Toisen opiskeluvuoteni syyslukukausi vetelee viimeisiään, minkä seurauksena olen tehnyt havaintoja lisääntyvissä määrin olevista uteluista liittyen lähitulevaisuudessa häämöttävään kandidaatintutkielmaan. Viimeksi juuri viime viikonloppuna eräs sukulaiseni kyseli kahvipöydässä, milloin ajattelin pusertaa kandini ulos ja mitä sitten tapahtuu. Tällaiset keskustelut herättävät minussa hieman hämmennystä, sillä vastahan olin pienen pieni fuksipallero, joka hädin tuskin tiesi, mistä kaiken maailman akateemisissa tutkielmissa on edes kyse. Toisaalta olisin varmasti vieläkin lähes yhtä ulapalla asioista, ellen olisi toiminut kuluneella hallituskaudella koulutuspoliittisena vastaavana. Erityisesti maisteriohjelmien uudistusten pyörittely pakotti minut tutustumaan perinpohjaisesti tutkintojen ja tutkielmien mystiseen maailmaan.

Vaikka humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuminen lähestyy suorastaan kauhistuttavaa vauhtia, ensimmäisen tieteellisen tutkielman kirjoittaminen tuntuu kuitenkin myös kutkuttavalta. Olen saanut opintojeni aikana useamman kerran itseni kiinni pohtimasta erilaisia suomen kielelle ominaisia piirteitä ja ilmiöitä jopa mahdollisina kandiaiheina. Mielenkiintoni ei rajoitu vain muutamiin seikkoihin, vaan pääni sisällä on olemassa varmasti kymmeniä itseäni kiinnostavia tutkimusaiheita. Tämä saattanee olla ongelmallista, kun lopullisen kandidaatintutkielman aiheen valitsemisesta tulee ajankohtaista, mutta ainakin toistaiseksi näen ylitsevuotavan intoni alan tutkimusta kohtaan lähtökohtaisesti myönteisenä asiana – vain taivas on rajana!

Olen kuullut, että monet pohjustavat kandityöllä tulevaa graduaan. Jo kandidaatintutkielmaa kirjoitettaessa on siis mahdollisuus tutustua aihealueeseen, johon voi myöhemmin maisterivaiheessa vielä syventyä ja kirjoittaa siitä opinnot päättävän pro gradu -tutkielmansa. Minusta käytäntö on oivallisen hyvä, ja haluaisinkin itse toimia näin, mikäli vain tartun aikanani soveltuvaan aiheeseen. Samasta tutkimuskohteesta kirjoittaminen kahdesti vaatii kuitenkin riittävästi mielenkiintoa, jotta tutkielmien työstämiseen jaksaisi paneutua ja motivaatio pysyisi korkealla. Tämä luo ainakin itselleni paineita aihevalinnan suhteen, sillä en tahtoisi päätyä tilanteeseen, jossa kandin tai gradun näpyttelystä tulee silkkaa pakkopullaa, ja valmistuminen venyy sen roikkumisen takia jopa useamman vuoden mittaiseksi projektiksi. Epäilen, että tälläkin hetkellä monet opiskelijat painivat kyseisen ongelman kanssa, mikä on valitettavaa. En siltikään aio stressata tätä liiaksi etukäteen, vaan yritän tällä hetkellä nauttia aineopintojen kursseista. Uskon, että tutkielmien aihevalinnassa pätee sama kuin vanhassa sananlaskussakin: se oikea tulee vastaan, kun sitä vähiten odottaa.

Tämä on vuoden 2018 ja samalla hallituskauteni viimeinen kopopalsta. Nyt on minun aikani siirtyä uusiin haasteisiin. Syyskokouksessa valittu uunituore hallitus ja sen myötä uusi koulutuspoliittinen vastaava ottavat ohjat vuodenvaihteessa, mitä odotankin innolla ja mielenkiinnolla. Haluan kiittää omasta puolestani kuluneesta vuodesta sekä toivottaa onnea uusille hallituslaisille. Moikataan kun tavataan.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!

Petra Helminen