Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Miten innostuisit Kanta ry:n toiminnasta?

 

Ainejärjestönä toiminen ei ole helppoa. Reilu kymmenen ihmistä hoitaa vapaaehtoisesti suurta määrää hommaa palkatta vain oman innostuksensa voimalla. Esimerkiksi Kanta ry:llä on tällä hetkellä 13 ahkeraa hallituslaista, jotka huolehtivat budjetista, tiedotuksesta, opiskelu- ja vapaa-ajan ohjelmasta, verkkopalveluista ja toimistosta. Kaikki hallituslaiset toimivat suomen kielen opiskelijoita ja heidän edunvalvontaansa, mukavaa opiskelua ja vieläkin mukavampaa vapaa-aikaa varten – ellei sitten hyvää CV-merkintää oteta lukuun.

Silti tuntuu siltä, ettei hallitus aina kuule jäsenistöään, vaikka juuri jäsenistön toiveiden heijastelu on ainejärjestötoiminnan idea. Välillä ainakin minuun iskee epätoivo siitä, miksi hallitus näkee vaivaa, jos jäsenistö ei välitä, kuule tai tiedä Kannan ohjelmasta. Erityisesti tämä on näkynyt alkoholittomissa tapahtumissa: hieno tapahtumaidea on monesti kaatunut siihen, ettei tapahtumaan, kuten seinäkiipeilyyn tai keilaukseen, ole tullut jäsenistöä. Joka vuosi toivotaan lisää alkoholittomia tapahtumia, mutta yhtä lailla joka vuosi käy niin, ettei hallituksen kyhäämään alkoholittomaan illanviettoon tule juuri kukaan. Hallitus tekee turhaa työtä eikä jäsenistö saa haluamiaan alkoholittomia tapahtumia ja näin ollen virkistystä opiskeluunsa.

Viime vuosien palautekyselyiden mukaan alkoholittomat tapahtumat olivat olleet niin ”hengettömiä” ja ”tylsiä”, ettei osallistuminen ole innostanut. Alkoholittomien tapahtumien tulisikin olla vetovoimaisempia, kiinnostavampia ja yllättävämpiä kuin aiemmin. Tänä vuonna Kanta ry. aikoo toteuttaa nämä toiveet. Seuraa kiinteästi sähköpostilistaa, facebookia ja Fennarin seiniä ja tule paikalle vaikka ihan vain aistimaan menoa: uutena sosiaalipoliittisena vastaavana eli tuttavallisemmin sopona takaan, että se kannattaa.

Ideoinnin terästämisen ja tapahtumien vetovoimaistamisen lisäksi Kanta ry. aikoo tehostaa tiedottamistaan. Perinteistä sähköpostitusta jatketaan, mutta myös facebook-eventtejä luodaan yhä enemmän tapahtumasta kuin tapahtumasta. Lisäksi Fennari koristellaan illanviettojen lähestyessä plakaateilla, ja keskiviikkoisesta päivystyksestä klo 11.45–12.15 saat haalarimerkkien lisäksi myös tietoa tulevista tapahtumista.

Jotta Kanta ry:n toiminta vastaisi entistä paremmin jäsenistömme toiveita, tarvitsemme myös sinun apuasi. Auttaa voit vastaamalla vuoden 2013 hyvinvointikyselyyn. Siinä kysymme muun muassa sitä, miksi et osallistu Kanta ry:n tapahtumiin, millaista ohjelmaa haluaisit ja millaisia sitsi- ja baaribileteemaideoita sinulla on tulevaisuutta varten. Toivon, että mahdollisimman moni vastaisi kyselyyn, sillä vain niin hallitus saa tarpeeksi kokonaisvaltaisen kuvan siitä, mitä suomen kielen opiskelijat tällä hetkellä Kanta ry:ltä ja vapaa-ajaltaan haluavat. Kysely löytyy tästä linkistä.

Lopuksi toivotan hyvää alkanutta vuotta, tsemppiä tuleviin koitoksiin ja intoa osallistua ainejärjestön tapahtumiin!

Ps. Kannattaa muuten käydä Fennicumin uudessa kerhohuoneessa juomassa ilmaiset kahvit (tai teet) ja törmäämässä poikkitieteellisesti kerhohuonekämppiksiin.

Janina Jokimies,
Kanta ry:n sosiaalipoliittinen vastaava

One Response to Miten innostuisit Kanta ry:n toiminnasta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

 

Päätoimittajat:
Hilda Hietanen | hilda.h.hietanen@utu.fi
Henrik Uhinki | hjuhin@utu.fi

Toimittajat:
Erika Löytynoja | erika.i.loytynoja@utu.fi
Vilma Ranta | verant@utu.fi
Elina Peltonen | elainp@utu.fi
Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
Kristina Tuomi | paltuo@utu.fi
Veera Hotanen | vshota@utu.fi
Miska Törmänen | mktorm@utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8