunkin tähän työnä

 

Ei tunteita peliin, koska ei niitä tule

Jäänoita on aivan turtaa

Mutta varmasti on joku jossain

Joka keräilytarpeeni murtaa

 

Niin että tuntuisi kai varpaissa asti

Meissä molemmissa

Että tässäpä me puuttuvat palat

Ollaan yhteen ilolla juurtumassa

 

Päästäisin pakkasukot vapauteen

Pienen vaimon löytäisi Kalle

Heikki varmaan missin tai mallin

ja Herra uuden hameen alle

 

Mut en tiedä voisinko päästää

Pois hartainta pakastettua

Kuka kymmenen kylmän vuoden jälkeen

Voisi edes rakastaa muita kuin mua?

Miten olla säälipillu

24.05.2013 at 23.57

Odottavan aika on pitkä. Sinä joudut odottamaan provosoivan ja itseänikin järkyttävän otsikon ideaa vielä hetken, koska ensin kerron kuulumiset. Itse olen odotellut jo pitkään kirjoitusinspiraatiota, kesäistä irtiottoa ja miehiä. Nyt ne kaikki ovat tässä.

Miehet ovat tässä elämänhetkessä eri formaatissa kuin mitä aiemmin kuvittelin haluavani ja tarvitsevani. Lähdin juuri matkalaukun ja polkupyörän kanssa kesäksi Helsinkiin, ja myönnän heti, että Turun kaveripoikia tulee saatanallinen ikävä. Toivottavasti he eivät ole huomanneet, että olen tuijottanut heitä jo kuukauden ajan hyvin intensiivisesti. Yritän tallentaa jätkien virneitä ja sutkautuksia mieleeni, jotta voin sitten muistella niitä. Säilön myös kaikkia niitä kehuja, joita he ovat selvänä ja shelvänä sanoneet.

Hoh, tiedättekö sen peiteltävän nauruvirneen, joka pyrkii naamalle erityisesti julkisilla paikoilla, kun muistaa elävästi jotain hauskaa? Juuri sillä tavalla aion kuikuilla itsekseni, kun muistelen jätkien juttuja.

Aion toki olla hurmaava ja vilkas kesäkölli, joten toivottavasti en ehdi ikävöidä. Ja onhan tässä näkynyt kaveripoikien lisäksi muunkinlaisia miehiä, mutta silloin kun niitä ei näe, tuntuu ihan siltä, kuin niitä ei olisi oikeasti olemassakaan. Kaveripojat taas ovat hollilla niin että tuntuu.

Kaveripoikien kanssa valmistetaan massimosti aamupalaa, saadaan musikaalikohtauksia ja lojutaan naurudarrassa. Hauskinta on käydä kaveripoikien kanssa arkena ihan vain kävelyillä ja kahviloissa.  Marketin lihaosastolla viivytään niin kauan, että koriin päätyy varmasti hyllymetrien hinta-laatusuhteiden parhaimmisto. Seuran annetaan tehdä kaltaisekseen, joten minäkin harmittelen, että miksi terassilla ohikulkevan tytön timmejä takamusnäkymiä peittää iso olkalaukku.

Hitto vie mitä verbaalista sarjatulitusta me yhdessä viskommekaan. Äijät on ihan supersankareita. Batman, Ironman ja vanha kunnon Man of Steel yhdessä köntässäkään ei pärjää näille ystäväjätkille, ja se on todella rutosti, melkein jo yritin muotoilla asian uudelleen, mutta kyllä, näin on närhet.

Vaikka olisin juhlimassa eksklusiivisessa paikassa kaukana vakkariporukasta, niin kummasti aina humalainen pääni ja saastunut sydämeni johdattaa minut kaveripoikien luokse. Te nälvivät jääräpäät ja vääriin tyttöihin hurahtavat känniääliöt, olen niin ylpeä teistä. Viihdyn kanssanne joka ikinen kerta, vaikka vain nuokkuisimme pihalla. Autatte pyydettäessä, piristätte pyytämättä. Opin ja oivallan teiltä koko ajan. Esimerkiksi viimeksi opin maistelemaan viskiä ja oivalsin naisten taipuvaisuuden säälimiseen.

Nyt alkaa se säälipilluosio.

Tytöt eivät osaa pelata lautapelejä säälimättä kanssapelaajatyttöjä. Kilpailuhenki höyryää juu, mutta tietynlainen vaihtokauppojen ehdottelu välähtelee siellä täällä. Yksi kaveripoika imitoi tilannetta osuvasti: ”Vooi eei, Virve sä tulit mun Erottajalle, ja siinä on hotellikin. Hei ei sun tarvi maksaa nyt kerralla koko maksua, ku sulla on rahat niin lopussa” tai ”no kyl mulle käy, et Virve laittaa laudalle erisnimen ja lyhenteen, ku eiks Lyni oo periaatteessa yleisesti tunnettu paikka?”

Miksi ihmeessä lautapelaajanainen sääliskelee kaveria?

Jos Monopoly-satkun tai Scrabble-laatan vippaaminen pidentää hauskaa pelihetkeä, niin mikäpä jottei. Mutta Afrikan tähdessä Virven on ihan turha kinua oikoreittiä Tangeriin. Se lautapeli on lyhytkestoinen, joten armosta viis.

Pelattiin muuten viime kesänä yhtenä humalaisena mökkiyönä Afrikan räsytähteä. Kahden hengen joukkue menetti tyhjästä kiekosta yhden vaatteen, rosvosta lähti kaksi. Aika on kullannut muistot ja suosittelen peliä lämpimästi, mutta kaveripojat eivät kyllä säälineet surkeaa pelimenestystäni yhtään, kun Madagascarin rosvo vei viimeisetkin rahat ja kankaat.

Naiset säälivät kai luonteesta huolimatta enemmän tai vähemmän mitä tahansa viattomia, epäonnisia, kärsiviä tai muuten vain myötätunnon tarpeessa olevia eläviä ja elottomia. Syökää nyt joku tuo viimeinen mansikka, ettei se parkapolo joudu yksin roskikseen! Joten jos tällainen äidillinen mekanismi kerran naisissa on, säälipillu on kaiketi ihan vain biologinen reaktio.

Jututin ihan mielenkiinnosta muutamia säälipillun uhreja eli säpi-naisia. Säälipillu on tässä yhteydessä se ilmiö, joka voisi tapahtua krapula-aamuna, kun ei herää yksin. Kyllähän säälipillutilanteesta pääsee pakoon, koska täytyy painua suihkuun, kahvinkeittoon tai power-magic-fit-pilatekseen. Tai sitten pitää ruokkia sedän marsu. Tai mihin ikinä mielikuvitus ryntää.

Mutta ai, ai mikä umpikuja onkaan, jos nainen herää vaikka puolitutun vierestä. Säälipilluun päädytään esimerkiksi kuulemma näin:

Yöllä oltiin niin kanuunoissa, että päätettiin jättää hommat aamuun. Kun heräät aamulla kurkku kuivana kammiona, tiedät että himoa ei ole eikä tule. Siinä ajattelee luultavasti heti, että eeei perkele hyvä ettei tehty mitään, nyt en enää halua, ja ei, ei kyllä halua tuo mieskään, koska hämähäkkiripsien kehystämät darranpunaiset pöhösilmäni eivät vitussa vastaa oikeaa, sisäistä kauneuttani. Kyllä ne silmät varmasti sielun peileinä toimivat, ja hyvin toimivatkin, onhan oloni par aikaa läpimätä.

Jostain kumman syystä mies alkaakin sitten pussailla olkapäitä ja niskan hiuksia. Tarkistat onko mies tosissaan, ja bingobingoboom, sen silmissä on sellainen velikullan katse ja sen kädet liikkuvat hallitusti paikoissa *piip*, *piip* ja *piiiiiiiip*.

Siinä sitten ajattelee, että voivoivoi, vittu mitä vittua, miten tästä pääsee pois niin, ettei loukkaa miehen tunteita! Miten ihmeessä ei tule nolattua miestä tai itseään? Periaatteessa on antanut yöllä ymmärtää, joten nyt mies on hymy huulilla ja lämmittelee sinnikkäänä ja onnensa yksinäisillä kukkulavuorilla. Mies on ihan komea ja hauskakin, ei siinä mitään. Nopealla päättelykyvyllään nainen laskee toistuvien ja satunnaisten törmäämisten todennäköisyyden, yhteisten Facebook-kaverien määrän ja orastavan aktin keston, ja päättää luultavasti kaikesta huolimatta miellyttää.

Tilanteesta pääsee siis pois helpoiten avaamalla sakset.

Kaveripojat kuuntelivat säälipilluesimerkkiä ärsyyntyneinä. Missä on tämän naisen oman ruumiin kunnioitus? Eikö ruumis ole pyhä?

No eipä sitten kai.

Ilmeni myöhemmin, että muutamat miehetkin ovat antaneet säälistä, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä ruumiin laiminlyömisen kanssa. Jos nainen vinkuu, hinkuu ja hinkuttaa, on helpoin tuikata, feikata ja lähteä kotiin. Seuraa paljon vähemmän kärsimyksiä, kuin mitä naisen torjumisesta ja itsetunnon kolhaisemisesta seuraisi. Kyllä sitä hetken voi kroppaansa toisen hyväksi käyttää. Ja voihan tuleva ollakin yllättäen hyvää, kivaa tai loistavaa.

Olisiko parempi termi säpille sittenkin siis hypi eli hyväntekeväisyyspillu?

Kuulin myös mielipiteitä siitä, että jos tyttö antaa ensitapaamisen jälkeen, hyvästä tahdosta tai ei, niin mies ei ota naista enää vakavasti. Game over ja risti sinun otsaasi. Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Ei olla sitten enää vaimomateriaalia ei. Ovatko hypin antaja ja vaimomateriaalin kantaja siis jonkinlaisen janan vastakkaisissa päissä? Nyrkkeilykehän punainen ja sininen? Sakset ja kivi?

Vaimomateriaali-termiin olen törmännyt jo viiden vuoden ajan. Ihan ketkä tahansa jätkät huikkailevat joskus lehtien, katujen tai tv:n mainosten naisista, että ”oijoi, onpa ihana vaimon näköinen nainen!” Vaimomateriaalia ei kuulemma mietitä tietoisesti, mutta sen tunnistaa, kun kohdalle osuu. Ne mainosten naiset ovat aina luonnonkauniita ja suoraselkäisiä. Niitä miehet eivät edes yrittäisi ensitapaamisella sänkyynsä, veikkaanpa.

Pakotin pojat listaamaan jotain ihanteellisen vaimon ja tulevien lasten äidin piirteitä, ja vastahakoisesti ilmeni seuraavaa:

- Sopivasti kissa, vilpitön kissa, ei viekas kissa.

- Fiksun näköinen, pukeutuu hyvin.

- Ei huonoja elämäntapoja.

- Jos lähtee ulos, niin tietäisi, ettei se vedä superperseitä ja yhden illan juttuja.

- Kiltti.

- Urheilullinen.

- Hieman edes kodinhengetär, että voitaisiin yhdessä leipoa ja sienestää.

Nyt tuli mieleen muutamia askarruksia:

Jos pahimmillaan pystyy olemaan jätkän matolle päätyvä vaatteeton baarintähti, mutta parhaimmillaan on vaimomateriaalilistan kaikkia kohtia, niin mitä väliä on muulla kuin miehen fiilispohjalla?

Niinpä. Kaikki on sattuman varassa.

Ei kuitenkaan ehkä tahallisesti kannata vahingoittaa vaimomateriaali-imagoaan, koska mitä useammalla on sinusta saksijalka-edwardin kuva, sitä hankalampi on vakuuttaa olevansa ihan tavallinen tyttö. Koska valitettavasti sinäkin olet vain tavallinen tyttö.

Eli muista sinkkunaisen kultaisin ohje: never kiss and tell. Suomennettuna: älä kailota ja hoilota tarinoitasi ääneen kaikille senkin moukan houkka.

Ihan sama sisälsikö viime yösi säpinää, säpiä, hypiä vai maailman taivaallisinta superkyytiä, muista kunnioitus. Tämän jos jonkin olen oppinut kaveripojiltani. Tiesittekö te tavalliset tytöt, että kunnon miehet eivät oikeasti jaa keskenään seksisählyn yksityiskohtia? Hehkuttavat peliprinssit ovat oma alalajinsa, mutta tavalliset miehet keskustelevat näin:

”No saitko?”

”Joo.”

”No?”

”Joo-o.”

”Oliks hyvä kroppa?”

”Joo.”

”Näätteks vielä?”

”Kattoo ny, en tie vielä.”

Huomasitteko fiilispohjan? Naiset taas erittelevät ja analysoivat ihan kaiken. Siis aivan kaiken. Pahimmillaan käydään porukassa läpi jokainen miehen luoma vilkaisu, kosketus, sanavalinta, äänenpaino, huutomerkki ja ilme. Tai näiden puute. En edes kärjistä tässä yhtään, koska en tarkoita nyt naisten hömppäpimppulehden ”tunnista miehen todellinen luonne kuorsaamisen vivahteista”-kaltaista abc-listaa, vaan ihan rehellistä yksityiskohdilla mässäilyä.

Miehet, olen pahoillani, mutta yökylätyttösi lähimmät ystävät tietävät sinusta enemmän turhuuksia kuin sinä itse. He saattavat tietää käytetyt asennot paremmin kuin mitä sinä edes humalaltasi muistat.

Naisten on aivan turha analysoida sunnuntaibrunssilla suu täynnä ciabattaa aamudarran hypisäpi-seksiä tai tuleeko rakastajahetkelle jatko-osaa, koska ei voi tietää. En jaksa enää kuunnella yhtäkään ”mitähän se musta meinaa”-jorinaa minun sunnuntaibrunsseillani.

Säälittävää naiset. Älä ole enää koskaan niin säälittävä, säälijä tai säälipillu, että unohtaisit kunnioituksen. Kroppaasi tai ketä tahansa miestä kohtaan.

Kuulemma kun rakastuu, niin sitten ei edes halua mehustella yksityiskohdilla. Se on kiva kuulla. Mutta vaikka kyseessä olisi never again -hyväntekeväisyystempaus, muista kunnioittaa miestä edes sen verran, ettei koko tyttökööri tiedä, miltä miehen naama näytti kun se tuli. Tyttökavereidesi elämä on ollut hauskaa ja jännittävää tähänkin asti, eivätkä he osaa kaivata yksityiskohtia, joista eivät tiedä.

Eli kesäneidot, vapauttakaa päänne ja suunne jonninjoutavilta. Eikä mitään hyväntekeväisyystempauksia siellä maksimekon alla, kuuluukos?

Näin ollen säpittömiä pelihetkiä ja rentun rentoa kesää kaikille! Olkoon kesäkuun alku yhtä tyylikäs, lämmin ja epeli kuin koko kaveripoikakööri,

toivottaa vilperi Riikka